Ihan ensiksi tukka pestiin saunassa mäntysuovalla. Se oli ruskea möykky, joka kastuessaan muuttui ihanaksi limaiseksi mössöksi. Se teki tukasta sähköisen ja takkuisen. Monta kyyneltä virtasi ihan itkemättäkin silmistäni, kun pitkää tukkaani oiottiin.
Sitten tuli valkeus: Sunlight! Se oli ihanan vaaleanvihreä, tuoksuvan vaahtoava, ja tukanpesu muuttui juhlaksi. Niinkuin myös sen oikominen pesun jälkeen.
Lux sensijaan oli minun mielestäni vähän liian hieno saippuaksi. Se tuoksui vieraalle, liian vahvasti. Ja se oli kallista. En mielelläni koskenutkaan siihen. Kyllä kevyt lika lähtee ilman saippuaakin, ajattelin siihen maailmanaikaan. Niinkuin vieläkin.
Tämmöisiä asioita mietin kuljeskellessani Port Sunlightin vehreillä kaduilla kauniita taloja ihastellen. Kelpasi näissä hauskoissa taloissa saippuatehtaan työläisten asustaa.
Alue rakennettiin Willian Leverin toimesta, kun hän laajensi saippuatehtaitaan ja siirsi ne tänne Wirraliin, Bebingtonin kylän laitamille. Lähes 30 arkkitehtia oli taloja suunnittelemassa, jokainen omaa pientä aluettaan. Kylän keskellä on tämä pitkä viheralue,
jonka toisessa päässä on suihkulähde
ja toisessa päässä I maailmansodan muistomerkki, josta osa tässä:
Kylässä oli kaikki tarpeellinen: koulu, sairaala, uima-allas, konserttitalo, hotelli, kirkko, puistoja, taidemuseo... -mutta hei! Pubia ei luettelossa mainita! Nykyään pubi kyllä on, mutta koulu ja sairaala ovat muuttuneet joksikin muuksi, ja uima-altaan paikalla on puutarhakeskus (jossa usein "vierailen"). Kylä on myös turistikohde, niinkuin Espoon Tapiola aikoinaan. Kylässä onkin 900 suojeltua rakennusta! Ja kyllä siellä kannattaakin käydä kiertelemässä. Ja tutustumassa Lady Lever Art Galleryyn, jossa ovat esillä Williamin keräämät maalaukset ja veistokset.
Piti kertomani saippuakauppiaasta, William Leveristä:
Hän syntyi Boltonissa perheen suureksi riemuksi (seitsemäs lapsi, ensimmäinen poika!) sata vuotta ennen minua, isompana teki töitä isänsä sekatavarakaupassa, kunnes keksi veljensä kanssa perustaa saippuatehtaan. William oli taitava tehtailija: jo vuoden päästä tehtaan perustamisesta, siis 1887, laajensi tehdastaan ja rakennutti Port Sunlightin kylän. Kylässä oli kova kuri, sillä Williamin mukaan "a good workman may have a wife of objectionable habits, or may have
objectionable habits himself, which make it undesirable for us to have
him in the village." William kertoi työntekijöilleen, että tehtaan voitoista jaetaan osa heillekin, mutta koska: "It would not do you much good if you send it down your throats in the
form of bottles of whisky, bags of sweets, or fat geese at Christmas. On
the other hand, if you leave the money with me, I shall use it to
provide for you everything that makes life pleasant – nice houses,
comfortable homes, and healthy recreation." No, työntekijöitä riitti, niin että kai he sitten olivat kohtalaisen tyytyväisiä oloihinsa.William itse asui milloin missäkin. Tehtaalla käydessään hän asui Thornton Hough`ssa, Wirralissa, jonka ympärille hän rakennutti samantapaisen mallikylän kuin Port Sunlight. Se minulta on vielä näkemättä. Lontoossa hänen kartanonsa oli Hampsteadissä (jonka puutarhaa voisi mennä joskus katsomaan), kesällä hän majaili usein Rivingtonissa, Horwichissa, jossa hänellä oli iso puistoalue kivirakennuksineen nummilla ja patoaltaan reunalla. Alunperin rakennus oli vaatimaton, puinen, mutta eräs innokas suffragetti tuikkasi sen tuleen...
Rivington on nykyään Country Park, oikein kaunis "salainen puutarha": näkötorneja nummen huipulla ja laidalla, polkuja metsässä, lampia lintuineen. (kuvia:ks. Artophoto UK, 2010, Rivington,11.12) Toinen hänen rakennuttamansa yleinen puisto on Boltonissa, suuri Leverhulme Park.
Uusi juttu kaupan alueella oli noihin aikoihin mainostus. Williamin saippuat kilpailivat paikasta auringossa Andrew Pearsin saippuoiden kanssa, ja mainostuksen avulla kumpikin vuorostaan oli johdossa. Williamin ikimuistoinen lausahdus: "I know half my advertising isn't working, I just don't know which half."
William oli tarmokas ja menestyvä mies. Ansioistaan teollisuudessa ja suurena filantrooppina hänelle myönnettiin Viscountin arvonimi. (aatelisportaikossa yksi askelma paronista ylöspäin). Hän oli myös Englannin parlamentissa Wirralin edustajana. Vapaamuurareissa hän sai vaikka mitä arvonimiä.Hän puolusti kovasti kansainyhteisön laajentamista; tässä hänellä oli tietysti oma lehmä ojassa, sillä saippuan teossa tarvittavaa palmuöljyä tuotettiin Afrikassa. Belgian Kongossa Williamilla oli farminsa, jolla työskenteli valtava määrä huonosti kohdeltuja orjia...-hups! Jos olisin tiennyt tämän lapsena, olisinkohan siirtynyt takaisin käyttämään mäntysuopaa? Siihen aikaan, ajatelkaas, vain 100 vuotta sitten, orjien käyttö ei vielä ollut suuri synti. Kaikkihan niin tekivät! Siinä asiassa, onneksi maailma on parantumaan päin!
Jotta ei jutusta jäisi ihan paha maku suuhun, nautiskellaan hetki Port Sunlightin upeista kukkapenkeistä ja maisemista. Joiden alku on saippuakauppiaan mallikylä-unelmassa:




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti