Katuja

Manchesterissä on kaksi katua, jotka ovat aina täpötäynnä ihmisiä. Toinen niistä on tämä Market street, ja nimestä kyllä arvaatte, mitä sen kadun varrella puuhataan. Siellä ovat kaikki suurimmat tavaratalot, lukemattomia pienempiä putiikkeja, ja lisäksi Arndale Shopping Center, joka on varmaankin kolmen Itiksen tai Jumbon kokoinen ostosparatiisi. Kauppojen aukioloaikaan katu on tupaten täynnä väkeä, ja tietysti kaikenlaisia markkinamiehiä ja -naisia, Greenpeaceläisiä yms. rahankerääjiä. Ja ylipitkä vitivalkoinen mies seisoo liikkumatta paikoillaan hattu jalkojen juuressa. Tai ei ihan liikkumatta, alaspäin suuntautuneet silmät seuraavat salaa ohikulkijoiden askeleita. Toissapäivänä siellä istui myös nokkahuilua "soittava" musta nainen, jonka piipatus oli niin tajutonta, että ihan nauratti. Valitettavasti kolikot olivat melkein lopussa. Tuppence olisi varmaan ollut hänelle pelkkä loukkaus! Tungosta siis riittää päiväsaikaan, mutta varhain aamulla ja illalla kuuden jälkeen katu on autio, sillä mitään muuta kuin kauppoja ei tämän kadun varrella ole.

Toinen ylikuormitettu katu on Oxford Road, ja senkin nimestä saattaisi arvata, mitä siellä tapahtuu? Juuri niin! Se on kaupungin Campus, ainakin kaksi yliopistoa, kauppakorkeakoulu, taidecollege ja RNCM ovat sen varrella. Tämä katu ei ole kävelykatu niinkuin Market Street, vaan vilkas joukkoliikennekatu, ja kyllä siellä yksityisiäkin autoja joskus kulkee. Mutta bussit ajavat joskus ihan pitkinä jonoina. Jalkakäytävät ovat täynnä nuorta väkeä, ja tunnen ei kuuluvani joukkoon, kun kävelen kohti konserttisalia. Ilmais-, ja mainoskuponkien jakelijat eivät koskaan ojenna minulle kuponkejaan! Puiston kohdalla on kaksi myyntikojua: toisessa on tarjolla hotdogeja ja muuta yhtä herkullista purtavaa, toisessa vielä herkullisemman näköisiä hedelmiä ja vihanneksia. Jälkimmäisellä kojulla on aina enemmän väkeä kuin edellisellä. Kadun varrella on myös miljoona...-tai ainakin kymmeniä pieniä kahviloita ja pubeja, ja pikkuisia kaikentavaranmyymälöitä, teatteri ja konserttitalo, liikuntakeskus, sekä Cornerhouse, elokuva- ja näyttelykeskus. Elämä ei siis lopu kello 6 illalla, vaan jatkuu myöhempään, en tiedä kuinka myöhään, sillä seitsemän jälkeen en ole siellä ollut. Ja aamulla katu on taas täysin herännyt klo 8.

En tunne oikein "kuuluvani joukkoon" Market Streetilläkään, vaikka tietysti olen siellä tekemässä samaa kuin ne tuhat muutakin ihmistä. Sille kadulle on hyvä piiloutua muitten selkien taakse ja olla huomaamaton. Tuntuu siltä, että ihmiset ovat robotteja, jotka on ohjelmoitu kulkemaan edestakaisin muovikassit käsissään. Tunnelma on välinpitämätön, kylmä. Jotenkin kummasti hermostuttava. Ei yhtään viihtyisä.

Mutta en oikein viihdy Oxford Roadillakaan, vaikka siellä kyllä on elävää elämää, tiedättehän opiskelijat, puhutaan, väitellään, ollaan resuisia ja nälkäisiä, kiirehditään luennolta toiselle. Koska olen tavallisen mummon näköinen, minuun kiinnitetään huomiota, ja siitä en niin kovasti tykkää. Tunnen oloni vaikeaksi, hermostun. Ja kuitenkin kävelen mieluummin Oxford Roadilla kuin Market Streetillä. Siellä tulee mieleen "Kultainen nuoruus"! Vaikka en kyllä nuorenakaan tuntenut kuuluvani mihinkään joukkoon. Ehkä joskus musiikkiopiston orkesterissa tuli sellainen yhteenkuuluvaisuuden tunne, samanlainen kuin perheen (=perheiden) yhdessäolohetkinä.

Kaksi niin erilaista samanlaista katua!
Yläkuva on Market Streetiltä ennen joulua vesisateessa. Tämä on Oxford Roadilta, mutta se nyt on vaan pelkkiä sewlkiä. Vaikka niinhän se on kun siellä pieni mummeli kävelee opiskelijoiden joukossa! Eihän tässä näy niitä vierivieressä olevia pikkuputiikkejakaan! Vaikka ihmisten selkien taakse ne siellä kävellessäkin jäävät, jos ei ihan vartavasten kurkkaile.