Ajattelin ensin otsikoksi Zoology. Mutta sitten muistin blogini olevan suomenkielisen ja vaihdoin sen. Mutta jotenkin sana "zoo" jäi vaivaamaan, mitä se oikeastaan tarkoittaa? No, eläintarhaa tietenkin, mutta mistä se tulee, kun se ei kuuulosta ollenkaan latinalta, niinkuin geology ja botany. Miksei vaikka animalogy? Kuulostaisi loogisemmalta. Pähkäilin sitä mielessäni, kunnes aloin tonkia netin sanakirjoja, ja Wikipediastahan se sitten lopulta selvisi: nämähän ovatkin kreikkalaisia sanoja! No niin tietenkin, Kreikkahan se tiedemiesten maa oli eikä Rooma! Ja sitten ajatukseni kierähtivät ympäri: miksei sitten kreikasta tullut tieteen kieli vaan latinasta...-jne jne.
No mutta, lopetetaan tähän tällä kertaa. Piti puhumani Uuden Seelannin eläimistä.
Ennen muinoin Uudessa Seelannissa ei ollut ollenkaan petoeläimiä, eikä nisäkkäitäkään, muuta kuin lepakkoja ja merieläimiä. Lintuja oli paljon, ja monet niistä elivät maassa, koska mitään pelättävää ei ollut. Oli myös maassa eläviä lepakkoja. Mutta sitten polynesialaiset toivat maahan rotan ja koiran, ja myöhemmin eurooppalaiset kissan, fretin, kärpän, opossumin. Ja maassa mönkiville alkuasukkaille kävi huonosti: monet ovat sukupuuton partaalla. Esimerkiksi Kakapo-papukaija, yöeläjä, asuu enää vain muutamilla meren saarilla. Ja jättiläislintu Moan tappoi jättiläispeto Ihminen.
En muista nähneeni yhtään kissaa koko saarella. Koirien tuominen useille poluille oli kokonaan kielletty, joissakin se sai kulkea hihnassa. Kaikkialla polkujen varsilla oli myrkkyjä ja ansoja pikkupedoille. Enkä ollenkaan ihmettele enkä vastusta sellaista toimintaa. Jospa sen avulla saataisiin säilytetyksi nykyiset Uuden Seelannin ainutlaatuiset eläinlajit niiden omassa ympäristössään.
Emme tälläkään kerralla onnistuneet näkemään Kiwiä, emme tietenkään, koska se on enimmäkseen arka yöeläin ja me päiväihmisiä, enkä ollenkaan halunnut mennä johonkin lintutarhaan katsomaan vangittua lintuparkaa, tai edes suojelualueelle. Kuvittelin vain, kuinka se puikkelehtii sananjalkojen seassa onnellisena piipittäen. Mutta muut linnut olivat hyvin uteliaita, eivätkä juurikaan pelänneet ihmisiä. Toutouwait ja fantailit ja pikkuruiset(joiden nimeä en tiedä) lensivät ihan viereen ihmettelemään meitä, ja kun nostin sormeni oksaksi, ne miettivät pitkään uskaltaako siihen istahtaa vai ei. Toutouwait olivat mustavalkoisia maassa pomppivia lintuja, ehkä rastaan kokoisia. Fantailit hyppelivät puiden oksilla, levittelivät pyrstösulkiaan viuhkoiksi ja värisyttelivät niitä hauskasti toisilleen. Pikkuruiset lentelivät ja hyppelivät parvessa niin nopsasti, ettei kaikkia ehtinyt näkemäänkään. Ja pitivät ihanaa melkein kuulumatonta sirinää. Sitten oli isompia lintuja, Kea-papukaija, joka eräällä näköalapaikalla kiipesi autojen katoille, näykki tiivisteitä ja maisteli antenneja, ja jäi katolle vielä silloinkin, kun auto lähti liikkeelle. Lopulta ne kyllä lennähtivät pois, niin että yhtään lintua ei ollut katolla, kun palautimme auton vuokraamoon, hehe. Samalla lailla hassusti kuin Kea taapersi maassa Weka, kanantapainen otus, joka ei osaa lentää. Se olisi varmaan hypännyt sisälle autoon, jos olisimme vähän rohkaisseet sitä.
Lintujen laulu oli ihanaa! Oli ääniä, jotka tunsi: kiuru, peippo, mustarastas, mutta lisäksi oli monenlaista muuta laulua. Joku näkymätön pikkuinen lauloi niin monia puolisävelaskelia, etten ole ennen kuullutkaan, ja lisäksi muutteli säveltäkin, niin että aluksi ihmettelin, onko se ollenkaan aina saman lajin lintu. Ihan varmasti en osaa sanoa, kumpi niistä kahdesta kirkkaasti helätelevästä laulusta oli Bellbirdin, kellolinnun ääntä. Joskus metsä oli niin täynnä laulua, että tuntui ihan ruuhkaiselta.
En kovin tarkasti tullut katsoneeksi, mitä ne kaikki autonpyörien muussaamat raadot mahtoivat olla, mutta luulisin, että suurin osa oli kärppiä, frettejä opossumeja. Eli saivat puolestani kuollakin. Mutta niin paljon siilejä, en tiennyt niitäkin olevan tällä saarella. No, ne eivät syö Wekoja ja Kiiwejä, niin että vähän surin niitä.
Aika isoja lukuja: Kun eräästä saaresta tehtiin suojelualue Uudenseelannin alkuasukkaille, siis eläimille, sieltä hävitettiin 6 tonnia opossumeja! Hirveää lahtausta! Toivottavasti kaikki opossuminkarvat otettiin talteen, niistä saa lämmintä villalankaa. (kertoo ihanan possumin- ja merinonvillaisen lämpimänpunaisen ponzon onnellinen omistaja.)
Niin, linnuista jäi vielä esittelemättä keltakorvapingviini, Uudenseelannin oma merilintuharvinaisuus. Olimme leiriytyneet meren rantaan, ja siellä rannalla oli pingviiniyhdyskunta, aamuisin ne lähtivät joukkona merelle (klo 5.30, sanoi leirialueen omistaja), ja iltaisin tulivat takaisin pensaisiin nukkumaan ja ruokkimaan poikasiaan. Valitettavasti myöhästyimme hiukan tästä iltarituaalista ja näimme vain yhden pingviinin heiluttelevan siipiään pusikon reunassa, ja kauempana pari pingviiniä tallusti pesälleen. Olisi ollut hauska nähdä, kuinka ne oikeassa luonnossa pomppaavat merestä rannalle.
Uudella Seelannilla on myös omat hylje- ja delfiinilajinsa, mutta niitäkään emme rannalta käsin nähneet.
Yksi hauskan näköinen otus oli tuatara, muinaisen näköinen liskoeläin, joista yksi asui Invergargillin museossa terraariossa, tai sanoisinko tuataraariossa, kun muita asukkaita siellä ei ollut. Se muistutti Hong Kongin lohikäärmepatsaita.
Sitten oli tämä kotienglantilainen otus Pupu. Sellaisia vilahteli siellä täällä kukkuloilla, jossakin ihan kamalasti, niinkuin sillä uudenvuodenpolulla Lake Hawean rantakukkuloilla. Jos sinä aamuna joka silmäyksellä ei näkynyt kania, se oli ihme!
Jaa, mutta yksi peto meinasi jäädä kertomatta: hietakärpänen. Se oli hiukan isompi kuin lapin mäkärä, mutta ei onneksi aivan yhtä innokas ihmissyöjä. Silti muutamien sandaali-iltojen jälkeen koivet kutisivat monta päivää, varsinkin yötä sietämättömästi! Eräänä iltana aloin mietiskellä, että jos jotenkin kummasti unohtuisin illalla rannalle nukkunaan uikkareisssani, kuinkahan kauan kestäisi ennenkuin pedot olisivat haukkailleet minut luurangoksi? Ja kuka olisi kalunnut luuni niin vitivalkoisiksi kuin ne muutamat lampaanluurangot, jotka näimme retkillämme niityillä. Ja jos ihmisiä asuisi vain sellaisilla paikoilla, joissa näitä petoja on, söisivätkö ne ihmiset sukupuuttoon...-hehe!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti