Bussi nro 106 sopii hyvin kuudenneksi tähän lähtölaskentaan. Tämä pikkuinen bussi kulkee kerran tunnissa tästä meidän talon ohi, ja joka kerta kun näen sen, muistan, että sillä pitäisi joskus ajella. Se nimittäin kulkee aivan omia ihmeellisiä reittejään, pikkuteitä asuinalueiden keskellä. Tänään lähdin matkaan. Pysäkki on ihan nurkan takana.
Bussissa kelpaa over 60 -ilmainen bussikortti, ja kaikki 6 bussiin tulevaa henkilöä näytti käyttävän sellaista. Niinkuin minäkin.
Tässä ollaan vielä New Brightonin asuinalueella. Siitä bussi ajoi keskustan kautta kohti Wallaseyn kylää, mutta olisin kyllä ollut ihan pihalla siitä, missä mentiin, jollen olisi seurannut matkantekoa googlemapista.
Ai että mitä hauskaa nyt on ajella bussilla pitkin outoja katuja? No siinä näkee kaikenlaista, ei kai mitenkään tärkeää tai tarpeellista, mutta minusta on hauskaa ihan vaan nähdä. Esimerkiksi kuinka mies kiipesi tikapuita pitkin katolle ja pudotti työkalunsa ja joutui kiipeämään takaisin alas. Tai ihanasti hyvinhoidetun pörröisen kissan nuolemassa tassujaan muurin päällä. Tai vilkutella koulun pihalla meluaville lapsille. Ja huomata, että Wallasey Villagessa on yhdellä sivukadulla oikea ruusutarhojen paratiisi. Tai sitten voi käydä niin, että äkisti lukien kadun nimi on Absurd Road. Ja ihan vaan nähdä tutut maisemat eri näkökulmasta. Että tuo puisto onkin noin lähellä rantaa, ja Walesin kukkulat näkyvät näin hyvin Green Roadille, Wallaseyn korkeimmalle kohdalle. St. Nicolausin kirkon kohdalla kuski vaihtui. Luulin, että bussi ajaa Leasowin kautta Liscardin kylään, mutta se aikoikin mennä toisinpäin. Tietysti olisin voinut ajaa koko tunnin kestävän reitin ympäri ja takaisin kotiin, mutta kaipasin vähän liikuntaa ja raitista ilmaa, joten rimpautin kelloa lähellä Promenaadia ja astuin ulos.
Siinä sittenkävelin. Ei ollut tuulta eikä aurinkoa, mutta oli
itään
ja länteen.
Kuljin hiekkarannalla New Brightonin keskustaan asti. Siitä alkaa toinen juttu.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti