Huhheijaa, on kulunut ihan kuukausi siitä kun viimeksi kirjoitin! Mutta laiska en ole ollut! Olen matkustellut, Suomeen ja Invernessiin (taas kerran), ja puutarha alkaa vaatia huolenpitoa, ja etupihan muokkaus on lähtenyt alkuun. Mutta niistä asioista en nyt juuri aio kertoa, sillä lähinnä sydäntäni on tällä hetkellä tämänpäiväinen kävelyretki. Kuten ehkä muistatte, Arto ei vielä saa rasittaa itseään liikaa, niin että yritämme valita helppoja polkuja. Kuvittelimme, että järvenrantapolut olisivat mukavan tasaisia, mutta täällä tuo maasto on aika kovasti kumpuilevaa, joten sekin polku, jota edellisenä viikonloppuna kuljimme, Etive-järven rannalla, oli valitettavan jyrkästi ylös ja alas poukkoilevaa.
Tänään sitten keksin, että Loch Arkaigin rantapolku oli kovin yksitoikkoinen. Ehkä järven toista puolta kulkeva tie on yhtä tasainen? Voihan sen käydä katsomassa, ajattelimme, vaikka kumpikaan meistä ei ole suuri asfalttiteiden ystävä, noin kävelyä ajatellen.
Viime kerralla kun kävimme täällä, oli kovin rauhallista, juuri ketään ihmistä ei näkynyt pikkuteillä, mutta nyt toiselle pikkutielle oli järjestetty pyöräilytapahtuma, ja toisella ajeli autoja kanootit katolla. Olivat menossa samaan suuntaan kuin me, Loch Arkaigista kohti itää lähtee mukavasti kajakilla laskettava kuohuileva koski.
Pysäköimme tutulle parkkipaikalle, sen nimi on...-tai siis sen joen nimi, joka siinä vieressä ryntää putouksena alas vuorelta, on Chia-Aig. Putouksesta on tarina, skottilaisen kamala, joten jätetään se nyt väliin. Ehkä kerroin sen jo aiemmin? Tai ehkä kerron myöhemmin, jos joku haluaa.
Tie näytti siltä, kuin joku olisi laskenut leveän asfalttinauhan keskelle luontoa. Mutta se oli paljon mukavampi kuin kaverinsa järven toisella puolella.
Tässä se kiemurtelee loivasti ylöspäin, ja ympäristö näyttää aika tylsältä. Mutta katsokaa: siinä kukkii Gorse, Arton lempikukka! Tuo keltainen tuossa kuivassa heinikossa. Kevätesikkojakin oli runsaasti, mutta jotenkin ne onnistuivat välttää kamerani. Ja katsokaa nyt puita:
Tämän ikivanhan puun oksat olivat saniaisen peitossa!
Nämä kaksi seuraavaa vanhusta (kuvia en mitenkään onnistu saamaan vierekkäin!) ovat vielä kovasti eläviä, vaikkakin luonnon olosuhteiden armoilla.
Seuraavat yksilöt halusivat ehdottomasti poseerata kauniin maiseman edessä:
Eiväthän ne kovin suurilta tässä näytä, mutta kaikki kyllä olivat ympärysmitaltaan lähes kaksi syliä.
Ja aina vain oudommiksi puut kävivät:
Tämä, tai nämä, kasvoivat ihan vinkurassa, mutta tältä seuraavalta oli maa karannut jalkojen, eikun siis juurten alta, joten se joutui seisomaan yhdellä jalalla, siis juurella, rantakivikossa.
Loch Arkaig on n.15km pitkä, itä-länsi -suuntainen, joten tuulella on siinä hyvä temmellyskenttä, aaltojenkasvatus ja kivienkolistelupaikka. Niinpä pois lentäneen maan alta paljastuneet kivet ovat hauskan aaltoilevia ja sileitä nekin:
Siihen pysähdyimme lounaalle:
Ja sieltä löytyi vielä yksi hassu puu: koivu, jonka juuret matelivat kiven pintaa pitkin
ja huomaatteko, kuka oli löytänyt mukavan paikan juurten sylistä?
Puut tässä retkessä kyllä olivat parasta, mutta oli siellä muutakin mukavaa:
Tuo perinteisen valkoinen talo on nykyään vuokrattava mökki. Tuon hornbeam-aidan takana on toinen talo, hienosti uusittu, mutta huonosti valokuvattava. Narsissit ovat parhaillaan kukassa, tässä istutettuina, mutta myös villejä yksilöitä näkyi siellä täällä.
Ranta oli mukavan loiva ja sinne oli joku rakentanut tällaisen...-hmm- taideteoksen! Toisessa kohdassa laituri oli päässyt rapistumaan
ja vesi oli kirkasta ja kauniisti tuulessa väreilevää.
Ja mitä sitten näimmekään: lauma kauriita oli ylittämässä tietä mennessään rantaniitylle!
Toisenlainen lauma oli lähempänä parkkipaikkaa:
Pulleina ovat vielä lampaat! Ensimmäiset karitsat näimme jo kuukausi sitten, Englannin puolella. Täällä Skotlannissa emme ole vielä nähneet yhtäkään.
Oli todella mukava retki, vaikka jalat vähän väsyivätkin asfaltilla talloessa, ja päiväkin oli hyvin pilvinen. Ei sentään kertaakaan satanut! Arvaatte, että matkalla näimme kaikenlaista pientä, josta en ole kertonut enkä ottanut kuvia. Useat asiat ovat niin pieniä ja vain minulle merkityksellisiä. Ei niitä voi muille kertoa...
Lopuksi vielä piilokuva Abhainn Chia-Aigin sillalta. Näettekö, kuka piileskelee?
En minäkään tästä kuvasta sitä näe (kun se on kyykyssä muurin takana, kamera vain näkyy), mutta ehkä tuosta seuraavasta:
Kotimatkalla ohitimme vielä kajakit katolla tien reunassa seisovat autot. Toivottavasti heilläkin oli mukava retki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti