Cheshire

 Ennenvanhaan Wirralin niemi oli osa Cheshiren maakuntaa. Nykyään se kuuluu osana alueeseen, jota kutsutaan nimellä Merseyside, Merseyjoensuun ympäristössä. Cheshire on meille siis niinkuin naapurimaakunta, ja lyhyen valon kuukausina käymme siellä usein viikonloppuina lyhyillä kävelyillä. Cheshiren maasto on tasaista, peltoa, laidunta, mutaa. Oikeastaan en niin kamalasti tykkää kävellä niitä märkiä, mutaisia polkuja, koska Cheshiressä on paljon lehmiä, ja laitumet ja navetat haisevat kamalalta. En ymmärrä, mitä niille lehmille syötetään, kun eivät suomen lehmät niin kamalalta haise. Ja sitä paitsi siellä on monia moottoriteitä, niin että aina jostain suunnasta kuuluu autojen meteliä.

Mutta maisemat ovat kyllä kauniita. Itse asiassa maasto ei ole niin tasaista kuin Pohjanmaan lakeudet, vaan pehmeästi kukkuloivaa. Ja keskellä maakuntaa kulkee pohjoisesta etelään tai toisinpäin 55km pitkä Mid Cheshire Ridge, hiekkakiviharjanne. Sen päästä päähän voi kulkea Sandstone Trail-polkua pitkin. Sitä olemme kuljeskelleet lyhyinä päiväretkinä varmaan 2/3. Sieltä maisemat näyttävät tosi kauniilta. Metsää Cheshiressä ei juurikaan ole, mutta yksittäisiä puita ja pikkuisia metsiköitä on siellä täällä. Ja nämä puut ovat tosi vanhoja ja tosi kauniita. Useimmiten tammia.

 Tämä on aika tyypillinen laidunmaisema. Puut kasvavat usein rivissä vanhan muurin vieressä.

 Ja kuten huomaatte, niillä kaikilla on villapaita päällä.

 No joo, oikeastaan se on murattikasvusto.

 Juuri näiden puiden takia käymme kävelemässä Cheshiressä, vaikka emme siitä niin kamalasti tykkääkään. Ja sitten siellä kuitenkin aina tulle esiin joku yllätys, kuten viime kerralla nämä upean väriset puunrungot.

Ja sitten on mukavaa kuunnella tuulen humisaa, suhinaa, juttelua puiden oksissa. Täällä voi kuunnella yksittäisen puun puhetta. Talvella se on aivan erilaista kuin kesällä, tietenkin, mutta myös eri puulajeilla on erilaiset äänet.

  Tämä vanha tammi jutteli viisaalla, lempeällä äänellä. Nuorten puiden ääni on korkeampi, sivaltava, tai naureskeleva. Havupuita ei Cheshiressä ole näkynyt.

Daresburyn pappilassa syntyi poikavauva nimeltä Charles Lutwidge Dodgson. Tunnette hänet varmaankin paremmin nimellä Lewis Carroll. Kuljimme Daresburyssä hänen jalanjäljissään, tai ainakin samoilla seuduilla, ja sitten yhtäkkiä tapasimme Valkoisen Kaniinin. Sillä ei kylläkään ollut mihinkään kiire, osoitteli vain, mihin suuntaan polku jatkuu. Ehkä se on jo eläkkeellä.

Polku olikin tässä kohden tosi kaunis valkoisine narsisseineen. Tuoksu oli kylläkin enemmän lehmämäinen. Cheshire Catia, siis Irvikissaa, ei näkynyt minkään puun oksalla. Eikä Humpty Dumpteja muureilla. Eikä kaninkolojakaan. Olimme siis aika turvassa.

Aina kun ajattelen Liisaa Ihmemaassa, mieleeni putkahtaa tämä runo, joka on kauhean viehättävä, tai oikeastaan lumoava, vaikka sen sanat ovatkin käsittämättömiä.  Ehkä juuri sen vuoksi se on niin jännä. Osaksi lumous varmaankin johtuu siitä musiikista, johon sanat on liitetty Disneyn elokuvassa. Musiikki on yhtä omituista kuin runon sanat.  Tässä se on:

"Jabberwocky"

'Twas brillig, and the slithy toves
Did gyre and gimble in the wabe;
All mimsy were the borogoves,
And the mome raths outgrabe.

"Beware the Jabberwock, my son!
The jaws that bite, the claws that catch!
Beware the Jubjub bird, and shun
The frumious Bandersnatch!"

He took his vorpal sword in hand:
Long time the manxome foe he sought—
So rested he by the Tumtum tree,
And stood awhile in thought.

And as in uffish thought he stood,
The Jabberwock, with eyes of flame,
Came whiffling through the tulgey wood,
And burbled as it came!

One, two! One, two! and through and through
The vorpal blade went snicker-snack!
He left it dead, and with its head
He went galumphing back.

"And hast thou slain the Jabberwock?
Come to my arms, my beamish boy!
O frabjous day! Callooh! Callay!"
He chortled in his joy.

'Twas brillig, and the slithy toves
Did gyre and gimble in the wabe;
All mimsy were the borogoves,
And the mome raths outgrabe.

from Through the Looking-Glass, and What Alice Found There (1871
Liisan arvostelu runosta oli tämmöinen, itseasiassa aika samanlainen kuin minun:

"It seems very pretty," she said when she had finished it, "but it's rather hard to understand!" (You see she didn't like to confess, even to herself, that she couldn't make it out at all.) "Somehow it seems to fill my head with ideas—only I don't exactly know what they are! However, somebody killed something: that's clear, at any rate."^[1]

Löysin netistä Jabberwockyn sanojen selitykset. Jos haluatte ymmärtää runosta jotakin, seuratkaa linkkiä

Jabberwocky

Kun katselen noita ikivanhoja, villavaippaan puettuja mörköpuita, en ollenkaan ihmettele, miksi Carrollin kirjoissa ovn niin paljon outoa mielikuvituksellisuutta. Lumoavaa!