tiistai 19. kesäkuuta 2018

4. ja 5.

Liverpool Cityn puolellakin on muutama juttu vielä näkemättä. No ensiksikin olen ajatellut tehdä tähän blogiin jutun Liverpoolin kaupungista, siellä on paljon hassuja paikkoja, jotka olen aikonut ikuistaa kameralla. Mutta se taitaa jäädä ihan juuri nyt tekemättä. Ehkä sitten joskus, jos tulen turistina Liverpooliin, teen sen. Nyt saatte tyytyä pikakatselmukseen linnunperspektiivistä, radiomastotornista nimeltä St. Johns Beacon. Siellä käyntikin nimittäin kuului tee-se-ennenkuin-on-liian-myöhäistä -listaani.
Tuolla se näkyy, nousee korkeiden talojen yläpuolelle, ja koska aina haluan nähdä kaikki kaupungit jostain korkealta, olen monesti suunnitellut meneväni sinne kahville. Mutta hei! Ei siellä enää kahvilaa olekaan, saati muinaista pyörivää ravintolaa. Mutta maisemat ovat sentään säilyneet, vaikkakaan eivät ole samanlaisia kuin vuonna 1974, kun "ensimmäiset kaupalliset radiolähetykset Lontoon ulkopuolella" tornista aloitettiin.

Itse asiassa torni rakennettiin jo vuosina 1965-69 kauppakeskuksen ilmanvaihtotorniksi! Sen huippu on 138m merenpinnan yläpuolella, ja sinne voi kiivetä 558 askelmaa, mutta hissillä pääsee kätevämin. Niin minäkin. Ja jes! mitkä näkymät! Räpsin kuvia. On hirveän vaikeaa päättää, mitä tähän tekstin sekaan kannattaa asettaa. Siispä saatte melkein täyden lastin:
Tämä on ensimmäinen näkymä, kun tullaan katselutasanteelle. En olekaan tajunnut, että tuo puistoalue itse asiassa onkin mäki! Sen takana häämöttää LFC:n uusittu stadioni, ja etualalla George Quarterin taloja,

jotka tässä näkyvät vähän paremmin. Vanhat talot puiston ympärillä ovat World Museum, Central Library, Walker Art Gallery, ja jonkinlainen säätytalo. Iso talo edessä on St. Georges Hall, juhlasali. Sen nurkalla oikealla nousee pusikosta pylväs, jonka päässä ylhäällä, maasta katsoenkin näkymättömissä, seisoo herra Wellington.

Tässä näkyvät The 3 Graces, Mersey-joen varren upeat rakennukset, takapuoleltaan. Oikeanpuolimmainen kaksitorninen talo on Liver Building, mutta valitettavasti tornien huipuissa kököttävät lintupatsaat eivät erotu ollenkaan. Siitä vasemmalla on matalalta näyttävä Cunard Building, laivanvarustamon entinen pääkonttori, ja siitä vielä vasemmalle viisitorninen Port Of Liverpool Building, tullirakennus. Nämä ovat Liverpoolin tunnusmerkkejä, joelta katsottuna ne ovat komea kolmikko. Vastarannalla oikeassa reunassa alkaa Promenaadi, josta olen usein puhunut. Se kiertää koko Wirralin niemen. Katsokaa, miten litteä se on! Ihan kuin sen takana erottuisi Irlannin meri!

Mielessäni vertasin tätä ja vanhojen italialaisten tai espanjalaisten kaupunkien kattokuvia...-arvaatte varmaankin, kummasta pidän enemmän!
Tuo korkein torni on Beetham West Tower, 40-kerroksinen asuintalo, jossa kuulemma ei voi asua koska tuulisella säällä (useimmiten täällä tuulee) siellä vetää kamalasti ja talo heiluu pelottavasti. Se on myös Liverpoolin korkein talo, St. Johns Beaconiakin korkeampi. Aika hyvin erottuvat vanhat, sodasta selviytyneet talot uusien keskeltä.

