tiistai 7. toukokuuta 2019

Etive

Glen Etive on tosi kaunis laakso. N. 35km pitkä, josta kaksi kolmannesta täyttää Loch Etive, ja viimeisessä kolmanneksessa virtaa joka suuntaan  mutkitellen Etive-joki. Järvelle menevä tie mutkittelee vielä enemmän kuin joki, ja se on kapea, ohituspaikkoineen, vuoret molemmilla puolilla. Kerrassaan ihana paikka!
Ja siksi siellä onkin paljon turisteja yöpymässä, kävelemässä, onkimassa. Mekin käydään siellä silloin tällöin. Viimeksi ajoimme Rannoch Moorilta järvelle asti, viimeiselle parkkipaikalle ennen järveä.
Sillä järven rannalla ei kulje autotietä, paitsi sitten viimeiset viisi kilometriä ennenkuin järvi laskee mereen.

No niin, siis, eihän se Etive ole JÄRVI, vaan sealoch, hirmuisen pitkä meren lahti. Mutta tunnelma siellä on kuin järvellä, ja siksi aina vahingossa puhun siitä sillä sanalla. Ja siinä, niinkuin monessa muussakin Skotlannin lochissa, elää/eli muinoin hirviö! Siitä sen nimi: vanhan irlannin kielen sana Eitig tarkoittaa kammotusta...-siis sitä otusta, ei suinkaan järveä!

Järvenrantapolku alkaa hirmuisen mutaisena. Pistimme siksi jalkoihimme saappaat, sillä mutapaikoissa on vaikea välttää mudan joutumista kenkään, eikä se ole mukavaa.
Aika pian sitten polku kyllä parani, ja oli niin ihana kuin keväinen polku vain voi olla. Puissa oli pikkuisia hiirenkorvia, linnut visertelivät innoissaan, siellä täällä pisti maasta esiin valkovuokkoja
ja kevätesikkoja.
Ja aurinko paistoi!


Mutta yksi huono puoli siinä polussa oli.Tai siis maastossa, sillä kun vuori ulottuu melkein järveen asti, polku joutuu nousemaan ja laskemaan vuoren muotojen mukaisesti. Jyrkästi. Ja kun meillä (siis Artolla) oli vielä rasituskielto voimassa, kävelimme vain viitisen kilometriä, pysähdyimme mukavaan paikkaan rantakivikkoon lounaalle,

ja käännyimme sitten takaisin.

 Viime viikolla teimme erilaisen retken Etiven rannalle. Ajoimme Loch Linnhen rantatietä kohti Obania ja käännyimme kapealle asumattomilla seuduilla kulkevalle tielle. Vain yksi auto tuli vastaan. Lähellä Ardchattanin kylää tie alkoi laskeutua Etiven rantaan ja oih! mitkä maisemat!

Kylässä on 1200-luvulta peräisin oleva luostarin raunio.Se oli pieni luostari, Val de Chauxista (Kaalilaaksosta!) Ranskasta oli se veljeskunta kotoisin. Luostarissa ei ollut enempää kuin 20 munkkia, enimmillään, ja he elivät kuin kedon kukkaset, töitä tekemättä, rukoilemalla ja mietiskelemällä. Jos nyt kukkaset jotain mietiskelevät...

Emme aluksi olleet löytää koko rauniota, kun sen ympärille oli rakennettu asuintaloja.

Mutta löytyihän se sitten. Siellä oli paljon kehyksiksi sopivia aukkoja:



 Hautakiviä siellä täällä











 ja joitain vanhoja kuvakiviä, pyhimyksiä ja kiemuroita:

 Yritin kuvitella sinne munkkeja käyskentelemään, kattoja seinien päälle, kivilattiat (vai olivatko ne maata?). Ehkä heillä oli lampaita?

Puutarhassa rehottivat kesällä villit kasvit, nyt siellä olivat narsissit jo kukkineet ja sinikellot vallanneet alaa.
Rakennusrykelmässä lähinnä Loch Etiven rantaa oli MacDougallien suvun kartano.


 
Oikeastaan syy, miksi tänne tulimme, oli tämän kartanon puutarha. Aluksi se, niinkuin rauniotkin, oli piilossa pienen polun takana, mutta kun se löytyi, ooh! Rhodot ja azaleat kukkivat, ja monet muut pensaat ja kukat, aivankuin olisi ollut jo kesä! Siellä oli hirmuisen paljon kaikkea ihanaa, tässä muutamia otoksia:



Puutarha oli melkein järven rannalla, vain kapea autotie oli siinä välissä, ja näkymät olivat upeat joka suuntaan.
Kyllä tuollaisessa paikassa voisi asua, jos olisi varaa siivoojiin, puutarhureihin, kokkeihin... ja talon ja puutarhan ylläpitoon! Ihan tyytyväinen plen kyllä meidän pikkumökkiinkin. Ja tietysti näin ihanasta paikasta täytyi saada matkamuisto:
 
se on kirjavalehtinen iris. Toivottavasti näen jo tänä vuonna minkä väriset kukat sillä on.

Ajoimme sitten ulos hienosta portista upean koivun vierestä,
käännyimme kohti Obanin kaupunkia. Mutta ensin piti löytää piknikpaikka. Pysäköintipaikkoja ei kapean tien vieressä liiemmälti ollut, mutta jännän muotoisen kirkon kohdalla oli parkkipaikka, ihan järven rannalla.
Istuimme rantapenkereelle ihailemaan kauniin vihreää leväistä puroa ja sorsapariskuntaa, joka meidät nähdessään nosti sellaisen mekkalan, ettei paremmasta väliä. Ehkä he olivat suunnittelemassa kodin rakentamista juuri siihen puronrantaan. No, emme me siinä kauan istuneet, vaikka maisema olikin ihana ja rauhoittava.

 Obanissa on ravintola nimeltä Etive! Olimme nähneet sen edellisellä Obaninvierailullamme, ja nyt oli aika kokeilla, onko Michelinmaininnan arvoisessa ravintolassa hyvää ruokaa. Olimme ensimmäisiä asiakkaita, joten saimme alusta alkaen hyvää palvelua. Halusin maistaa alkudrinkkiä, mikä oli inkiväärillä ja jollain muulla maustettua giniä. Muistaakseni. Namia se oli, ja sopi sen kotileipoisen leivänkin kanssa! Otin alkuruuaksi ankanmaksapateeta, ja se oli namnamia, niin että pakko oli syödä kaikki, vaikka liikaahan se oli. Pääruokana söin paistettua selleriä ja muita vihanneksia. Sekin oli oivallista, ja ihmettelin, kuinka hyvin sommelier oli osannut valita siihen sopivan viinin. Yritin sitten vielä ahtaa itseeni raparperimurua, muttei se ihan onnistunut. Täytyisi olla varavatsa ravintolaillallisia varten. Artolla oli eri ruuat, mutta en nyt muista mitä ne olivat. Alkuruoka oli kuulemma parempaa kuin pääruoka. Ei ollut känny mukana ravintolassa, joten jäätte paitsi ruokakuvista. Mutta kun menette Obaniin, menkää katsomaan ja nauttimaan.

Olimme sitten yötä majatalossa nimeltä Whisky Vaults. Senkin näimme edellisellä käynnillämme Obanissa, mutta silloin se oli remontissa. Aika tyylikkäästi oli huone sisustettu, maskuliinisesti.
Etive-ravintolan sommelier kertoi, että ennen hänellä oli kaupungin paras whiskyvalikoima, mutta nyt se taitaa olla Whisky Vaultissa. Ja olihan siellä pulloja, näimme aamiaisella käydessämme. Maistelun jätimme seuraavaan kertaan.
Tämä kuva on baarin puolelta, viskihylly oli toisessa huoneessa.

Oban on ihan kiva kaupunki. Kauniissa paikassa. Menkää siellä käymään, jos haluatte skotlantilaiseen kaupunkiin. Sieltä ei ole pitkästi Loch Etivellekään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti