maanantai 24. joulukuuta 2018

Aurinkoa moikkaamassa


Sininen taivas, mutta aurinkoa ei näy.

Tiedän, ettei se paista alas kylään jouluna, ja siksipä näin kauniina aamuna lähden sitä tapaamaan ylemmäs vuoren rinteelle.
Mutta kaikkein ylimmille huipuille se jo paistaa!
 Ja mitä ylemmäs kiipeän, sitä alemmas aurinko ylettää.
Mutta olenkohan liian aikaisessa? Paistaako se vielä ollenkaan ylätielle? Ei. Mutta koska välttämättä haluan päästä aurinkoon tänä aattoaamuna, nousen huurteista heinärinnettä ylöspäin niin kauan, että näen auringon kurkkaavan vuoren takaa:
Kylä näyttää olevan aivan pimeässä, mutta kyllä siellä on ihan valoisaa, vaikkei auringonpaiste pihoille ylläkään.
Katson itään,
katson länteen.
Loch Levenin laaksoonkaan aurinko ei yllä.
Rinteen heinä on jäässä, ja ratisee kenkieni alla, kun laskeudun kauriiden polkuja pitkin takaisin ylätielle.
Kuljen kultaisen auringon kanssa nautiskellen hotellille asti, ja sitten juoksen varjoisan matkan alas vuorelta.
Kodin pihalta katsottuna aurinkoinen alue näyttää tältä.

Kultaista joulua itse kullekin tutuista ja tuntemattomista lukijoistani!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti