Kauppamatkalla

Kun kävimme katsastamassa tätä taloa muuttoaikeissa, mietin vähän, että onkos tuo kauppamatka aika pitkä, mitenkähän tylsäksi se ajan mittaan muuttuu. Uutena se oli ihan mukava, vaikka Promenaadi onkin aika tylsä asfalttikatu. Mutta meri, tai siis joki toisella puolella ja hauskat talot toisella puolella kävelytietä olivat mielenkiintoisia.
Eikä matka vieläkään ole muuttunut tylsäksi. Joka reissu on erilainen. Tänään esimerkiksi oli melko kova etelätuuli, kylmä ja kostea, niin että piti nostaa takin huppu ylös kun niskaa alkoi jäätää. Tuuli halusi leikkiä ostoskärrykassilla, puhalsi sitä niin, että sain työntää sitä edelläni enkä vetää perässäni kuten tavallisesti. Joku ystävällinen sielu oli heitellyt linnuille leivänpaloja, ja niistä oli kirkuva taistelu meneillään.

 

 Koska oli laskuveden aika, päätin mennä hiekkarannalle kävelemään. Nyt kun tuuli tuli selän takaa, ei hiekka lennellyt silmiin ja suuhun, vaan muotoutui aivankuin pieneiksi dyyneiksi.

Miten hauskalta leväiset kalliot näyttivätkään! Ihan kuin levä olisi kasvanut hiekassa.

Eräänä päivänä oli yöllä ollut niin kylmä, että märkä hiekka oli huurteessa:

Sellaista ihmettä en ennen ollut nähnyt! Takaisinpäin kävellessäni aurinko oli jo sulattanut tuon ihanuuden.
Ja sitten kerran vesi oli taiteillut rantahiekalle metsän! Se todellakin näytti kolmiulotteiselta, ja teki mieleni laittaa silmät kiinni ja hypätä sinne, niinkuin Mary Poppinsissa tehtiin.

Koska vesi oli tänään alhaalla, pääsin kiertämään Fort Perch Rockin linnoituksen ja meren välistä. Rakennuksen takana seisoo majakka. Ja siellä ovat myös "on suuri sun rantasi autius"-maisemat, jotka aina kummasti sykähdyttävät.

 

Mutta tänään oli linnoituksen muureille ripustettu taidenäyttely! Ooh, mitkä rohkeita värejä taiteilija Meri olikaan käyttänyt!

 Voi miksi ne eivät näytä tässä koneella niin upeilta kuin siellä rannalla? Ripustaisinpa mielelläni sellaisia tauluja seinälleni.

   

Sitten täytyi nousta rannalta Promenaadille. Tältä se näyttää New Brightonin kauppojen ja  ravintoloiden kohdalla. Se ei ole yhtään kiva. Paitsi jos nousee kurkkimaan tuon korkean muurin taakse merelle, jossa tänään oli noin 500 metriä leveä hiekkaranta ja sen takana pelkkää merta ja tuuligeneraattoreita. Sitä voisi tuijottaa pitempäänkin.

Eräänä päivänä näillä tienoilla olikin oikein iso lauma merelle tuijottelijoita, mahtavien kaukoputkiensa kanssa. Arvelin, että joku epätavallinen lintuvierailija siellä varmaan jossain piilee, ja niinhän se olikin: Naurulokki! Ei siis se Suomessa naurulokkina tunnettu elävä, vaan Ameriikoista, lähinnä kai Floridasta kovien tuulien kuljettamana tänne joutunut seikkailija.

 Kaupasta takaisin tullessa ei rannalle viitsi mennä kävelemään, jos kassikärry on niin painava kuin tänään oli. Vaikka hiekkä onkin ällistyttävän kovaa, siinä Black Pearlin kohdalla on "oikeaa" pehmeää hiekkaa johon kärry tarttuisi. Tänään piti hupun nauhat solmia tiukalle, ettei tuuli päässyt puhaltamaan korvasta sisään ja toisesta ulos. Silmistä valui vettä. Posket punertuivat. Mutta ei sen väliä, nyt oli koirien ulkoilutusaika, ja niitä ilopillereitä on aina mukava seurata. Samoin kuin meriharakoita ja muita rannankuopijalintuja.

Vielä ei kauppamatka ole muuttunut tylsäksi. Enkä oikein usko, että muuttuukaan.