Glen Coe

420 miljoonaa vuotta sitten Skotlannissa oli lämpämämpää. Tälläkin paikalla oli tulivuori. Sittemmin romahtanut caldera. Ja ajatelkaa, siitä aihiosta jää ja vesi ovat muotoileet tämän upean laakson!













 No joo, myönnän, ei se tänä sateisena talvipäivänä kovin ihanalta ja kutsuvalta näytä. Mutta mepäs oltiinkin ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten kauniina, aurinkoisena päivänä tuolla vasemmalla näkyvillä lumihuipuilla kävelemässä. Tosin silloin siellä ei ollut lunta, vaan nurmea ja pikkuruisia kukkia. Ja se oli ihanaa! Sitten kun oltiin päästy sinne ylös, sillä aika rasittavaa kapuaminen oli, vaikkeivät huiput olekaan kuin n.1000m korkealla meren pinnasta.  Eli jotain 800m kivuttavaa.

Itse asiassa pidän kyllä kipuamisestakin, jos sitä ei tarvitse tehdä vauhdilla. Tuuli tuivertaa, aurinko lämmittää mukavasti (paitsi jos se porottaa niskan punaiseksi ja tulikuumaksi), maisemat muuttuvat hetki hetkeltä upeammiksi.

Tekisi vieläkin vanhalla iällä kovasti mieli kivuta tuonne kuvassa oikealla olevalle huipulle, sen nimi on Aonach Eagach. Mutta sitä suositellaan vain kokeneille hillwalkereille. Mitä se tarkoittaa? Onko 10 munroa 10 vuotta sitten kiivennyt tarpeeksi kokenut? Ei varmaan. Varsinkin kun on jo eläkeiässä eikä ihan parhaassa kunnossa.

 Mutta voihan niitä vuoria ihailla vaikka vain auton ikkunasta ja kuvata kännykällä - muistojen tueksi ja muille näytettäväksi.

  Kartassa paikka näyttää tällaiselta:












 Ajoimme täältä oikealta vihreää tietä pitkin yli Rannoch Moorin, suoalueen, jossa on paljon pieniä mielenkiintoisen näköisiä lampia. Punaisella karttaan on kirjoitettu laskettelukeskus, jossa hissi ei kylläkään toiminut. Ei ole täällä tänä talvena paljon lasketeltu. Ihan vasemmalla näkyy sininen Loch Linnhe, läntisessä Skotlannissa. Siinä välissä on Glen Coe. Nämä upeat vuoret.














 Vaikka tarkasti määritelmiä lukevat sanovat, että eivät ne ole vuoria, koska ovat niin matalia, minä kutsun niitä silti vuoriksi. Ovat ne niin upeita. Luulen, että allaolevan nimi on Buachaille Etive Mor. Etive-laakson Suuri Paimen.













Niin, on siellä laaksossa muutakin kuin kiviseinää. Vesiputoukset ryöppyävät alas kallioilta jokeen, joka juoksee välillä koskena, völillä rauhallisesti laakson pohjalla alas Loch Linnheen.  Pieni valkoisia mökkejä seisoo siellä täällä, ja ihan alhaalla laaksossa lampaat käyskentelevät niityillä. Vielä ei näin pohjoisessa näkynyt karitsoja. Etelämmässä tämän kesän pennut jo kirmailevat.













Mutta en välttämättä haluaisi asua tässä laaksossa, sillä kaikki myrskyt ja lumisateet kerääntyvät sinne. Kun oikein pyryttää, upea vuoritie suljetaan.Me pääsimme ajamaan, vaikka lunta pyryttikin jonkun aikaa. Tie oli paikoin jäässä ja hiukan lunta maassa. Voi olla, että tie on koko talven auki. Tai sitten ei.

 Alempana sade oli ennemminkin vettä. Tässä ajelemme kohti Kinlochleveniä, joka on kylä Loch Levenin päässä, vuorien keskellä. Kartassa se näkyy Loch Linnhestä itään, piiiitkä kapea sininen juova on se loch, ja musta piste sen päässä kylä.

  Tämmöinen:













Kylässä puimme kuravaatteet päälle ja kiertelimme. Kävimme Gray Mare-putouksella ja Highland Getaway-pubissa lounaalla. Välillä näimme jotain auringon tapaista häämöttävän sadepilvien takana. Ja ihan kivaa oli! Vuoret olivat ystävällisiä. Näin maan pinnalta katsottuna, ainakin.