Tässä edustalla näkyy Liverpool One, ostosparatiisi hienoine kauppoineen. Tuo vihreä on puistoalue, jossa voi istuskella kahvilla tai makkaralla, tai muuten vaan. Se on vähän ylempänä kuin ostoskadut, aika rauhallinen paikka.
Joen varren pitkät talot ovat vanhoja makasiineja, nyt osin asuntoja, osin toimistoja. Siellä on väleissä satama-altaita veneineen, joskus joku purjelaivakin on keinotellut sulkuporttien läpi altaisiin.
Jossain tuolla talojen keskellä on ollut alkuperäinen liverpool, siis muinainen satama-allas. Siinä on muistona kaunis vesiallas ja suihkut, heiluvia heiniä ja muistolaattoja. Tässä joku aika sitten törmäsin jossain historiakirjassa jokun muinaisen brittein saarella käytössä olleen kielen sanaan "liver", joka sen mukaan tarkoittaisi ruokoa. Eikös teidänkin mielestänne se olisi oikea merkitys Liverpoolin nimen liverille? Ainakin parempi kuin "maksa", joka tulee kaikille ensimmäiseksi mieleen. Minusta se on aina kuulostanut ihan oudolta ja väärältä.

Liverpoolissa on kaksi suurta kirkkoa. Tässä anglikaaninen katedraali

ja tässä Metropolitan Cathedral. Uskoisitteko, että anglikaaninen on uudempi? Niin se vain on! Minusta tuo vanhemman näköinen uudempi on kotoisamman tuntuinen, uudemman näköinen vanhempi on vähän nykyiseen kiireiseen mentaliteettiin sopivampi. No, ei niiden iässä kauhean suurta eroa ole, 1978 valmistui anglikaaninen, 1967 metropolitan. Siis molemmat nuorempia kuin minä!

Kiireisen kaupungin kiireinen bussiasema näytti korkeuksista hauskalta, ihan kuin perhostoukkalauma työmatkalla.

Kun on paljon liikennettä, tarvitaan paljon järjestelyjä. Tämä ristysalue museoiden vieressä on jalankulkijan kammotus. Siksipä aina kuljin museoihin oikealla alhaalla olevan St. Georges Parkin läpi.

 Inhimillisiäkin alueita Liverpoolissa on: tässä, muistaakseni sen nimi on Williamson Square, muutamien vanhojen talojen ja teattereiden ympäröimänä aukio, jolla on markkinakojuja ja kahviloita. Tuo ruskea alue on yllätyssuihkulähde. Jos seisot siinä, kun vesi alkaa suihkuta maasta, kastut! Hauska leikkipaikka lapsille ja miullekin.

Tässä Lord Street, kävelykatu, jonka varrella kaikki tärkeimmät tavaratalot. Nyt oli rauhallista, varhainen aamupäivä kun oli, mutta iltapäivällä paikka on tupaten täynnä ja katuesiintyjät pitävät kammottavan kovaa mekkalaa. Huh!

Tämä tori on hiukan rauhallisempi, Clayton Square on sen nimi, ja siitä lähtee tuollainen hauska lasikäytävä,

joka kulkee talojen välissä. Tuo valkoinen talo, jossa on myös lasikatto, on Central Station, josta pääsee junalla tänne meille New Brightoniin.

Tai sitten tänne pääsee Lime Streetin asemalta, joka on tuo iso kaareva lasikattoinen rakennus. Siitä pääsee myös melkein minne tahansa muuallekin, vaikka Skotlantiin...

Sellaiselta näyttää Liverpool korkeuksista. Ne kaikki hauskat näkymät, jotka kävellessä pistävät silmään, jäävät näin näkemättä, ja sikäli tämäkään lähtölaskennan juttu ei ole ihan sellainen kuin sen piti olla. Mutta ehkä myöhemmin teen senkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti