Lähtölaskenta: 1

Kotimatkalla lentokoneessa huomasin, että enää on 18 päivää muuttoon. Aloin sitten miettiä, mitä mahdoin ajatella, kun muutimme tänne Wallaseyhin. Muistan, että oli hauskaa tutkiskella ympäristöä ja huomata, mitä kaikkea tässä ihan lähellä voisi tehdä. Pääsin laskuissani kolmeentoista asiaan, jotka mielestäni olisi ollut "pakko" tehdä, ja joita en kuitenkaan ole vielä tehnyt. Mutta niinhän on käynyt ennenkin: Sitä aina ajatelee, että ehtiihän tuon myöhemminkin, kun tässä nyt asutaan koko loppuikä. Vaan kuinkas taas kävikään! Moni mukava asia odottaa tekemistä.

Päätin tarttua härkää sarvista, ja yrittää tehdä niin monta tekemätöntä asiaa kuin ikinä vain pystyn. Ensimmäinen asia oli vedessä kahlaaminen.

Maanantaina kauppamatkalla menin täyttä kauppakärryä perässäni raahaten rannalle kävelemään. Onneksi hiekka muuttui lähempänä vettä kovaksi, niin että kärryn vetäminen ei ollut ihan mahdotonta. Vaikka kovaksi jähmettyneet aaltokuviot töyssyttelivätkin sitä hirmuisesti.

Vesi ei näyttänyt ollenkaan kutsuvalta. Ihan kuin se olisi halunnut nielaista minut ja kärryni. Tuijotin sitä takaisin hetken, ja huomasin, että vesi oli nousemassa. Seisoin puolen metrin päässä vesirajasta, ja päätin, että lasken hitaasti viiteenkymmeneen, enkä liikahda paikaltani. Jo kolmeenkymmeneen päästyäni vesi kasteli varpaankynnet, neljässäkymmenessä sandaalit alkoivat olla täynnä vettä, ja viidessäkymmenessä housunlahkeet jo kastuivat. Kyllä! Vesi aikoi nielaista minut!

Kun muutimme tänne, rannalla oli paikka, jossa nousuvesi virtasi rannankautta takaisin veteen toisessa kohdassa, niin että muodostui pieni saari. Ajattelin, että pitäisi kokeilla, miltä tuntuu, kun joutuu veden saartamaksi. Mutta nyt rannan virtaukset olivat muuttuneet, eikä sellaista kohtaa enää ole. Vai hetkinen! Tässähän taitaakin olla sellainen pieni saarenalku...-jos vain tuo vesi virtaisi tarpeeksi nopeasti silmukaksi. Seisoin veden saartamalla niemellä ja odotin, että siitä tulisi saari. Mutta kuiva alue pieneni kovaa kyytiä, eikä saarrosta näkynyt tulevan. Piirsin siis nopeasti sandaalin kärjellä syvän uoman merestä siihen saartavaan veteen, ja meri alkoi virrata uomassa, ja melkein ehdin olla veden saartamana, ennekuin saari katosi veteen. Enpä kerinnyt mitään erinomaisen ihmeellistä kokea siinä nousevassa vedessä seisoessani. Ajattelin vain, että nytpä kastuivat lahkeet ihan kunnolla! Ja niin oli vedessä kahlaus suoritettu!

Kaikki hiekka ei vielä karissut kengistä ja kärrynpyöristä.