neljäs

Annanin kylän läpi virtaa joki nimeltä Annan. Siinä joen vartta pitkin kävellessäni mietin, mahtaako Annan tarkoittaa jotain erityistä, ja nyt kotona tarkistin asian vielä uutuuttaan tuoksuvasta "What´s in a Scottish placename"-kirjasta. Kaksi teoriaa: Anu, eli Anann oli Kelttien hedelmällisyyden jumala. Tai sitten:gaelilainen sana an tarkoittaa vettä, ja an on myös diminutiivin pääte. Eli Anan, pikkuinen vesi.

Mutta ei se ihan pikkuinen ole. Sen rantoja seuraileva Annandale Way on 90km pitkä, polku jatkuu Annanista Moffatin kylää asti, ja vähän pidemmällekin, ihan joen alkuun asti. Kuljeskelin sitä tämän viimeisen päivän ajan, vajaan kolmanneksen sen pituudesta.

Oli kevääntuoksuinen päivä, linnut huutelivat, maasto vihersi,

valkovuokko ja villi kynsilaukka kasvoivat kilpaa vielä nukkuvien ketunleipien kanssa.

Siellä täällä oli pinkkejä meadow cress -kasvustoja:

Kaikenkaikkiaan ihan mahtavan ihana kävelysää! Silloin tällöin polku vaihtoi joen toiselle puolelle, ja Brydekirkin sillalta katsoin kylää, että kävisinkö kiertämässä sen pääkadun ja neljä poikkikatua. Pääkatu näytti rumalta, enkä sitten mennyt. Mutta ehkä olisi pitänyt, sillä rumien talojen takana oli ilmeisesti Brydekirkin vanhan kartanon työläisten taloja, ja raunioitunut kirkko. No, ehkä joskus toiste.

Joen varrella oli pikkuisia koppeja joissa oli penkki. Ajattelin, että onpas hienosti ajateltu, että sateella kävelijät pääsevät suojaan! Mutta sitten yhden kopin seinällä oli kuva:

ja ymmärsin, että kalastajillehan ne kopit oli rakennettu eikä kävelijöille! No, sai kai siellä kuka tahansa istuskella. Mutta nyt oli niin kaunis päivä, ettei sitä auttanut kopissa piileksimällä tuhlata.

Vähän matkan päähän oli karttaan merkitty Hoddom church, rem. of. Siinä siis piti olla kirkon raunio, mutta ei siinä ollut kuin hautausmaa.

Miksiköhän hautausmailla aina on sellainen jännittyneen rauhallinen tunnelma? Tämä hautausmaa tai oikeastaan se kirkko, oli ikivanha, 600-luvulta peräisin. Hautakivet eivät kyllä olleet niin vanhoja.

Aika jännää ajatella, että näistä kaikista vanhan ajan tapahtumista on jäljellä vain kiviä. Mitähän meidän kulttuurista on jäljellä 1500 vuoden jälkeen?

Taas ylitin joen, ja vähän aikaa kuljettuani saavuin golfkentälle. Täällä ei kävelijöitä ole kielletty menemästä kentälle. Kunhan varoo häiritsemästä pelaajia ylenmäärin, ja jos polku on merkitty, täytyy sillä pysyä. Tässä nyt ei ollut polkua, mutta joen vartta oli hyvä kävellä.  Eikä kentällä ollut ketään. Vain upeita vanhoja puita! Ja huomaatteko, tuolla vasemmalla, puiden keskellä on linna!

 

Se on Hoddom Castle, jonka ensimmäiset rakennukset rakennettiin 1500-luvulla. Sen jälkeen  rakennusta on laajennettu kaiken aikaa. Viimeiset rakennukset ovat leirintäalueen mökit ja huoltorakennukset...-mutta itse linnanraunio on "mahdollisesti korjattavissa olevien" rakennusten listalla. Aika erikoisia nuo katolla olevat savupiiput ja tornit!

Joen varteen oli ihmisten iloksi rakennettu "Lohipolku", jonka varrella oli puusta veistettyjä kalapatsaita. Tässä kotka yrittää saalistaa lohta. Oli myös tauluja, joissa kerrottiin kalastuksesta ja kalojen kutumatkoista,

ja polun lopussa oli tällainen taideteos...-ehkä se kuvaa kivien lomassa leijuvia mätimunia.

Siitä sitten käännyinkin Annandale Wayn sivuhaaralle, joka vei minut kohti päämäärääni Lockerbien kaupunkia, josta pääsisin junalla Glasgowhun. Se oli pienempi joki, nimeltään Water of Milk. Mutta kyllä se ihan vettä oli. Ainakin näytti siltä, en maistanut.

Siinä pikkuisen metsikön vieressä oli lammaslaidun, jolla oli melkein jokaisella lampaalla karitsoja. Ne olivat varmaankin syntyneet tänään tai eilen, koska laitumella oli siellä täällä verisiä juttuja, joiden ajattelin olevan istukoita yms. mukavaa. Yleensä varikset ja korpit ja niitäkin isommat linnut syövät jätteet suihinsa. Karitsat olivat vielä aivan pieniä, ja emot vahtivat niitä hyvin tarkasti. Kuljettivat kauemmaksi minusta, joka olin tullut häiritsemään niiden rauhaa. Poikkesin sitten siihen pikkuiseen metsikköön vähentämään vaatetta ja lepäilemään, syömään, jo toisen kerran.

Parin kilometrin päässä yllätyin: yhtäkkiä polun laidassa oli raunioitunut kartano!

Mosaiikkilattiaa oli vielä vähän jäljellä, siinä näyttäisi olevan Skotlannin ohdake.

Monenmoisia kauniita yksityiskohtia siinä talossa on ollut. Olisipa ollut hauska nähdä se elävänä. Tai siis, ehjänä.

 Hups! Olipas siitä paljon kuvia! Se olikin kyllä kuvauksellinen paikka, ja oudon jännittävä tunnelma siellä oli myös. Iloinen, mutta surullinen.

Mitään sen kummempaa ei sitten ennen Lockerbietä tapahtunutkaan. Kävin asemalla tarkistamassa junan lähtöajan ja ostamassa lipun, ja sitten kiertelin kylää. Osuin kauniiseen puistoon, jossa oli muistomerkki: Tähän kylään on pudonnut terroristien räjäyttämä lentokone, turmassa kuoli 270 ihmistä. Nyyh!

Mutta kameliat olivat kauniita!

Minun lisäkseni kylässä  kierteli myös lampaita nähtävyyksiä katselemassa:

Tulkaahan sieltä!

Me vaan käytiin parturissa!

Rivit kuntoon! Kotimatka laitumille alkaa!

Ja sitten alkoi minunkin kotimatkani. Ei tosin marssien, eikä mukavasti junanpenkissä torkkuen, vaan käytävällä seisten. Kaikki paikat oli varattu, olivathan lomat alkamassa, perjantai-iltana kaikki menivät Glasgowhun juhlimaan. Tunnelmaa nosti kovasti naislauma  jonka ilonpito senkun yltyi matkan edistyessä ja pikkupullojen kilinän lisääntyessä...-mutta pääsin perille, hotelliin ja nukkumaan!