sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Groznjan

Istrian niemimaalla Kroatiassa on pieni kylä nimeltä Groznjan. En tiennyt siitä mitään, kun varasin  meille, Kroatian kiertomatkallamme, sieltä huoneen yhdeksi yöksi. Ajattelin vain, että olemme jo yöpyneet tarpeeksi monessa rannikkokylässä. Aika jo nähdä muutakin kuin merta ja saaria. Arvelin, että pienessä kylässä yöpyminen voisi olla jännä kokemus, ja yhden yön nyt nukkuu missä loukossa tahansa.

Mutta olipa onnenkantamoinen valinta!Tältä kylä näytti liian kaukaa kännykällä kuvattuna:

Ajomatka kylään oli pieni seikkailu: tie oli kapea ja kiemurainen, nousi koko ajan korkeammalle kukkulalle. Seurasimme silmä tarkkana, tuleeko autoja vastaan ja kuinka niistä mahtaa päästä ohi.Viimeinen kilometri olikin sitten soratietä aika huimaavissa maisemissa. Vaikka ei oltukaan vuoristossa, vaan metsäisessä, sanoisinko suomalaisittain: vaaraisessa maisemassa. Kylässä ei mahtunut ajamaan autolla, se jätettiin parkkiin, joka tässä kartassa on ylhäällä, keltaisen neliön alapuolella. Meidän kotimme (kutsuin kodiksi jokaista huonetta, asuntoa, mökkiä, jossa asuimme) oli keskellä kylää, tuon punaisen neliön oikealla puolella. Pikkuinen huone oli Sobe Pintur- nimisen kapakan yläkerrassa. Aamiainen syötiin tuossa punaisessa neliössä, katujen risteyksessä (joista toinen meni ylös, toinen alas), suuren päivänvarjon alla.
En halua nyt kiusata teitä kaupungin historialla, sen saatte selville netistä, jos haluatte, vaan tahtoisin jotenkin välittää teille kylän tunnelman.

Kylä oli varmaankin suunnilleen 500 metriä pitkä. Korkealla mäellä, muurien ulkopuolella maa putosi jyrkkänä alas, kaikilta muilta reunoita paitsi kartassa ylhäällä, mistä tie kylään tuli. Nuo kaksi muuta tietä ovat niin pieniä, että ei niitä oikein uskaltaisi autolla ajaa. Eikä toista saanutkaan. Tuon alimman tien mutkassa on kahvila, josta maisema näyttää tällaiselta:
Aika samanlaista maisemaa oli kylän ympärillä joka puolella.

Kadut olivat kapeita ja talot korkeita, joten ei niistä oikein kokonaisia kuvia saanut, mutta tässä jotain yritelmiä:









Talot olivat kivistä rakennettuja, jotkut rapattuja ja maalattuja. Ikkunaluukut oli kaikissa, useimmiten iloisen väriset. Tai sitten ruskeat. Ja missä oli tori, kasvoi suuri vanha puu. Kukkaruukkuja oli jokaisessa vapaassa nurkassa, köynnöksiä kiemurteli porteilla ja ovensuissa. Katukivetykset olivat mielikuvituksellisia, tarinoita kertovia.

Se oli tosiaan ihmisenkokoinen kylä! Siellä ei ollut liikaa turisteja. Eikä rihkamakauppoja; kylässä asuu paljon taiteilijoita, ja "souvenier-shopeissa" myydään kaunista, ainutlaatuista tavaraa. Taidekäsitöitä, tauluja, kortteja, pieniä veistoksia ja sensemmoista. Mutta mikä teki kylästä todella ihmeellisen, oli musiikki. Avoimista ikkunoista tulvi kaduille elävää klassista musiikkia ja jatsia. Joka aukealla kaikui musiikki, yhtä rauhallisena kuin koko kylä oli. Siellä nimittäin koko kesän ajan järjestetään erilaisia musiikkikursseja, kokoontumisia ja konsertteja, nuorille muusikoille. Yhdelle torille marssi puhallinyhtye soittelemaan oopperasäveliä. Ihan vaan huvikseen, Hattua ei pantu kiertämään.

Kotimme oli hyvin pieni huone, ja myös ikkuna oli pieni. Tällainen maisema siitä näkyi, tämä on se pubin terassi, jossa söimme aamiaista:
 Hieman paremmat näköalat oli siltä pikkuruiselta kattoterassilta, jonka kautta kotiin tultiin:


Huoneesta ei ole kuvaa, mutta se oli hyvä ja kiva, vessa ja suihkukin siinä oli.

Mutta enemmän kylläkin viihdyimme ulkona kylällä. Kuinkahan moneen kertaan kiersimme kaikki kadut? Ja joka kierroksella löysimme uusia hauskoja yksityiskohtia:












 Pysähdyimme maistmaan pieniä friteerattuja munkkitaikinapalleroita!











Ilta alkoi hämärtää, ja menimme syömään italialaiseen ravintolaan nimeltä aModomio, joka sijaitsi tämän vanhan puun alla. Söimme pitsaa. Aitoa italialaista, sillä Istria on enemmän italialainen kuin kroatialainen. Kaduilla, kaupoissa ja ravintoloissa kuulee puhuttuvan enimmäkseen italiaa.
Saimme myös pienen seuralaisen (tai oikeastaan useampiakin...)
Aamusumun aikaan, ennen aamiaista kiersimme kylän vielä kerran. Ihana paikka! Täällä voisi vaikka asua...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti