sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Tänään

Olo tuntui jo flunssattomalta, ja tsekkasin netistä Disleyn kylään menevät junat. Aion lähteä käymään Lyme Hallissa, isossa kartanossa Manchesterin toisella puolella. Tunnin päästä lähtee juna, siihen vielä ehtii, kun panee töpinäksi, ajattelin, ja aloin kuumeisesti etsiä hiussolkeani. Mutta tietenkään sitä ei löytynyt mistään, vaikka se aina on tuossa pöydänkulmalla yön ajan. Kiersin koko talon, tarkistin kaikki mahdolliset taskut, mutta ei sitä ollut missään. Toinen solki, jonka löysin, ei jaksanut pitää kaikkia haiveniani kiinni, joten siitä ei ollut mitään iloa. Sitten se löytyi: Cookie-nalle oli ottanut sen syliinsä!
Lämmitin aamukahvin lopun termospullooni ja tein ihania perunalimppu-maksapasteijaleipiä evääksi. Pakkasin pikkurepun. Sitten alkoi vatsassa kiertää. Ja kello oli jo niin paljon, että ei ehkä ehdikään siihen junaan. No, makoilen vähän, menen seuraavalla junalla, ja mahakin on sitten varmaan parantunut.
En makoillut. En kyllä oksentanutkaan. Istuin kirjaston sohvalle lukemaan kirjaa Kuinka Englanti Rakennettiin. Se kertoo hauskasti Englannin rakennuksista, kartanoista, kirkoista, linnoista, pikkuisistakin taloista. Ja eri aikojen rakennustyyleistä. Mielenkiintoista.
Alkoi sataa. Mahassa mylläsi aina vain enemmän, vaihdoin väljemmät vaatteet ja nukahdin sohvalle. Junat menivät menojaan.
Äkkiä heräsin, olin kuulevinani ovikellon soiton, mutta ei siellä ketään ollut, pihan puolella vain Kirppu maukui aamupalaa. Jaa, oli kylläkin jo melkein keskipäivä. Tarjosin siis vieraalleni kananpalasia, ja sen jälkeen istuimme rapuilla seurustelemassa, Kirppu syliini käpertyneenä.
Maha tuntui aika tyhjältä, ajattelin, että voisi kokeilla syömistä. Jugurttia ja muroja. Ei tuntunut pahalta. Tein mukillisen teetä ja kipusin yläkertaan. Ajattelin, että voisin kirjoittaa blogiin. "Eilen" tuntui hyvältä otsikolta, ja sen pariksi sopisi "Tänään". Mutta eihän tänään mitään tapahtunut. Siispä kirjoitan "ei mitään tapahdu"-päivästä, sillä kyllä aina jotain tapahtuu.
Nyt alkaa olla nälkä, mahakipu on poissa. Syön. Sen jäkeen varmaan kuuntelen Mozartia ja ompelen ristipistoja, sitten ehkä katson jonkun leffan sukkaa kutoen. Ja jos ei uni vielä tule, soittelen sähköharpsicordillani englantilaista musiikkia 1600-luvulta. Eivät naapurit häiriinny, kun soitan kuulokkeet päässä. Tai sitten voisin lukea, meneillään on Ursula Le Guinin A Fisherman of the Inland Sea. Scifiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti