Pyhimysten jalanjäljissä

Tänne itäiseen Englantiin ja Walesiin levittivät kristinuskoa Irlannista tulleet munkit. Joskus 600-luvulla pohjois-Walesissa vaelsi Beuno, seurassaan Cwyfan. Beunon kerrotaan olleen taitava parantaja, mutta Cwyfanista ei kerrota mitään. Paitsi että hän rakennutti kirkon Angleseyn rannikolle.

Tällaisia tietoja poimin kävelyreittiopasteesta ajaessamme kohti Angleseyn saarta eräänä erityisen kauniina syysaamuna. Olimme menossa rannikolle: siellä on kävelypolkuja, joille on annettu Walesilaisten pyhimysten nimet. Tänään olivat vuorossa St. Beuno ja St. Cwyfan. Jätimme auton Aberffrawn kylän parkkipaikalle, kauniin vanhan sillan viereen.

 Joen nimi on Ffraw, aber tarkoittaa joen suistoa tai suuta, joten Aaberffraw - Ffraw-joen suu. Ffraw, muinaiswelshin kielessä tarkoittaa nopeasti virtaavaa. Se on kuitenkin nykyisin pieni joki, ehkä parinkymmenen askeleen levyinen nousuveden aikaan. Laskuvesi kaventaa sen parin askeleen levyiseksi. Polku kulki aivan joen rannalla, paitsi niissä paikoissa, joissa sen piti kiemurtaa ylemmäs, koska vesi nousi polulle. Maisemat olivat, näin kauniina päivänä, kerrassaan upeita! Tuulisena ja sateisena talvipäivänä ehkä eivät niin nautittavia.

 Joen toisella puolella on suuri dyynialue hiekkarantoineen. Joessa tosin on vuoroveden vaikutuksesta yllättävän kovia ja vaarallisia virtapaikkoja, joten uimista ei kannata siellä ajatellakaan. Muutaman joenmutkan jälkeen näimme meren ja kaukaisuudessa häämöttävän Snowdonian kansallispuiston vuoret.

 Aivan joen suussa meren rannalla on niemi nimeltä Trwyn Du, musta nenä/niemi. Sieltä katsottuna Aberffrawn kylä, nuo valkoiset palikat kuvan taustalla, näyttää näin pikkuiselta:

 Niemellä seisoo muutama isohko kivi, pronssikautisen (1500eaa.) haudan jäänteitä. Sen alla kerrotaan olleen kivikautinen (7000eaa) kylä. Että niin vanhoja asioita on säilynyt tähän päivään asti!

Rannikko on aaltojen kaluamaa kivikkoa, mukavine pienine hiekkapoukamineen. Polku kulki vuoroin hiekalla, vuoroin heinäisellä tasanteella tai pensasaitojen välissä tuulilta turvassa. Välillä jouduimme kipuamaan kivenlohkareiden yli.Tässä kohdassa kallioissa oli veden kaivama portti:

Eväitä söimme rannan kallioilla istuen; maisema oli tämän näköinen:

Tuo valkoinen rakennus on St. Cwyfanin kirkko. Ei siis se kirkko, jonka Cwyfan rakennutti, vaan uudempi 1200-luvulla rakennettu ja moneen kertaan sen jälkeen korjattu. Ihmettelimme kovasti, miksi kirkko on rakennettu noin hassuun paikkaan. Aika hirmuinen työ on ollut tuon "saaren" muurin rakentaminen.

Ja sekään, että kirkkoon pääsee vain laskuveden aikaan, jos silloinkaan, riippuu ihan säästä, ei ole oikein järkevää. Onneksi vesi oli juuri laskenut sen verran, että pääsimme käymään kirkolla. Sisälle emme päässeet. Kirkonmenoja järjestetään pari kolme kertaa kesässä, jos vuorovesi ja sää sallivat.

Tässä muutama yksityiskohta tästä yksinkertaisesta, kauniista rakennuksesta:

Kävelimme sitten takaisin autolle sisämään kautta. Kirkon viereisellä niemellä oli kilparata, jossa autot alkoivat pörrätä. Onneksi ei tarvinnyt kovin pitkään kävellä sen vieressä, moottorien melu oli "kovahko". Kuljimme pitkin kujia ja peltoja. Tässä apilapelto, jonka poikki polku kulki:

Lopulta tulimme takaisin Abverffrawn kylään. Sen keskellä seisoo St. Beunon kirkko. Se on aika erikoisen näköinen, harvinainen kaksilaivainen (myös ulkoa katsottuna) hiekkakivikirkko. Myös sen rakentaminen aloitettiin 600-luvulla, mutta paljon muutoksia ja lisäyksiä on tehty sen jälkeen.

Kylä oli pieni ja oikeastaan aika ruma harmaine rapattuine taloineen, enkä tullut ottaneeksi siitä kuvia. Mutta se oli varmaan upeampi 860-1179, jolloin se oli Gwyneddin kuningaskunnan pääkaupunki ja kuninkaan asuinpaikka. Linnaa siellä ei enää ole. Sen muurien ja rakennusten kivet käytettiin Beaumarisin linnan rakentamiseen, sitten kun englantilaiset valloittivat Walesin.

Ffraw-joen vesi oli laskenut eivätkä veneet enää päässeet merelle. Meille alkoi kotimatka autoillen.

Sen verran St. Cwyfanin kirkon outo rakennuspaikka häiritsi mieltäni, että kaivoin kotona netistä tietoja siitä. Ja kas! Kirkko olikin alunperin rakennettu niemelle, mutta meri oli pikkuhiljaa syönyt sen molemmilla puolilla olevat lahdet yhä syvemmiksi ja lopulta yhdistänyt ne, niin että kirkko jäi saarelle. Ja muurit rakennettiin sen ympärille sitä suojelemaan.

Toisenkin kirkkoa koskevan jutun löysin: 1766 seurakunnan papiksi määrättiin Thomas Bowles, joka ei osannut ollenkaan walesin kieltä. Ja koska 500sta seurakuntalaisesta vain 5 osasi englantia, he valittivat asiasta piispalle. Papin erottaminen virastaan oli kuitenkin niin hankala asia, että Thomas sai pitää seurakuntansa. Kunnes kuoli samana vuonna.

Englanti on täynnä historiaa. Mitä tahansa polkua kuljemmekin, aina jossakin sen varrella on tapahtunut jotain jännää tai ihmeellistä. Mitähän ensi kerralla?