8.

Leijan lennätys on jotenkin kiehtova asia. Se on vähän niinkuin koiran talutus: tekisi mieli päästää leija vapaaksi, mutta kun tietää, ettei se yksinään pysyisi aisoissa, leijailisi ja kieppuisi, vaan putoaisi alas. Niinpä leijan lennättämisessa on hyvä olla avustaja, joka nostaa maahan räsähtäneen kapistuksen takaisin taivaalle. Siksi oli kiva kun tuli juhannusvieraita. Ja tietenkin ihan muutenkin! 💓

Olin jo pakannut nalleleijani, joten käväisin eräänä päivänä katsomassa, olisiko New Brightonin rantalelukaupassa leijaa. Ja olihan siellä, halpa, mutta toimivan näköinen, hyvässä kantopussissa. Ripustin sen eteisen naulakkoon odottamaan vieraiden saapumista.

Ja sitten he tulivat! Saimme ihan juhannusaatoksi mukavan tuulisen päivän, ja marssimme laskuveden saapuessa innokkaina hiekkarannalle. Kokoamisohjeetkin pussissa olivat mukana, mutta yhteistuumin homma sujui ihan leikiten ilman niitäkin. Ja sitten leija lentämään!

Kesti vähän aikaa, että tajusi, kuinka leijaa ohjaillaan, mutta sitten lennätys alkoi jotenkin sujua, ja se oli hauskaa! Vaikka nostoavustajalla taisikin olla suurin urakka, kun vähän väliä leija tömähti hiekalle. Oli jännää huomata, kuinka vaihteleva tuuli on: välillä tuli kovia puuskia, välillä tuuli lakkasi melkein kokonaan. Ja sitten se kääntyili luoteen ja pohjoisen välillä, niin ettei leija aina toiminut niin kuin halusi. Mutta eihän tässä missään mestaruuskisoissa oltu vaan hauskaa pitämässä!

Oli se hauskaa! Leija kääntyili tyylikkäästi (tai keikkui vähemmän tyylikkäästi) ja räpisi "kuin lentokone". Joskus se pysyi ihan rauhallisesti paikallaankin. Mutta ei sitä ihan tuntitolkulla jaksanut. Kun kaikki olivat saaneet lennättää kyllikseen oli lounasaika.

Päätin ujuttaa leijapaketin viimeiseen muuttokuormaan ja kantaa sen Skotlannissa jonkin munron huipulle: siellä se varmaan leijuisi vielä onnellisempana!