Hiljaiseloa

Tämä meidän kylä on todella hiljainen. Meidän kodin ohi aja ehkä 5 autoa päivässä. Ellei sitten naapurissa tehdä kattoremonttia, jolloin autoja seisoi 5 tuossa tien reunassa koko pävän, paitsi milloin miehet menivät lounaalle. Säännöllistä liikennettäkin on: roska-auto maanantaisin, jäätelöauto sunnuntaisin, kalanmyyjän auto ja koksiauto nekin kerran viikossa. Tietenkin keskustassa on enemmän elämää, mutta saattaa käydä niin, ettei yhtään ihmistä näy kauppamatkalla, paitsi tietenkin kaupan myyjät. Onneksi on tuo koulu tuossa tien toisella puolella, ettei ihan unohda, että maailmassa on muitakin kuin minä. Tai siis me kaksi nyt kun Artokin on täällä.

Tässä alkuviikolla jonain päivänä tulin päiväkävelyltä kylän kautta, ja jotain kummaa oli tekeillä: Kuorma-auton lavalla oli nosturi, ja mies ripusti katulamppuihin skotlannin lippunauhaa.

Ja Village Greenillä, tai sen vieressä oikeastaan, rakennettiin jonkinlaista näyttämöä!

Mitä ihmettä nyt tapahtuu? Ei kai vaan joku konsertti? No ei sentään. Sillan kaiteeseen oli ripustettu julisteita, joissa kerrottiin, että tulossa on Salomon Skyline Scotland -tapahtuma. Kaikkialta maailmasta tulee tänne väkeä juoksemaan vuorilla. Tapaus kestää neljä päivää. Ensimmäinen juoksu on 5km pitkä, nousua kilometri, ja päämääränä tuo lähin huippu Na Gruagaichean. Toinen lenkki suuntautuu Ben Nevisin huipulle, pituutta sillä on 52km, nousua 4000m. Kolmas on Ring of Steall Skyrace, 29km, 2500m nousua. Last but not least: Glen Coe Skyline, 52km, 4750m vertikaalia. Aika extremeä, varsinkin, jos säät ovat sellaisia kuin on luvattu. Sadetta ja tuulta. No, on lenkeissä helpotetut versiotkin, jos sää yltyy ihan kamalaksi.

Eilen sitten lähdin vähän ylemmäs mäkeen kävelemään, kuvittelin, että siinä kahden sateen välissä ehtisin, mutta kastuin kuitenkin läpimäräksi, minkä nyt vedenpitävässä asussa pystyy. Käännyin siis aikaisemmin kotia kohti kuin olin ajatellut, ja huomasin Gruagaicheanin polun varteen pistellyt liput.

Ahaa, tuosta he juoksevat! Suorinta tietä, siis maastoa, ylös. No siihen varmaankin sitten muodostuu vähän selvempi polku, kuin on ollut. Tai sitten mutainen ura. Mietin, mistä juoksijat tähän pisteeseen tulevat, kun liput loppuivat, mutta sitten, kun laskeuduin "kotipolkua" kylää kohti, tuli vastaan joukkoa enemmältikin, ja he pistelivät lisää lippuja ja nauhaa polun varteen.

Kuljin siis päivän juoksureittiä. Mikä tällä säällä on kuin kivinen puron pohja. Enpä itse viitsisi tuollaista juosta, ajattelin, en ainakaan jyrkkään ylämäkeen.

Menin kotiin lämpimään suihkuun. Ihan mielenkiinnosta avasin sitten linkin:
http://www.skylinescotland.com
 ja huomasin, että Salomon Mamores VK -juoksu alkaa ihan kohta. Kurkistelin ikkunasta, näkyykö rinteellä mitään, mutta ei siellä tietysti näkynyt, on se sen verran kaukana kuitenkin.

Mutta hei hyvänen aika! Onhan kiikarit! Ja jo alkoi näkyä! Ihmisiä oli vuoren rinteellä siellä täällä, ja kohta alkoi juoksijoitakin näkyä. Aika hitaasti ne näyttivät menevän. Enpä ihmettele, on se sen verran jyrkkä rinne tuo. Hitaasti kuljin minäkin, vaikka tulin alaspäin. Oli aika hauskan näköistä, kun juoksijat pääsivät yläharjanteelle ja piirtyivät taivasta vasten. Ihan korkeimmalla huipulla heitä ei näkynyt, se on sen verran piilossa. Mutta kohta alkoivat ensimmäiset huipulle päässeet laskeutua alas, ja se oli hauskan näköistä: ruuhka-aika vuoren huipulla! Siellä jossain puuskutti kaksi suomalaistyttöäkin, Marjo ja Mirjam, alle tunnissa pääsivät mäen huipulle. Viimeiset juoksijat lähtivät matkaan klo 5pm, ja heille ei enää poutasäätä riittänyt. Vuori oli sadepilven piilottama. Voi raukkoja!

Aikamoisesti kaikenlaista järjestelyä tuollainen tapahtuma vaatii! Ja illalla oli ilotulitus! Kolmannen paukun jälkeen olin ehtinyt avata ikkunan, ja näin viimeisen tähtirykelmän. Tai jotain sen tapaista. Oli vielä valoisaa, niin ettei se oikein päässyt oikeuksiinsa.

Päätin sitten aamulla lähteä katsomaan Nevisin huiputuksen lähtöä. Sää näytti aika kamalalta, ja arvelin, että tänään juostaan lyhyt, huiputon lenkki.

Ja kyllä, vasta klo 10, säkkipillin soiteltua ja lehmänkellojen kilisteltyä luettiin 5-4-3-2-1 and RUN!

Siinä he menevät kohti laaksoja. Seurasin heitä vähän matkaa netin trackerilla, mutta Coire an Lochanin kohdalla laitteet eivät ilmeisesti toimineet, ei siellä kännykään toimi, ja juoksijajonoon tuli ihmeellinen katkos.

Nyt kärjessä, Nevisin laaksossa juoksee englantilainen Jonatan, ja ensimmäinen tyttö, japanilainen Kaori, juoksee n. 6 km hänen jäljessään. Hauskaa, kun voi tällä tavalla seurata joukon etenemistä. Missähän suomalaiset Jesse, Vesa,Tuomas ja Jyrki ovat? Vaikea löytää 499 juoksijan joukosta! Vaikka eivät nämä tiedot tunnu kovin luotettavilta,  Valitettavaa, että reitti ei mene huipuille! Olisi kiva seurata juoksijoita tutuilla poluilla. Vaikka onhan tuo West Highland Waykin, jota he juoksevat, ihan tuttu, muttei siinä ole niin upeita maisemia. Toivottavasti huomenna ja ylihuomenna on parempi sää.

Niin että Kinlochlevenin hiljaiseloon on tullut neljän päivän mittainen katko. Piristävää! Mutta ihan mukavaa on kylän hiljaisuuskin. Ja tämänlaatuinen meno ja meininki sopii kyllä minulle.