Sitten tänä aamuna se oli kieleni päällä: ilmapuntari!
Mutta puntarihan on sellainen pitkä metallitanko, jonka toisessa päässä on koukku ja toisessa paino, niiden välillä painomerkinnät. Kuinka sellaisella mitataan ilmanpainetta?
Tässä kohdassa mielikuvitukseni lähti laukkaamaan sellaista kyytiä, etten pysynyt kyydissä, heh, hauskoja, hulluja ajatuksia. Mutta ne eivät kuulu tähän juttuun. Oli tarkoitus kertoa meidän seinällä riippuvasta ilmapuntarista. Ja tässä tulee:
Löysin tämän hauskan esineen Keltaisen Mummolan kellarista ja pelastin sen kirpputori-kohtalolta. Se roikkui Wallaseyssä seinällä jonkun aikaa, mutta tänne Kinlochleveniin sen halusin. Ai että miksikö? No siksi että...-sekin on aika pitkä juttu, mutta menköön:
Kymmenen vuotta sitten kävimme Skotlannissa ensimmäisen kerran. Asuimme tuossa läheisessä Glencoen kylässä kaksi viikkoa aivan ihanassa pienessä mökissä. Sen seinällä riippui ilmapuntari. Opettelin lukemaan sitä ja mielestäni tajusin jotain sen toiminnasta. Ainakin sen verran, että kun oli tulossa kaunis ilma, ilmanpaine nousi, ja ruman ilman tullessa laski. Ja kun mittarin lasia naputteli, viisari heilahti johonkin suuntaan. Katsoin mittaria monta kertaa päivässä. Se oli lumoava.
Siis siksi, että Skotlannin Glencoessa, mikä on ihana paikka, oli ihana ilmapuntari, jota oli hauska naputella, halusin säilyttää mummolan vanhan ilmapuntarin täällä Kinlochlevenissä, Glencoen naapurikylässä.
Wallaseyssä puntari toimi oikein hyvin, näytti joka toisena päivänä sadetta, joka toisena vaihtelevaa tai kaunista. Sellaista se sää syksyllä oli. Sitten toimme laitteen tänne ja ripustimme sopivaan paikkaan keittiön seinälle. Ja mitä tapahtui? Ilmapuntari alkoi näyttää pelkkä kaunista! Aluksi se kyllä vähän epäröi, mutta nyt se on pysytellyt 1050 millibarissa jo pari viikkoa. Eikä sää kyllä ole ollut kaunis ihan koko ajan. Edes Barbara ja Conor eivät saaneet viisaria väpättämään.
Missä vika? Ihan banaalisti sanoisin, että se on rikki. Matkalla vaurioitunut, vanhus parka. Mutta ehkäpä sen mielestä olikin niin hauskaa muuttaa Skotlantiin, että tyhjiö sen rinnassa täyttyi valtavasta onnentunteesta! Ehkä se haluaa kertoa, että säästä viis! Maailma on ihana ja kaunis, satoi tai paistoi! Turha tuijottaa millibareja tai hektopascaleja, menkää ulos, ihmiset, siellä on aina kivaa!
Kiitos, ilmapuntari, hyvästä ennusteesta. Se pitää paikkansa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti