Ardnamurchan (Saukkojen niemimaa) on Brittein mantereen (tai miten se pitäisikään sanoa) läntisin osa. Lännempänä on vielä monia saaria, joita emme ole ehtineet tutkia. Tällä kertaa kerron teille matkastamme Ardnamurchaniin.
Paljon metsää, hyvin epätasaista maastoa, kukkuloita ja rantoja. Jokia, pieniä järviä ja lampia. Pieniä kyliä, hyvin vähän ihmisiä. Säät olivat Skotantilaisittain "vaihtelevia", eli jos ei satanut, kohta satoi. Onneksi säätiedotukset pitivät paikkansa, emmekä kastuneet läpimäriksi kuin kerran!
Tästä portista ajoimme sisään.
Kinlochmoidart House on 1800-luvulla rakennettu iiiiso talo, tämmöinen:
Koska emme tykkää kamalasti ajella autolla edes takaisin, varasin sieltä meille yösijaksi entisen vaunutallin, joka oli muutettu 2mh, olkkari, keittiö -asunnoksi. Vähän viileä näin talvella, mutta kaminasta sai mukavasti lisälämpöä ja kotoista tunnelmaa. Mökissä oli myös kolme hyllyllistä kirjoja (mm. Maailman Hienoin, Kaunein, Kiinnostavin kirja, joka kertoi Maailman Upeimmista Puista. Oli kirjassa muutama tuttu Persoonakin joukossa, esim. General Grant (punapuu Kaliforniassa) ja Tanemahuta, (Uusseelantilainen kauri...) Ja sitten oli telkkari, joka ei toiminut. Mutta DVD toimi ja katsoimme eräänä sateisena iltana kammottavan hirvittävän Disneyamerikkalaisen Robinsonin perheen. Huh! Oli meillä sitten oma pelikin mukana, kolmikulmainen domino, jota pelatessa sai käyttää vähän aivojakin!
Niin mutta Ardnamurchanistahan minun piti kertoa. Kinlochmoidart Estate oli alunperin MacDonaldsin klaanin omistama, mutta 1800-luvulla sen osti tislaamonomistaja Stewart Glasgowsta, ja rakennutti tämän uuden talon. Tila - ainakin se osa, johon me tutustuimme - on tosi hyvin hoidettu, upeita vanhoja puita ja pensaita kasvaa pihalla. Ja aivan uusiakin on istutettu, näyttäisi olevan rhodopuutarhakin tulossa. Vanhasta puron yli kaatuneesta puusta oli tehty silta, joka oli alkanut kasvamaan!
Talon ympärillä oli muutaman kilometrin pituinen polku nimeltään Prince´s walk, jota kuulemma Bonnie Prince Charlie aikoinaan kuljeskeli suunnitellessaan Skotlannin itsenäisyystaisteluja.
Se on kiva polku!
Ikivanhojen sypressien reunustamaa polkua pitkin
kuljimme Moidart-joelle,
ja sitä seurailevaa kalastuspolkua pitkin,
vieläkin vanhojen puiden katveessa, vanhalle sillalle. Siitä kuljimme n. puoli kilometriä päätietä, yksikaistaista, hyvin rauhallista, niittyjen keskellä, hanhien juttelua kuunnellen. Kirkkoon pääsi sisällekin.
Se oli kiva, yksinkertainen. Lasimaalausikkunat. Kellotorni, jossa asui pöllö. Siitä vei puukuja Talolle ja meidän mökillemme.
Ardnamurchanilla kasvaa paljon metsää, kun se niin ryppyisenä ei ole oikein soveliasta maanviljelyyn eikä edes karjanhoitoon. Muinoin täällä oli vallitsevana puulajina tammi, ja kävimmekin sekä meno- että kotimatkalla pienissä tammimetsiköissä kävelyllä.
Ensimmäisellä alueella oli upeiden tammien lisäksi piilokoju, josta näimme Sunartin lahden saarilla makoilevia hylkeitä, ja saukkoja, jotka leikkivät vedessä.
Ja punarinnan, joka olisi halunnut namipaloja.
Sori, reppu ja eväät olivat autossa...
Menomatkan toinen polku johti meidät ensin Moidart-joen suistoalueen poikki
kuusikkoon, kylläkin istutettuun, mutta silti upeaan, ja sitten hiekkarannalle.
"Singing Sands" oli sen nimi, mutta eihän se tietenkään niin märällä ilmalla lauleskellut. Hieno ranta se oli, kivikkoineen, simpukankuorineen, aaltoineen,
ja hienoine lounaspiknikkimaisemineen. (kiva sana, vai mitä!?) Takaisin mökkiä kohti kulkiessamme huomasin pienoisen polun. Tietysti piti mennä katsomaan, mitä sieltä löytyi. Ja oih! Niin ihana sammaleinen jäkäläinen metsäaukea! Ne puut!
Ja sitten aurinko väritti lumihuippuiset vuoret:
Koska Prince´s Walk oli niin lyhyt, kiipesimme ensimmäisenä päivänä ylös kukkulalle Loch nam Paiteanille.
Polku oli kaunis. Pienen patolammikon
ja kauniin metsikön jälkeen
polku muuttui tosi huonokuntoiseksi ja nousi jyrkästi siksakkaillen ylös mäelle.
Tuntui, että se jatkui ikuisesti! Joka mutkan takana oli lisää polkua, tuli hiki, tuuli yltyi, tuli kylmä...Mutta pääsimme järvelle asti,
ja istuskelimme tuulensuojassa evästelemässä,
katselimme järveä ja pikkuista saarta, jossa kasvoi mäntyjä. Muuten maisema oli puuton.
Alastulo olikin paljon mukavampi, maisemat näki paremmin kuin ylös mennessä.
Tässä näkyy vasemmassa alanurkassa Kinlochmoidart House ja vesi on River Moidartin suisto. Jos vain polku olisi ollut paremmassa kunnossa, retki olisi saanut arvosanan 9.
Iltapäivällä alkoi sade, ja sitä jatkui ja jatkui. Vasta seuraavana päivänä puolilta päivin se hiljeni. Puimme vedenpitävät kamppeet ja lähdimme kulkemaan Prince´s Walkia.
Huhhuh! Joessa vesi oli noussut yli laitojen! Vesi virtasi pelottavan kovaa, polkukin oli osittain veden peitossa. Hurjaa! Menimme vanhan sillan yli ja jonkin matkaa tietä pitkin Metsähallituksen parkkipaikalle, josta lähti polku Ancient Oakwoodiin.
Sade oli tehnyt maisemasta upean elävän värisen, ja purot olivat tulvillaan vettä.
Metsän nimi oli oli Ardmolich Forest, mutta jossain luki, että metsä oli muinoin tammisademetsää. Ja aih ja voih, kylläpä ne puut näyttivätkin muinaisilta, mutkineen ja jäkäläpeitteineen.
Talvessa (tai mikä tämä nyt onkaan) on se hyvä puoli, että puut pudottavat lehtensä ja näkee, millaisia ne oikeasti ovat. Rakastan puita! Toivottavasti nekin rakastavat minua...
Kun asuimme Pasilassa, ajelin polkupyörällä pitkin Helsingin rantapolkuja ja pysähtelin piirtämään käkkyrämäntyjä.
Ajattelin, että täällä voisi tehdä samoin, mutta tuo sää ei ole kaikkein mukavin kannonnokassa istuskellen piirtelyyn. Siksi otan aina kamalasti paljon kuvia käkkyräisistä puista, ja sellaisen nähdessäni huomautan itselleni: puu! Ota kuva! Sitten joskus voin sisällä kaikessa kuivuudessa piirrellä kuvia kuvista. Mutta ei se ole sama kuin ulkona piirtäminen, ja siksi kai siitä ei ole tullut mitään. Eilen keksin, että voisin ottaa mukaan teltan ulkokatoksen ja istua sen suojassa riipustelemassa. Mutta olisi siitä kyllä kamalasti vaivaa. Parasta olisi vain kulkea ulkona, istahtaa kalliolle ja piirtää. Joskus vielä taas teen niin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti