maanantai 2. helmikuuta 2015

Talvi puutarhassa

Kaipaan kovasti pakkasen kuivaa kirpeyttä, lumen pelkistämiä valkoisia maisemia. Kimaltelevia hankia. Lumisia havumetsiä. Tuiskuavaa lunta jäisellä hangella. Jään alla solisevaa vettä.

Täällä niitä ei ole. Mutta täälläpä onkin jotain, jota Suomessa ei ole: talvipuutarha! Ajatelkaas, että tammikuussa on nurmella kukkia: lumikelloja, pikkuisia iiriksiä, syklaameja, narsisseja. Witch Hazel- ja Daphne-pensaita. Tuoksuvia!

No, meidän pihassa ei vielä tänä talvena ole ihan kamalan hienoa talvipuutarhaa. Mutta jotain sentään:
 Syklaamit ovat kukkineet jo tammikuun alusta lähtien, ja ovat jo vähän nuutuneita. Oikeastaan siinä kukkii vain yksi yksilö, kun ne 5 mukulaa, jotka lokakuussa maahan piilotin, eivät vielä kuki. Mutta ehkä ensi talvena.
 Tämä Hellebore, tai siis Suomessa jouluruusu, oli täällä jo kun muutimme. Tuo alempi, vaikka siinä on vain kaksi lehteä, kukkii oikein ihanasti myös. Senkin istutin vasta syksyllä.
Witch Hazelit ovat seisseet paikoillaan vasta 3 kuukautta, siksi niillä on vielä tukikepit. Meidän pihanen kun on aika kamalan tuulinen, varsinkin pohjoistuulen aikaan. Siinä on edessä Hamamelis Mollis, ja takana yksivartinen H.Magic Fire. Alhaalla mullassa kasvaa turkkilaisia tulppaaneja, mutta se ainut, joka kukkii, ei mahtunut kuvaan.


Istutin myös 5 lumikellon sipulia Nurkantakaseen. Ihan niinkuin odotinkin, ne eivät vielä ole kovin kummoisen näköisiä. Jos ne menestyvät, hankin varmaan enemmän. Nurkantakasessa olivat entisen asukkaan roskikset, niin että en oikein tiedä, millainen maaperä siellä on.

Eilen kävimme katsastamassa Dunham Masseyn talvipuutarhan. Olemme käyneet siellä ainakin neljänä talvena, vähän eri aikoina. Nyt olimme tavallista aikaisemmin, vähemmän kasveja oli kukassa kuin esim. viime vuonna, kun kävimme helmikuun puolessa välissä. Nyt siellä oli jopa lunta:

Ja lumikelloja, Snowdrops, oli kaikkialla! Tai sanotaan, että monessa paikassa. Tuossakin Hopeakoivujen alla, eikös olekin sievää?

Syklaamejakin oli aika isolla alueella. Ne olivat pienempikukkaisia kuin minun pihani syklaamit, mutta voi miten kauniita ruskeiden lehtien keskellä. Kun ensin katsoi niittyä, se näytti vain jännän pinkkiliilalta, ennenkuin huomasi, että siinä oli kukkia.

Dunham Masseyn Hamamelisit ovat jo isoja pensaita. Niitä oli siellä ainakin kolmea keltaista, ja oli sitten Magic Firekin, tai ainakin se oli hyvin samanvärinen. Ne ovat jotenkin niin rohkean oloisia kasveja, niin hentoja, ja uskaltavat kuitenkin kukkia vaikka saattaa olla pakkasöitä.
Pienet iirikset olivat vasta aloittamassa kukintaa. tämä oli kaikkein vaaleimman sininen. Tummimpia ei melkein edes erottanut mustasta mullasta, kun ne olivat niin nupussa. Kurkistin yhden sisälle: oi miten hauska keltainen raita siellä oli! Ensi vuonna näitä kasvaa minunkin talvipuutarhassani, sillä puutarhan myymälästä juuttui kolme sellaista mukaani.
Hortensiat sentään eivät täällä vielä kuki, mutta viime kesän kuivuneet kukinnot käyvät hyvin kukista.

Näin siinä sitten käy, kun kaksi hupsua hyörii kameroiden kanssa saman Helleboren ympärillä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti