Enpä ole kamalampaa kaupunkia nähnyt kuin Hong Kong!Jo ensimmäinen silmäys lentokoneesta oli vastenmielinen: jättimäinen saastepilvi leijui kaupungin, vuorien, saarien ja meren yllä. Mutta sinne sitä vain mentiin, kamalan korkeiden talojen keskelle ajettiin taksilla, kadut olivat kapeita ja täynnä ihmisiä, kaikkea tuntui olevan liikaa, taloja, autoja, ihmisiä, parvekkeita, ilmastointilaitteita, pyykkinaruja, mainoksia. Hotelli oli mantereen puolella (koska korkeakoulu, jossa Arto kävi töissä, oli sillä puolella), ihan siisti hotelli, Minden nimeltään, mutta valitettavasti saman kadun varsi oli täynnä ravintoloita ja yökerhoja, koko yön kansa seisoskeli kadulla tupakalla ja jutteli kovaan ääneen, neljään asti aamulla, jolloin alkoi taksisirkus. Jatkuva taksijono ajoi hiljalleen pitkin yksisuuntaista katua, aina välillä joku kapusi kyytiin. Vähitellen väki lähti koteihinsa, äänet hiljenivät ja pääsin nukkumaan. Sitäpaitsi kaupungissa oli kylmä. Auringon laskettua tärisin villatakissani.
Mutta niinkuin olen jo oppinut huomaamaan, ensivaikutelma ei yleensä pidä kaikessa paikkaansa. Niinpä Hong Kongin korkeiden monsteripilvenpiirtäjienkin välistä löytyy ihan inhimillisiä asioita, esimerkiksi puistoja: Yksi oli Kowloon Park, jossa käyskentelin eräänä aamuna Arton mentyä kouluun. Se oli kauniisti rakennettu, kallioita ja lampia, patsaita, huvimajoja, aukioita, puita, kasveja. Miten niin pieneen tilaan mahtuukaan niin paljon asioita, eikä ole ollenkaan tungoksen vaikutelmaa? Siellä ihmiset istuivat penkeillä lukemassa, voimistelivat, lenkkeilivät, miekkailivat.Ihailivat lintuja, kasveja, puita.
Oli myös Hong Kong Park, aivan kokonaan rakennettu puisto, korkeiden talojen keskellä piilossa. Siellä oli upea lintutarha, sellainen jättihäkki, jossa kuljettiin korkealla isojen puiden latvuksissa puisia siltoja pitkin. Linnut näkyivät tosi hyvin. Yhden puun haaraan oli suntynyt pieni vesiallas, jossa linnut kävivät kylpemässä! Puistossa virtasi joki, se alkoi kaktuspuutarhasta koskena (se pantiin käyntiin juuri kun olimme tulleet sinne sisälle) ja jatkui putouksen kautta pieniin järviin. Näissä oli kellumassa upeita kukka-asetelmia, taideteoksia.
Kolmas suuri puisto, jossa kävimme kotimatkalla, oli Hong Kong Walled Park, vähän kauempana sisämaassa, kuitenkin kaupungin sisällä, kun Hong Kong on Kamalan Suuri Kaupunki. Alunperin Walled Park oli ollutkin pieni walled city, muurien ympäröimä ja tykein puolustettu, mutta sitten ilmeisesti kaikki maailman ihmiset halusivat sinne asumaan, ja alkoivat ilman lupaa rakentaa taloja korkeammiksi ja korkeammiksi, ainakin kymmenkerroksisia ne lopulta olivat, ja niitä oli ihan vierivieressä, kapeita kujia vain välissä, ei niissä asunnoissa varmaan päivänvaloa koskaan nähnyt. Siitä tietenkin tuli kamala slummi, ja se sitten purettiinkin, jäljelle jäi vain...-mikähän se oli, joku sotaväen päämajan tapainen hieno rakennus. Ja sen ympärille oli rakennettu puisto. Hieno, elävä puisto.Taijin ja miekkailun harrastajien lisäksi näimme siellä tanssiryhmän harjoittelevan lippu- ja viuhkatansseja. Polvenkorkuisia koululaisryhmiä vaelteli siellä täällä: kun opettajat huomasivat meidät, he käyttivät tilaisuuden hyväkseen, ja lapset saivat harjoitella meihin englannintaitojaan. Vaihdettiin siinä kohteliaita sanoja, How are you, What's your name, Where are you from etc. Ja toiset pikkuruiset halusivat valokuvaan meidän kanssamme!
Niin, olihan siellä Hong Kongissa tietysti turistikohteitakin: Avenue of Stars, rantabulevardi, johon oli Hollywoodin tapaan upotettu tähtiä, joissa oli elokuvatähtien nimiä ja kädenjälkiä, siis aasialaistähtien nimiä, aika vieraita minulle. Samalla rantakaistalla katselimme illalla Valon Sinfoniaa. Erimuotoisia ja -värisiä valonsäteitä lähetettiin pilvenpiirtäjien katoilta lahden molemmilta puolilta. Ehkä tämä sinfonia olisi ollut näyttävämpi, jos kaikkia pilvenpiirtäjiä ei olisi ollut koristeltu jouluvaloin; oli niin valoisaa, vaikka oli pimeää, että kapeat valosuihkut joskus tuskin erottuivat.
Toinen turistirysä oli The Peak, vuori, jolle ajettiin tramilla jyrkkää rinnettä ylös. Se oli mitä oli:shoppia, kahvilaa, näköalatasannetta ja miljoona ihmistä. No me kiivettiin vielä vähän korkeammalle, siellä oli kiva Viktoria Park, ei turisteja, ja kaiken lisäksi 2 geokätköä.
Sitten syömään! Ensimmäisenä iltana löysimme sivukujan kapeiden portaiden yläpäästä The Spring Dear-ravintolan. Nimestään huolimatta se oli ihan kiinalainen, vaikka kyllä siellä englantiakin osattiin. Saimme viimeisen pöydän. Kymmeniä ihmisiä käännytettiin ovelta ulos. Niin suosittu paikka se oli. Ja ruoka oli namnamia. Arto sai katkarapuja ja minä savustettua...-mitähän lintua se olikaan? Ja paistettua riisiä. Ja vihreää teetä. Kaikki ruoka mennä hurahti meidän mahoihin, vaikka annokset olivat isoja.
Toisena päivänä Arton työkaveri tarjosi meille Ison aterian, oikein kiinalaisittain monta erilaista ruokalajia, meduusaa, lammasta, Pekingin ankkaa, erilaisia outonimisiä vihanneksia, hyvää kaikki, paitsi lampaan läski ja nahka.
Mukavinta kuitenkin oli ajaa lautalla läheiselle Cheung Chaun saarelle. Siellä ilma oli merentuoksuista ja tuulista, parempaa hengittää kuin kaupungissa. Kiersimme koko saaren, sinne oli rakennettu polkuja rinteille ja rannoille, huvimajalta toiselle. Oli kalliorantaa ja hiekkarantaa ja metsää. Laaksoissa oli pieniä kyliä, pieniä taloja ja pieniä puutarhoja, pieniä temppeleitä.
Ehdimme myös museoihin: Näimme hienon näyttelyn Hong Kongin historiasta, toisen Bambuteattereista. Minä kävin taidemuseossa katsomassa Pan Tianshoun näyttelyn, se oli mukavasti opettavainen, ja yksi työ (se oli kylläkin taiteilijan pojan työ) jäi erityisesti mieleeni: Huoneen kolmelle seinälle oli heijastettu puiden oksia. Katonrajassa kulki tekstiä, josta putoili valkoisia kirjaimia puiden oksille, kuin lumisadetta, ja vähitellen ne sulivat pois. Lumoavaa! Ja oli siellä sitten vielä näyttely Eläinaiheita Kiinalaisessa Taiteessa. Upeita eläimiä, lohikäärmeitä, leijonia, riikinkukkoja ja mitä kaikkea niitä nyt olikaan, en jaksanut ihan kaikkea katsoakaan, niin paljon oli nähtävää.
Niin että ei se Hong Kong ihan kamala kaupunki loppujen lopuksi ollutkaan. Kaduilla kävellessä vain piti sulkea kaikki "ikkunat ja ovet" ylitsevuotavalta informaatiolta ja pahanhajuiselta ilmalta, ja kurkistella vain verhojen välistä ettei törmäillyt ihmismassaan. Vaikka kiinalaisten kulttuuri vaikuttaakin kovasti mielenkiintoiselta, en missään tapauksessa haluaisi opiskella sitä Hong Kongissa. Ja sitä paitsi: eihän se oikeasti Kiinaa olekaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti