maanantai 25. toukokuuta 2015

Fairy dust

Vale Parkiin on rakennettu taloja! En olisi uskonut asuntopulan olevan niin kamala, että Promenaadinvarren toiseksiainoaan puistoon täytyisi rakentaa taloja! Mutta Black Pearlin merirosvot  sanovat, että taloja tarvitaan, koska keijut, jotka valmistavat heidän tarvitsemaansa taikapölyä, eivät enää jaksa lennellä kaukomailta tänne heidän laivalleen. Vaikka heillä onkin Eddie The Eagle, jonka avulla taikapölyä on tähän asti kuljetettu.
Merirostvot ovat tehneet talot ajopuista (niinkuin heidän laivansakin on tehty). Kymmenkunta taloa on jo valmiina,

 





ja useissa on jo asukkaatkin.

Asukkaat näyttävät iloisilta, ovat siis tyytyväisiä oloihinsa uudella asuinalueellaan, jonka nimeksi äänestettiin Fairy World. Ei niin kauhean mieleikuvituksellinen nimi, mutta ainakin se kertoo, mistä on kyse.
 Jotkut keijuista ovat ujoja ja kiirehtivät puiden lehvistöön piiloon, kun ihmisiä on lähistöllä,
 toiset taas harrastavat kaikenlaista niinkuin ennen, entisessä kylässään siellä jossakin, kuten etanaratsastusta
 ja sienirummutusta.
 Lähiympäristön asukkaat tulevat mielellään tutustumaan uuteen keijuyhdyskuntaan,
mutta tunkeilevat ja valokuvia räpsivät turistit alkavat jo olla aikamoinen riesa Fairy Worldissä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti