Teollisen vallankumouksen alkuvuosina matkustavaiset kuvailivat Manchesterin kaupunkia sanoilla "the chimney of the world" ja "the entrance to hell". Varmasti kaupunki olikin aika kamalan savuinen tehdasröykkiö, vanhojen tehtaiden tiilirakennusraunioita löytyy kaupungilta nykyään joka nurkan takaa. Niinpä ihmiset lähtivät mielellään vapaapäivinään maaseudulle huilaamaan ja haukkaamaan raitista ilmaa. Maalle pääsi esimerkiksi Bridgewater Canalia pitkin laivalla. Suosituin retkikohde oli Dunham Masseyn puisto, joka sijaitsee aivan kanaalin varrella, vain kymmenisen mailia kaupungin ulkopuolella. Kerrotaan, että yhtenä ainoana iltapäivänä puistossa saattoi olla 20000 kävijää!
Onneksi väkeä ei ollut ihan niin paljon sunnuntaiaamuna kun me kävimme siellä.Saimme ihan rauhassa käyskennellä kaurispuistossa, ikivanhojen puiden katveessa bambeja ihaillen. 100 hehtaarin puisto on tiilimuurilla ympäröity, osa on kokonaan rauhoitettu vasomispaikaksi, mutta kauriit kuljeskelevat ihan kaikkialla, paitsi aidatussa kukkapuutarhassa.
Talon pihasta lähtee viisi leveää ajotietä, osa niistä nykyään polkuna tai nurmikkona, jotka on reunustettu jättikokoisilla puilla. Niiden väleihin jäävillä sektoreilla on lampia, heinikkoa, lisää suuria ikivanhoja puita ja nuorempia metsiköitä, jotka on aidattu, niin että kauriit eivät pääse popsimaan puiden kuorta, se on niiden herkkua! Niityllä oli pieniä hiekkakukkuloita, ja yhdelle niistä lensi vihreä tikka. Ihmettelimme, miksi se maassa seisoskelee, kunnes luimme opaslehtisestä, että se pitää kovasti muurahaisista, jotka niissä hiekkakeoissa asuvat. Pysähdyimme ihmettelemään hassunnäköistä puuvanhusta, ja opas huikkasi ohimennessään, että se on puiston toisiksi vanhin puu, jotain 545 vuotta vanha! Ja vanhin, 551 vuotias, oli se, jota vähän aikaa sitten ihmettelimme, joka oli lähes kuivunut, vain yksi suuri oksa enää viheriöitsi.
Kuljimme kuivan jokiuoman poikki, ja siellä oli vähän nuorempaa puustoa, istutettu 1714, kertoi aukealla seisova obeliski. Mietin, kasvoiko tässä jo ennen niiden istuttamista puita, minkä ikäisiä ne olivat silloin, ja oliko puita roomalaisten aikana, silloin kun kauriiden ja villisikojen metsästys näillä mailla aloitettiin. Käviköhän Obelix täällä asti...
Olimme kiertäneet puiston, mutta koska kello ei ollut vielä 11, jolloin kukkapuutarha avautui, kävimme katsomassa, mitä kaikkea hauskaa kaupassa on. Olihan siellä, suuret määrät kirjoja ja karttoja ja kaikenlaista matkamuistotavaraa, hilloja ja hunajaa ja sarsaparillaa ja paikallisia marjaviinejä. Emme viitsineet ostaa niitä kannettavaksi, koska nyt kartanon tornin kello löi 11 ja pääsimme puistoon. Kapean kanavan varrella kavoi jos minkälaisia kukkia, aurinko paistoi ja perhoset surisivat, eikun mehiläiset. Nuoria vitivalkorunkoisia koivuja seisoi talvipuutarhassa ja sinikellojen siemenkotia oli kaikkialla. Siellä oli hauska rakennus, jossa oli kaarnasta ja oksista tehty katos. Piknikkinurmikko. Suihkukaivo ja lummeallas. Lähinnä taloa oli muodollinen puutarha.
Talo oli suuri, kolmekerroksinen tiilirakennus. Se oli neliön muotoinen, niin että keskellä oli kiva sisäpiha. Koko kolmen kerroksen korkuiset ikkunat siinä oli yhdellä seinällä. Siellä on varmaan iso sali! Mennään katsomaan!
Stamfordin kymmenes jaarli lahjoitti talon kaikkine kalusteineen, tavaroineen ja puistoineen National Trustille v. 1976. Niinpä se olikin ihan niinkuin asuttu kartano. Tunnelmakin oli jäljellä. Sukulaisten muotokuvia seinillä, myös koirien ja hevosten muotokuvia. Monenmonia huoneita, useita vihreiksi sisustettuja. Iso sali oli varmaan kaikista huoneista rumin, kolme tunkkaisen väristä istuskeluryhmää siinä oli, ikkunat olivat kyllä hienot, mutta tietysti puoliksi, yläpuoliksi verhojen peitossa. Hienoin oli ruokasali, ooh! Siellä olisi voinut syödä ihan kaksisteenkin, niin kaunis se oli. Sali oli suuri,kahdella seinustalla tarjoilupöydät, keskellä huonetta kymmenen, kahdentoista hengen ruokapöytä. Keittiön lähellä ulokkeessa pienempi, näytti ihan aamiaispöydältä. Se oli valoisa huone, vaikka seinissä ja katossa oli tummaa puuta. Pöydälle voisi levittää aikamoisen määrän sanaristikoita ja sudokuja ja aikakauslehtiä, ja vielä olisi hyvin mahtunut ruokailuastiatkin siihen sekaan. Mutta kaksi palvelijaa olisi kyllä tarvittu ruokia tarjoilemaan. Oli se pöytä niin pitkä.
Yläkerrassa oli Main Bedroom, ja sänky oli niin korkea, että siihen kipuamiseen olisi kyllä tarvittu tikapuut. "Upea" katos siinä oli, ja ihmeelliset strutsinsulkatöyhdöt joka pylvään päässä. Huh!
Talon toisessa siivessä oli sitten vierashuoneita rivissä, kaikissa katosvuoteet. Se oli ihan oikea englantilainen kartano, sellainen, joissa juonitellaan ja murhataan, ainakin Agatha Christien mukaan.
Kirjasto oli lattiasta kattoon täynnä hienoja kuluneita nahkaselkäkirjoja.
Toimistossa Stamfordin jaarli kuulemma istui joka päivä, olihan hän 28 maatilan omistaja, aina joku tuli pyytämään aidankorjausapua tai katonpaikkausrahaa.
Ylhäällä suuressa salissa sai soittaa pianoa ja pelata vanhoja pelejä, käärmeitä ja tikapuita ja yhdenlaista "pennikuoppaa" ja hullunkurisia perheitä.
Sitten oli tietysti vielä talouspuoli. Se sijaitsi kartanoneliön sivussa, toisen sisäpihan ympärillä, se oli matalampi rakennus. Pyykkituvassa oli hienot kattoon nostettavat pyykinkuivaustelineet, se oli kahden kerroksen korkuinen tila. Pyykkipatoja ja pesualtaita seinänvieret täynnä, upea mankeli. Maitohuoneessa seinänvierillä oli lavuaarin näköisiä laitteita, mutta niihin laitettiin jäitä, että huone jäähtyisi, eikä maito happanisi niin pian. Keittiössä oli isoja helloja ja uuneja, mahtava pöytä keskellä huonetta, pöydällä kanoja kynittävinä. Pieni pyöreä liinalla peitetty pöytä kuppeineen oli siinä sivussa, varmaankin sen äärellä juotiin silloin tällöin tarpeen mukaan hiukka teetä askarten lomassa. Varastohuoneen katossa roikkui kaneja ja lintuja. Takahuoneessa hirmuisen isot juustopuristimet. Hm, olemme kokonaan unohtaneet lounaan! Nyt kipinkapin syömään! Retkipaikka oli parkkipaikan vieressä. Kaurispuistossa ei saanut evästellä, vaikka siellä olisi kyllä ollut upeita vanhoja puunrunkoja istuskelua varten. Piknikpaikka oli kiva, vain muutama pöytä. Mutta ihmiset istuivat peitoillaan niinkuin Suomenlinnassa. Mukava tunnelma siellä oli. Paljon väkeä, mutta onneksi ei sentään 20000!
Sitten lähdettiin kotiin. Olipa taas hauska retki! Uutta oppia ja mielenvirkistystä kerraksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti