Barbara ja Conor

Barbara-myrsky purjehti yli Atlantin. Olin innoissani, saisin kokea kunnon rajumyrskyn! Että puut kaatuilisivat ja katot lentelisivät...-tai ainakin melkein. Mutta mitä!? Myrsky olikin pelkkää vaakasuoraan lentävää sadetta. Tuuli tosin kohisi puissa ennenkuulemattomalla pauhinalla, niin ettei oikein erottamut, oliko se joki, joka pauhasi, vai puut. Mutta päivät kuluivat remonttia tehdessä, eikä tässä suojaisessa laaksonpohjukassa oikein päässyt myrskystä nauttimaan.

Mutta Tuomaanpäivän aamuna vuorten huiput olivat valkoisina lumesta! Oi miten kaunista! Tuntui, kuin koko kylä olisi valaistunut! Vähän väliä piti juosta ikkunaan katsomaan, vieläkö lumi oli tallella. Jouluaattona lunta oli ihan paljon näköisesti, niinkuin olisi ollut lautailuränni Na Gruagaicheanin rinteellä, ja ehkä Corriessa voisi kävellä lumessa. Mutta ilma oli lämmin, ja lumi alkoi sulaa. Putoukset vuorten rinteillä kasvoivat, kaikkialta kuului niiden kohinaa, ja joki ryöppysi kiivaasti.

Kun joulupäivänä kävelimme Corrieen, lunta oli kyllä vielä ihailtavaksi asti, mutta hiihtomahdollisuuksia ei näyttänyt olevan. Mamore-hotellille johtava tie oli tuulen suojassa, mutta Corriessa tuuli kierteli tosi vauhdikkaasti, niin että varmaan olisi lentoon lähtenyt, jos olisi hypännyt. Ihailimme siis valkeita huippuja vain kaukaa. Lentely kivisessä maastossa ei kuulosta kaikkein hauskimmalta puuhalta.

Alas kävelimme märkää polkua pitkin purojen välisellä kannaksella. Purojen ylitys ei nyt onnistunut kenkiä kastelematta. Vaikka eihän sillä ollut väliä, kun kohta päästiin sisälle kodin lämpimään.

Tapaninpäiväksi luvattiin Conor-myrksyn pistäytyvän tällä alueella, tosin vain sivuavan meidän kotikyläämme, kulkevan enimmäkseen pohjoisemmassa. Aamulla vuorilla oli satanut taas lunta. Olimme päättäneet lähteä täydentämään remonttiainesvarastoamme Glasgowhun, ja mietin vähän hermostuneena, kuinka pääsemme Rannoch Moorin yli ajamaan. Niille korkeuksille luvattiin lunta ja kovaa tuulta. Mutta ihan hyvin se kävi. Lunta oli vain pari senttiä, lisää satoi kyllä,  mutta tuulta ei juuri huomannut auton sisällä istuskellessa. Kaikki huiput olivat lumen peitossa! OOO, se oli kaunista! Vuoret näyttivät niin erilaisilta lumipeitteisinä, erottuivat kauniisti harmaata taivasta vasten. Ben Lomond näytti maalaukselta:

Vaikka ei tuosta kuvasta niin kauhean hyvä tullut, auton liikkuessa.

Kun illalla ajoimme takaisin, oli pimeää, eikä vuoria nähnyt. Tie oli sula, Loch Lomondin kiemuraisella kapealla rantatiellä isoja lätäköitä, Rannoch Moorin tie lumeton.

Vähän pettymys nuo myrskyt minulle olivat. Seuraavan myrskyn aikaan lähden oikeasti ulos ja katson, miltä myrsky tuntuu! Mutta muistan kyllä ikäni puiden riemullisen myrskylaulun.