Yöllä oli satanut kaiken aikaa, joten heinikko, jonka läpi kahlasin aidat ylitettyäni, kasteli kengät ja housunlahkeet litimäriksi. Eipä siinä mitä, housut kuivuivat pian, mutta kengät ja sukat olivat märät pitkään, ja sitten huomasin, että kosteaan, pehmeään kantapäähän oli tullut rakko. Laastaria siis, ja samalla vaihdoin eiliset hikiset sukat jalkaan, oli ainakin hetken ajan kuivahko tunnelma kengissä, ja sitten kävellessähän jalat lämpenivätkin.
Olin siis matkalla kohti Kendalia, joka on kaupunki ihan Lake Districtin laitamilla, ja josta Arto huomenna tulisi minut noutamaan, ajaessaan Liverpoolista kotia kohti. Jatkoin matkaani kanavanvarsipolulla. Kanavassa oli vain kapeasti vettä, ympäristö vielä villimpää kuin eilinen. Siltojen kohdalle oli istutettu lehtikuusia, jotka nyt yli sata vuotta kasvettuaan olivat mahtavan kokoisia ja aika villisti rehoittavia, upeita puuvanhuksia.
Oli siellä muitakin erikoisen kiemuraisia puita:
Ja muistoja menneiltä ajoilta; tässä kahden hevosen talli.
Tässä Crooklandsissä oli kiskot asemalta kanavan varteen. Kiskoja pitkin hevoset vetivät asemalta räjähdysainekärryjä kanavalle, jossa ne lastattiin veneisiin. Siinä mentiin varovasti, hevosten kaviot olivat kuparia tai pronssia, jotta ne eivät kipinöisi osuessaan kiskoihin tai kiviiin.
Hevoset olivat erityisen rauhallisia, eivätkä pelästyneet pienistä. Huh! Olikohan hevosten taluttajilla vakuutus...
Välillä istahdin tällaiselle penkille lepäilemään.
Tämän kanavan varrella oli tosi hyvin penkkejä, kanavayhtiö oli ne sinne tuonut. Usein poluilla ja muilla kauniilla paikoilla on ihmisten omaistensa muistoksi hankkimia penkkejä muistokirjoituksineen. Kanavan vastarannalla oli ihmeellisiä reikäisiä kukkuloita.
Tuosta opastaulusta selvisi, että ne olivat koksinpolttouuneja; sellaisia oli kuulemma monessa paikassa kanavan varrella, koska siitä koksi oli helppo lastata veneeseen ja kuljettaa sinne missä sitä tarvittiin.
Mutta sitten:
Tämän sillan jälkeen tehtiin kanavassa niin suuria korjaushommia, että sinne oli pääsy kielletty! Siihen tuli mies pyörineen, ja ihmetteli, mitä nyt hänen suunnittelemalleen pyöräilytapahtumalle käy, kun oli tarkoitus ajaa kanavan vartta vielä pidemmälle...-No, ei voinut muuta kuin kiertää, onneksi reitti oli merkitty, etten eksynyt! :D
Tunneli!
Istuin sen suuaukon viereen syömään eväitä ja ihmettelemään, kuinka veneet saatiin tunnelin läpi, kun towpathia ei enää ollut. Ja tässä ratkaisu
Näyttää hauskalta, muttei varmaan ollut kaikkein helpoimpia hommia laivureiden elämässä. Joskin hiukan vaihtelua. Hevoset sitten kuljetettiin mäen yli samaa polkua, jota minäkin menin.
Vaikka tunnelissa ei paljon vettä ollutkaan, ei se houkutellut seikkailemaan.Varsinkin kun siitä kulkeminen oli kielletty!
Kun pääsin taas kanavan vasteen, siinä ei ollut enää vettä ollenkaan. Sen sijaan metsässä oli peikko!
"Hauskaa", ajattelin, "kukahan nuo silmät on laittanut?". Vähän ajan päästä tuli vastaan nallejen asuinpaikka
jossa oli postilaatikko ja siinä pikkuinen vieraskirja
. Kirjoitin siihen nimeni a jatkoin matkaa. Siellä täällä polun varrella oli salaista elämää
pehmoleluja ja muovileluja kurkisteli puiden oksien lomasta ja roikkui niiden oksista.
Mitä kaikkea siinä olikaan:Oli puutarhatonttujen teekutsut
ja teddykarhujen huviretki.
Oli hauskasti soivat puuhelistimet
ja kyltti, jossa sanottiin:istu!
Istuin siis puun oksalle ihmettelemään ja ihastelemaan.
Olipa hauska yllätys!
Matka jatkui jonkun matkaa pientä tietä pitkin, ja alhaalla joen varressa oli portti Levens Hallin puistoon. Kartano ja puisto ovat upeita, sanon, vaikken ole siellä vielä käynytkään. Puisto on Englannin vanhin, säilynyt alkuperäisenä 1680-luvulta asti. Mutta menen sinne vielä käymään, joten ehkä saatte joskus kuulla siitä. Polku kulki sen jälkeen pitkin peltojen vieriä ja laitumia
kanavasta ei ollut tietoakaan, mutta sillat olivat jäljellä!
Lampaat laitumellaan eivät minua hätkähtäneet
mutta nuoret lehmät innostuivat, luulivat varmaan minun tulleen täyttämään ruoka-astiaa , kun minut nähdessään juoksivat kohti koko iso lauma!
Yrittelin niitä toppuutella ja sivuuttaa rauhallisesti, mutta kun käänsin selkäni, me juoksivat perässä. Aina kun käännyin katsomaan, ne pysähtyivät tuijottamaan.
Hassuja! Ainakin ne osasivat poseerata!Maisevat jakuivat kauniina, kumpuilevina, päivä oli kaunis, oli ilo kävellä.
Mutta kuvia ei kaupunkiin tulosta ole, sillä kännykän akku oli loppumaisillaan ja laitoin sen lataukseen, enkä uskaltanut enää ottaa kuvia, koska Kendalissa pitäisi turvautua Googlen karttaan majapaikan etsimisessä. Mutta niin nyt sitten kävi, ettei puhelin enää jostain syystä toiminutkaan! Majatalon osoitteen olin painanut mieleeni, mutta Kendal sentään on aika iso kaupunki, niin etten ihan summamutikassa osannut lähteä sitä etsimään. Keksin sitten mennä kirjakaupan karttahyllyä tutkimaan, ja sieltähän apu löytyi, ja Sonata-majatalokin sitten ihan helposti. Tällaiset olivat näkymät ikkunasta illalla
Aamulla on vähän aikaa tutkia Kendalin kaupunkia. Nyt hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti