kävelemään kanavan vartta pitkin kohti pohjoista. Arto oli tipauttanut minut huoltoasemalle matkallaan Liverpooliin, siitä oli kanavalle muutama sata metriä. Mutta olipa meluisa tie! Tottuneena Kinlochlevenin hiljaisuuteen melu oli sietämätöntä. Onneksi heti kun olin kiivennyt portaita pitkin ylös kanavapolulle, maailma hiljeni. Täydellisesti.
Olen varmaankin jo kertonut, että Brittein saarella on hirveästi kanavia, ja että niiden varsia pitkin kulkee towpatheja, joita pitkin hevoset ennenmuinoin vetivät longboateja. Tällä Lancaster Canalilla ei kovin paljon veneitä kulje, se kun on aika umpeen kasvanut, ja vähän yksinänsä, siltä ei pääse helposti tekemään kiertomatkoja muille kanaville. Lancasterin ja Carnfordin välillä kulkee vesibussi muutaman kerran päivässä. Tänä päivänä se oli varmaan jo mennyt eikä vielä tullut, koska minä en sitä nähnyt. Niin, enää eivät hevoset vedä veneitä, mutta joskus niitä näkee ratsukkoina polulla!
Tässä kohdassa kanava kulkee aqueductina Lune-joen yli. Se joki on tuolla vasemmalla kaiteen takana alhaalla.
Alkaa olla syksy. Hiukan syysvärejä puissa ja pensaissa
ja polkua reunustavassa pensasaidassa hirveän paljon erilaisia marjoja:
Pensasaidat ovat ihania, niissä kasvaa kaikenlaisia pensaita sikin sokin. Ne ovat hyvin tärkeitä tämän maan luonnolle, koska metsiä on niin vähän: lintujen, pikkujyrsijöiden, kettujen ja kanien pesäpaikkoja, ja marjat maittavaa ruokaa. Myös joutsenille on paljon sopivia pesäpaikkoja, koska kanavan rannoilla kasvaa kaislikkoa, eikä ihmisiäkään tarvitse pelätä, koska polku kulkee vain kanavan toista puolta. Toiseen reunaan voi aina uida turvaan jos ahdistaa. Tässä on kahdeksan poikasta!
Tai sitten vain rohkeasti odottaa, että kulkija kävelee ohi.
Mutta asuu kanavan varrella ihmisiäkin. Maaseudulla näkee kauniita vanhoja farmeja
kylien ja kaupunkien kohdalla ihmisillä on ihania kanavanvarsipuutarhoja
Carnfordin jälkeistä kanavaa ei ole kovin ahkerasti pidetty kunnossa, ja se onkin ihanasti villiintynyt
Vaikka tuskin nämä ruoppaajat sanovat sitä ihanaksi.
Kanavasta ollaan parhaillaan tekemässä veneilykelpoista. Toinen kone nostaa levää yms. moskaa kanavan pohjalta, toinen niittää kaislikkoa. Tuleehan siitä siistimpi, muttamutta...-tämä villi on romanttisempi. Ja luontoystävällisempi.
Sitten tuli vastaan moottoritie. Sen rakentamisen aikaan ei kanavia enää käytetty hiilen ja kalkin yms. kuljettamiseen, ja niinpä ajateltiin, että turha rakentaa siltaa kanavan yli, rakennetaan tie sen päälle ja hups! Kanava päättyi siihen. Onneksi se jatkui moottoritien toisella puolella. Toinenkin tie oli rakennettu samalla tavalla, ja myöhemmin sain vielä kerran väistää moottoritietä, tällä kerralla menemällä sen yli. Mutta nyt kanava vasta villiksi muuttui. Tässä olivat kanavan ainoat sulut
Niissä ei ollut portteja enää, vesi virtasi pieninä putouksina, vanhoja rakenteita oli siellä täällä.
Ja kanava oli useissa paikoissa aivan umpeen kasvanut. Se oli jotenkin maagista maisemaa. Polku kyllä oli oikein hyvässä kunnossa, eli luultavasti muutkin kuin minä pitävät romanttisista kanavaristei..-eikun kävelyistä.
Majapaikakseni valitsin moottoritien lepopaikalla olevan motellin. Siksi, että se oli oikein sopivan matkan päässä retken alku- ja loppupäästä. Mutta hei! Niinkuin vähän epäilinkin, ei alueelle päässyt kävelypolulta. Sinne olisi tietyisti pitänyt ajaa autolla. Tai no, meni sinne pieni tie, mutta se kiersi niin paljon, että päätin kiivetä piikkilanka-aidan yli, kävellä metsän läpi ja kiivetä toisen piikkilanka-aidan yli. Sitten olin perillä. Paikan nimi oli Burton-in-Kendal Northbound, ja motelli Travelodge, jossa sain siivoamattoman huoneen, ja valitettuani pyörätuolillekin sopivan suuren huoneen. Alueella oli ruokakauppa ja hain sieltä iltapalaa. Ja aamiastarvikkeet, kun aamiaista ei tässä luksushotellissa ollut.
Aamulla matka jatkuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti