Häät olivat oikein mukavat. Kengät hankasivat ja Baileys roiskui tanssiessa mekolle. Savupeura oli parasta, mitä olen pitkään aikaan syönyt. Morsiuspari oli kaunis, ja ilma kuin morsian. Ja kamalan kuuma! Siis ilma.
Meidän Morrisonilta, siis ruokakaupasta, oli elävä hiiva lopussa, ja sain tyytyä Allisons dried active yeast-purkkin. Mitenkähän sillä leivänjuuri onnistuu, mietin, ja yritin käyttää hiivaa ihan sanasta sanaan purkin ohjeen mukaan. Onneksi kaupassa oli ruisjauhoja, ihan luomutuotteena. Juuri oli aluksi ihan mukavan sopivan lämpöistä, mutta aamulla se oli ihan kylmää, eikä näyttänyt ollenkaan hapantuneelta. Ei tuosta mitään leipää tule, ajattelin, ja työnsin juuren mikroon lämpenemään. Käärin kulhon pyyhkeiden sisään, ehkä se siellä pysyy vähän aikaa lämpimänä. Täällä meillä sisällä kun ei ole kovin lämmintä.
Juuren valmistumista odotellessa kävin Manchesterissa John Rylandsin kirjastossa. Se on synkkä goottilainen rakennus, vuonna 1900 uudenvuoden päivänä avattu. John Rylandsin vaimo rakennutti sen miehensä muistoksi. Siellä oli monenmoisia ikivanhoja kirja-aarteita. Yksi seinällä oleva papyrus oli egyptiläinen asiakirja talon ostosta: aika vaatimaton asiakirja, jos verrataan siihen kymmenen sentin paperipinoon, joka meidän talon ostosta on kertynyt. Lasien takana kirjahyllyissä oli nahkakantista asiaa kaikilta aloilta: Rigging and learning to sail. Lontoon maailmannäyttelyn näyttelyluettelo, kaksi suurta kirjaa, yhteensä n. 15 senttiä paksut. Mitähän mahtaa olla Elefantografia? Sellaisestakin siellä oli kirja. Pitkässä, korkeassa lukusalissa opiskelijat istuivat sivukammioissa kattoon ylettyvien kirjahyllyjen välissä. Salin molemmissa päissä oli isot lasimaalausikkunat. Keskellä salia vitriineissä esitettiin erilaisia kirjansitomuksia ympäri maailmaa. Ei ollut Suomesta.
Mutta oikeastaan menin sinne kirjastoon katsomaan Elisabeth Gaskellin näyttelyä. Hän asui pitkään Manchesterissa ja kirjoitti kirjoja teollisuustyöväestä ja savuisesta kaupungista. Enpä ollut ennen juuri mitään hänestä kuullutkaan. Hän oli sukua Darwinille ja Wedgwoodeille, kirjoitteli kirjeitä Charlotte Brontelle ja George Elliotille ja Harriet Beecher Stowelle. Hyvin verkottunut siis, ja aikanaan hyvinkin arvostettu kirjailija. Dickens julkaisi paljon hänen kirjoituksiaan lehdissään, ja pari romaaniakin jatkokertomuksina. Menin heti ostamaan pokkarin North and South, joka oli ainoa Gaskellin kirja Waterstonen kirjakaupassa. Samalla tarttui mukaan uusi Murakami...
Sitten tulin kotiin ja katsoin leivänjuurta. Se tuntui nyt vähän paremalta, mutta työnsin sen vielä hetkeksi mikroon, ennenkuin lisäsin lämpimällä vedellä herättelemäni hiivan ja alustin loput jauhot. Hiiva haisi kummalliselta. Mutta se haju haihtui uunissa. Vielä taikinan noustua lämmitin sitä pikkuisen, ja sitten leivoin pari limppua ja paistoin ne. Ei se leipä ihan hapanleivältä maistunut, mutta kelpasi ruisleipäpuutoksesta kärsiville nälkäisille, koskapa kolme neljänneslimppua katosi kesäkeiton keralla illallispöydässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti