Siis junalla. Mutta koska päiväjunalla matkustettaessa olisi junanvaihtoja 3 plus lisäksi bussimatka, päätin matkustaa helpommalla vaihtoehdolla, yöjunalla. Caledonian Sleeperillä. Valitsin sellaisen makuuasentoon säädettävän istumapaikan, koska ajattelin, että turhaa satsata makuuvaunuun, koska kuitenkin valvon puoli yötä. Lipussa sanottiin, että Edinburghissa pitäisi vaihtaa vaunua klo 4.35 yöllä. Jassoo, ajattelin, no, täytyy sitten vaihtaa, ei voi muuta.
Juna lähti Lontoosta ihmisten aikaan, mikä tiesi sitä, että se olisi Crewen asemalla, mikä on lähin täältä meiltä, puolenyön aikaan. Onneksi sain Arton kuskiksi, ettei tarvinnut mennä kahdella junalla Creween, keskellä yötä, hui!
Seisoin asemalaiturilla kun hirmupitkä juna kolisteli asemalle, etsin vaunua A. Siinä niitä meni, H,G, F, E...-mutta ei Ata! Onneksi junasta tuli konduktööri tai mikä suorittaja lieneekään, ja muutkin A-vaunuun menijät ryntäsivät kyselemään, minne pitäisi mennä. Minulle mies sanoi, että mene tuonne, ja osoitti 4 vaunua edessäpäin olevaa toista suorittajaa. Sinne sitten ryntäämään...-ei, kävelin ihan rauhassa reippaasti, olen vanha raihnainen mummo...-heh!
No se toinen suorittaja sitten sanoi että tästä ovesta, 19 ja 20. Minä vähän hölmistyin, ettäkö kaksi paikkaa minulle? Ja sisään mennessäni tajusin, että se olikin makuuvaunu! Minä sain hytin! Heh! No, en pannut vastaan, ajattelin, että nyt ei sitten varmaan tarvitsekaan vaihtaa vaunua Edinburghissa. Ja onhan se kiva olla vähän pitkällään. Ihan kuin matkalla lappiin. Pitäisiköhän mennä yläsänkyyn kuuntelemaan kiskojen kolketta?
Kun heräsin, oltiin Edinburghissa. Tuleekohan suorittaja muuttamaan minut toiseen vaunuun, kävi mielessäni. Ei tullut. Istuin ja katselin maisemaa, siis asemahallia unenpöpperössä jonkun aikaa, mutta koska vaunussa oli kylmä, piilouduin takaisin peittoihin. No, eipähän tuossa niin kovasti nähtävää ollutkaan.
Seuraavan kerran sitten heräsinkin Glasgowssa. Nukuin siis oikein hyvin! Oli jo ihan valoisaa, ja kun juna lähti liikkeelle, maisemiakin voi ihailla. Vaikka sängyllä istuen se ei ihan helppoa ollutkaan. Siispä seisoin ja nojasin pesupöytään. Aika epämukavaa.
Maisemat olivat laajoja ja mahtavia. Tai no, ensin kyllä matkattiin Loch Lomondin ja muiden lochien vartta nelisenkymmentä mailia, ja juna kulki puiden keskellä, järven rannassa. Maantie oli kylläkin junanradan ja järven välissä. Tiesin sen, vaikkei sitä näkynytkään. Yhtäkkiä juna hidasti äkisti ja pysähtyi. Mitäs nyt? ajattelin, onkohan joku silta sortunut? Mutta sitten juna lähti liikkeelle, ja kohta näin rinteellä lehmän laukkaavan poispäin radasta, toisten lehmien luokse. Ilmeisesti se oli ollut radalla aamupalalla!
Tässä kuvassa on jossain kauriita. Enpä osaa sanoa, mitkä valkoiset tai mustat pisteet niitä ovat, mutta joka tapauksessa siinä niitä oli, ehkä 10. Lampaita näkyi, ja joitain isoja lintuja, varmaan haukkoja. Mutta aika autiota radan varrella oli.
Rannoch Moor on minun mielestäni erityisen jännittävä paikka, ja kaunis. Sinne ei oikein helposti voi mennä kävelemään, koska se on niin upottavaa maastoa. Mutta ehkä joskus pääsisi kajakilla. Lammet siellä ylhäällä huippujen keskellä ovat tosi kauniita.
Puoli tuntia ennen junan saapumista Fort Williamiin suorittaja tuli koputtamaan ovelle, ja sain aamukahvia! Eväät olin jo ehtinyt syödä, mutta sain laihan kahvin niellyksi makeiden keksien avulla. Tuli siitä hyvä mieli kuitenkin.
Fort Williamiin juna saapui koillisesta, joka oli minulle ihan väärä suunta, kun yleensä olemme tulleet etelästä autolla. Kaikki tutut talot olivat ihan väärässä suunnassa, ja kesti vähän aikaa järjestää kaupunki oikeaan asentoon mielessäni. Sitten menin kolmannelle aamukahville Morrisonin kahvilaan, sillä bussi Kinlochleveniin lähti vasta tunnin kuluttua.
Oli kiva, vähän niinkuin nostalginen makuuvaunumatka. Voisin tehdä uudestaankin. Tehkää tekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti