Koti-ikävä

Viikonvaihteessa kävimme kävelyllä Edgworthin kylän ympäristössä Manchesterin pohjoispuolella. Polku kulki melkein koko matkan metsässä, vesisäiliöiden ympäristössä. Oli kaikenlaisia puita, tammia, pyökkejä, saarneja, pajuja, lehtikuusia, ja vielä kuusia, mäntyjä ja koivujakin. Koivut eivät näyttäneet voivan kovin hyvin. Ajattelin, että ne eivät viihdy täällä, maassa ilman talvea. Tai ehkä niillä on koti-ikävä. Jos ne osaisivat kävellä, lähtisivätköhän ne kohti pohjoista?

Sitten rupesin miettimään, että mikä se koti-ikävä oikein on? Kaipaako silloin omaa taloaan, asuntoaan, puutarhaansa, maatansa? Vai tuttuja tekemisiä tutuissa ympäristöissä? Vai läheisiä ihmisiä, jotka eivät nyt ole tässä.

Mitä minä ikävöin täällä avarassa maailmassa? En mitään. Tai no, se nyt on vähän liioiteltua; ajattelen kaihoten lapsia ja lapsenlapsia, mummoa, sisaruksia, ystäviä. Mutta en itke teidän kaikkien tähden, miksi itkisin? Kuulen teistä milloin tahansa haluan, näen ihan kohta, tai vähän myöhemmin, odotan innokkaasti sitä hetkeä kun joku tulee tänne käymään. Jos jotain kaipaan, niin suota ja metsää. Tiesin, ettei täällä ole paljon metsää, mutta että sitä ei ole käytännöllisesti katsoen ollenkaan, se oli yllätys. Kun katselin lentokoneesta Englannin maisemia, kauhistuin: pelkkää puutonta eimitään! Mutta eipäs: maan tasosta katsottuna se onkin oikein kaunista aaltoilevaa eimitään. Siitäkin voi pitää. Mutta olen metsässä kasvanut, ja puiden suhina on mielestäni kauneinta musiikkia maailmassa. Siksi kaipaan metsää.

Mutta ei se ole koti-ikävää. Kun löydän täältä pienen metsäpläntin, olen ihan kotonani ja onnellinen. Hm?

Eikun nyt tiedän! Koti-ikävä on sitä, ettei ole kotia! Tässä talossa asuminen tuntuu vähän siltä, kuin olisi lomalla vuokramökissä. Kaikki tavarat ovat jonkun muun tavaroita, eivät niitä, joita olen tottunut käyttämään. Huonekalut ovat erilaisia, keittiön tuoleissa on kamalaa istua, hanat aukeavat väärään suuntaan, patterit lämpiävät kummallisesti, veitset eivät toimi kunnolla, lakanat ovat kamalan kukallisia. Olo ei ole kotoisaa, sellaista, mihin on tottunut. Kaikki on tietenkin ihan hyvin, mutta tämä ei ole se nurkka, johon voi huokaisten käpertyä ja rentoutua. Koti-ikävä on rauhallisen paikan ikävää. Sellaisen paikan, jossa ei ole pakko koko ajan tehdä jotain, että olisi kivaa.

Saa nähdä, miten koti-ikävälleni käy, kun muutamme omaan kotitaloomme. Sitten joskus, kun sellaisen saamme.