perjantai 23. joulukuuta 2016

Villisikaa!

Manchesterin joulumarkkinoilta tarttui mukaamme ranskalainen ilmakuivattu villisiankinkku. Tai itseasiassa, häpeillen tunnustan, kaksi, mutta toinen säästyy varmaankin pääsiäiseksi. Tämä avattu possu on päällystetty mustalla pippurilla. Ei näytä ihan joulukinkulta, mutta eihän ihan vielä joulu olekaan.

Ihan hirmuisen pitkään siitä riittää syötävää! Aluksi oli vähän vaikeuksia, sillä täällä Kinlochissa meillä ei ollutkaan kunnon veistä, eikä leipäveitsellä saanut leikatuksi ohuita viipaleita. Paksuja palasia oli vaikea pureskella, eikä possu maistunutkaan oikein hyvältä. Harmillista! ajattelin, täytyykö tässä nyt pureskella villiä possua leukaluut rutisten koko joulunpyhät! Mutta ei sentään: ajoimme Fort Williamiin, ja sieltä löytyi vähän parempi veitsi. Sillä leikatut possusiivut maistuvat namille ja niitä on mukava syödä, kun ei tarvitse niin paljon leukaluujumpata.

Ensin söimme lihaa valmiiden perunakrokettien kanssa. Se oli kammottava ateria, silloin liha oli paksua hampailtavaa, ihan liian al dente, ja kroketit olivat kamalia, tarttuivat kitalakeen ja maistuivat mömmöltä. Pahalta sellaiselta. Onneksi oli tomaattia ja kurkkua tarjolla ettei tarvinnut nälkää nähdä runsaan tarjoilun maailmanaikaan.

Sitten, kun uudella veitsellä opettelin leikkaamaan läpinäkyviä viipaleita, kovin hyvin onnistumatta, ruoka alkoi maistua. Sen seuraksi keitin perunamuussia, mikä sekin vaati vähän mielikuvitusta, koska ei ollut perunasurvinta vielä pohjoisen huushollissa. No sujuihan muussaaminen haarukallakin, oikeastaan ihan hyvin, kattilan reunoja vasten. Se olikin parempi ateria, kun sain vielä kotosuomalaista puolukkahilloa.

Eilen söimme villisikaa ja kukkakaalia. Se vasta olikin namia, kukkakaali oli harvinaisen kiinteä ja maukas, ja kerta kerralta possuviipaleet ohenevat tasaisemmiksi.

Villisikaa on kyllä vielä jäljellä, kilon verran sitä varmaan oli alunperin. Kun vielä teen possurisottoa ja pastaa ja munakasta, voinemme siirtyä nauttimaan Serranon kinkkua, jonka olimme ostaneet ja ennen joulumarkkinoilla käyntiä! Huh! Enpä ole syönyt näin kamalan usein lihaa varmaan ikinä! Onneksi sitä ei tarvitse syödä hirveän paljon kerrallaan!

Ehkä ensi joulun ruoka on vegetaarista.

Hauskoja jouluruokanautintoja teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti