Brexit

Minä olen metsissä rämpivää unelmoivaa tyyppiä. Politiikka ei kiinnosta, eikä liioin rahamaailma. Niinpä ohitin Brexit-uutiset, siis Britannian eroamisen EUsta toteamalla: "jassoo." Enkä ajatellut asiaa sen kummemmin.

Mutta päivänä muutamana luin uutisista, että englantilaisten ihmisten EUsta kotoisin olevia puolisoita on karkotettu Englannista. Miten semmoista voi tehdä? Ihmiset ovat eläneet perheenä kymmeniä vuosia, on lapsia ja töitä ja kouluja. No kun, jos englantilainen nai ulkomaalaisen, puoliso ei saa automaattisesti Englannin kansalaisuutta. EUn sisällähän piti saada vapaasti elellä missä maassa tahansa! Kamalata!

Ja sitten huomasin, että mehän ollaan EU kansalaisia ja asutaan Englannissa! Olo alkoi tuntua epämiellyttävältä. Englanti alkoi tuntua pahalta paikalta. Koskakohan meille tulee postia: muuttakaa pois tai muuten...!

No, Artohan saa kyllä työnsä puolesta asua täällä. Mutta entäs minä? Vaikka hakisinkin Englannin kansalaisuutta, tuskin saisin. Miksi saisin? Ei tällaisesta vanhuksesta ole Englannille muuta kuin rahan kulua. Siis muuta pois meidän Great Great Britainista! Olin ihan hermona. Miten meidän käy?

Ja nyt sitten, kun Englanti aikoo erota EUsta, EU kansalaisten maassa olemisesta on tehty jonkunlainen poliittinen kiistakapula. No, ylähuone äänesti , että me saatais jäädä tänne asumaan. Alahuone äänestää tällä...-vai oliko se ensi viikolla. Sittenpä nähdään, mitä meidän eläkepäivistä Skotlannissa tulee.

Mutta olen nyt rauhoittunut ja osaan nukkua öisin. Kestää varmaankin 2 vuotta, että eroneuvottelut saadaan päätökseen, ja sitten vielä muutamia vuosia, että ero toteutuu. Ties mitä maailmassa ja meille tapahtuu sinä aikana. Turha hermoilla. Kunhan vain meitä ei aleta kohtelemaan kuten eräitä muita maahanmuuttajia...