Kaupunkihuumoria

Jo silloin heti kun tulin ensi kerran tänne Manchesteriin käymään, apua, siitä on kohta jo vuosi! Niin, ihastuin tähän pöhköön kaupunkiin. Kävelin Salfordista joen yli siltaa pitkin, ja heti alkoi naurattaa. Kaikki oli niin vinksinvonksin ja heikunkeikun. Joka nurkan takana lymysi jokin yllätys: ikivanha pubi, kamala(n) iso hotelli, pyöreä kirjasto, synkän näköinen kirkko, tori, patsas. Kanava. Oikein innoissani odotin, että mitähän seuraavan mutkan takana piilee.

Julistin innoissani kaikille kyselijöille, että Manchester on hauskin kaupunki, missä olen konsaan käynyt. Kukaan ei uskonut. Tuijottivat epäuskoisina. Varmaan heillä kaikilla oli sellainen mielikuva (mikä minullakin ennemmin oli, onneksi osaan luopua kaikista ennakkokäsityksistä), että Manchester on ruma, likainen, savuinen, köyhien ihmisten ja rikollisuuden ja työttömyyden tyyssija. Olihan se sitä joskus. Nyt ei ole enää savuavia tehtaita. Manchester on opiskelijoiden kaupunki, nuorta väkeä ovat kadut pullollaan. Rikollisuutta ei ole sen enempää kuin muuallakaan Englannissa.

Manchesterista pidetään nykyään hyvää huolta. 2003 täällä olivat Kansainyhteisön kisat, ja silloin kaikki paikat siivottiin, vanhoja röttelöitä purettiin ja uusia rakennettiin tilalle. Ja millaisia uusia! Kiilteleviä pilvenpiirtäjiä. Niinkuin San Franciscon Market Streetillä, mutta enemmän hauskoja, mielikuvituksellisia. Aina niissä on joku uskomaton juksu. Sitä alkaa miettiä, että miksi näin, ja että onko tämä nyt hyvää arkkitehtuuria vai kikkailua vai mitä kummaa. Mutta niin hauskaa on kävellä niitten kaikkien uudisrakennusten ja satoja vuosia vanhojen talojen sekamelskassa, että ei voi muuta kuin naureskella mielessään.

Jotenkin kuitenkin aloin ajatella, että onko minun mielikuvituksessani jotain erityisen kummallista, kun kukaan muu ei ollut niin kauhean innostunut kehumaan Manchesteria.

Kunnes sitten muutama viikko sitten luin Arkkitehti-lehteä. Siinä oli juttu "Naurava arkkitehtuuri". Puhuttiin tarkoituksellisesta komiikasta, tahattomasta komiikasta ja suuresta huumorista, siis rakennuksissa ja kaupungeissa. Just niin, ajattelin, Manchester on täynnä suurta huumoria. "Suuri, hiljainen huumori piileksii nurkan takana - usein yllättävän lähellä...Suuri, hiljainen huumori on eräänlaista inhimillisen keskeneräisyyden hyväksymistä ja suhteellisuudentajua." Sepä se! Manchester on täynnä elävää, inhimillistä arkkitehtuuria. Vaikka talot ovat lasitorneja, niissä on ripaus hersyvää inhimillisyyttä, hykähdyttävää elämää. Mutta vanha aika on vielä tiiviisti mukana kuvassa. Arvokkaita rakennuksia ja ränsistyneitä rakennuksia on uusien seassa, elämää tulvillaan. Voi kun kaikki ihmiset huomaisivat ja ymmärtäisivät sen suuren huumorin! Voi kun kaikki arkkitehdit osaisivat tehdä sellaista!