Kuntopolku

Meillä on täällä yksi polku, josta tykkään erityisen paljon. Se on osa West Highland Way-vaellusreittiä. Aluksi polku on ylämäki, jota pitkin vaeltajat pääsevät vuorien rinteelle Old Military Roadille, joka on suuruusluokkaa "jeepillä ajettava" ja kulkee kohti Fort Williamia vuorten välisessä solassa. Mutta tielle vievä polku on kapea, mutkitteleva, kivinen polku, joka ylittää useita puroja, sateella isoja, kuivalla säällä olemattomia. Sateella kyllä polkukin on paikoin puro. Alkukilometreillä polku ylittää Mamore-hotellille vievän tien, ja siinä kohdassa kuntopolku tulee alamäkeä pitkin takaisin samalle polulle.

Näin talvella polulla on avaraa, sillä se kulkee koivikossa, joka pudottaa syksyllä lehtensä ja avaa ikkunoita maisemille. Polulta näkyy Loch Leven ja sen takana kohoava Garbh Beinn. Hiukan ylempää on mahtava näkymä meidän kyläämme. Tässä vaiheessa yleensä puuskutan ihan kunnolla, vaikka olenkin kävellyt koko matkan. Polku on aika jyrkkä. Kuulin kerran erään vaeltajan sanovan, että tämä mäki on paljon raskaampi kuin Devils Staircase, jota rinnettä noustaan ylös Glen Coesta. Niin se on minustakin. Devils Staircase siksakkailee ylös noustessaan paljon enemmän kuin Kuntopolku.

Kylä. Taustalla Garbh Beinn. Meidän koti on oikeanpuolimmaisin punakattoinen.

Mutta nyt olen jo puurajalla, ja kohta tulemme Military Roadille. Käännyn oikealle ja jätän West Highland Wayn. Kiipeän vielä n. 50m ylemmäs ja olen reitin korkeimmalla kohdalla, n. 260 metrissä. Eipä se ole kovin paljon, mutta täällä ovat maisemat ja hiukan vuoristoisempia. Näin talvella tuuli on purevaa, sade pistelevää, aurinko ei nouse korkealle lämmittämään. Itse asiassa aurinko näyttää kipuavan eteläisten vuorten rinnettä pitkin ylöspäin, kunnes piiloutuu Garbh Beinnin taa. Kylään aurinko ei nyt paista. Siksi onkin mukavaa kiivetä tänne ylös sitä tervehtimään. Aina sen näkeminen hymyilyttää. Se on osa tätä luontoa.

Tällä korkeudella lumi pysyy jonkin aikaa, ei sula ihan heti. Siksikin polku on mukava, saa kävellä, juosta, tehdä enkeleitä lumessa. Olen usein miettinyt, kannattaisiko hankkia sukset niiksi pariksi talvipäiväksi, jolloin on pakkasta. Tietä pitkin voisi hiihtää aika pitkästi. Autoja sillä kulkee harvoin.
Kuntopolun korkeimmalla kohdalla on TV-asema, sen vieressä penkki, jolla istuessa näkee kaksi sokeritoppavuorta, Pap of Glencoen ja Beinn Na Caillichin. Ja paljon muita huippuja siinä ympärillä, ja kaukaisuuteen asti ylettyvän Loch Levenin.

Tässä kuvassa näkyy vain Pap of Glencoe -sokeritoppa

Tässä vaiheessa olen yleensä niin hyvällä tuulella, että pitää pistää juoksuksi. Se käy mukavasti, sillä paluumatka on kokonaan alamäkeä. Military Road kulkee ikivihreiden puiden keskellä, joten maisemien katselu loppuu tähän. Täällä olen nähnyt yhden ainoan kerran jäniksen, useamman kerran kauriita. Paljon pikkulintuja, punarintoja, peippoja, mustarastaita, tiaisia, rautiaisia. Ja pilvissä liitävät haukat.

Mamore- hotelli ennen remontin alkua

Hotellilta kukee asfalttitie alas järvelle. Se on paikoin aika jyrkkä, joten juokseminen vanhoilla kintuilla on polvia rasittavaa. Muutan välillä kävelyksi, tai sitten yritän juosta varpaillani. se on mukavampaa, mutta aika hullunkurisen näköistä varmaan. Suoraan edessäpäin on Pap of Glencoe vanhojen setrien reunustamana maisemana. Kaunis!


Pian olenkin päässyt takaisin West Highland-polulle. Sitä pitkin en viitsi yleensä juosta, koska se on niin kivinen ja pelkään kompastuvani. Ja sitten olenkin jo maantiellä, ja sillan yli käännyn Corrie Roadille ja olen pian kotona.

Se on tosi kiva lenkki. Sillä kävellessä näkee, minkälainen vuodenaika ylärinteillä on, ja näkee kaukaisetkin, tällä hetkellä lumiset vuorenhuiput. Aikaa siihen kuluu 1,5 tuntia, jos juoksee alamäen. Puoli tuntia enemmän, jos kävelee koko matkan. Se on kiva kuntolenkki, ei vain ruumiillisesti vaan myös henkisesti. Mieli riemuitsee kauniissa, puhtaassa luonnossa.

Ja sitten suihkuun!