Piti sataa, muttei satanut. Lähdin kävelemään, tyhjä reppu selässäni, ylöspäin kuntopolkua. Heti alkoi sataa. Sade oli pehmeää, niinkuin täällä usein on. Lämpö teki sateesta mukavan tuntuista, kuin huolella suunniteltu suihku.
Purot tulvivat. Ensimmäinen polku oli itsekin puro, eikä kenkien kastumisesta tarvinnut enää sen jälkeen välittää. Loikin purojen yli ja tunsin itseni nuoreksi jälleen. Iso Puro oli leveämpi kuin koskaan, ja sain taiteilla sen yli alinta aidankaidetta pitkin. Puro oli kaunis. Vesi kirkasta kuin sulanut lumi. Yöllä ei koko ajan satanut, sateettomana hetkenä kuuntelin pöllöjen vuorolauluhuhuilua. Kuulin niiden lähestyvän toisiaan, laulunsäkeen loppu muuttui täriseväksi tremoloksi. Huhuilun loputtua nukahdin
Poikkesin polulta märkään sammalikkoon. Sieltä, kallionjyrkänteen vierestä näkyi kaunis mänty sadesumuista vuorta vasten.
Pip piip pip! Pienet pirteät, pitkäpyrstöiset tiaiset lennähtivät viereiseen koivuun. Siinä ne hyöriskelivät, etsivät ötököitä puun oksista. Niitä on ilo katsella, ne ovat niin sukkelia ja jutustelevia.
Ei yhtään ihmistä. Ei yhtään autoa. Kävely kuin asumattomalla seudulla, vain elävä luonto ympärilläni. Mikä suunnaton rauha!
Kun pääsin kotiin, reppu täynnä valkoisia kiviä, sade lakkasi.
Iltapäivällä istuin poikittain Sohvi-tuolissani, jalat Arton Laiska-Jaakon käsinojalla, portviinilasillinen pikkupöydällä, Elisa avoinna sylissä. Luin Rakel Liehun kirjaa Helene Schjerfbeckistä. Se on ihastuttava! Aivan kuin maalaus koko kirjakin, värikäs, tunelmista rikas. Iloa, onnea, ahdistusta, surua. Luen vain vähän kerrallaan, että saisin pidempään nauttia kirjan kauniista kielestä. Tunnelmoida, ihastua yksittäisiin lauseisiin. Naurahdella. Niiskutella. Asetan Helenen elämän vuosien raameihin: 1924 hän asui Hyvinkäällä, 63-vuotiaana, samana vuonna syntyi Arton äiti. Miten rikasta Helenen elämä olikaan! Rikasta taiteesta. Kunpa voisin muistaa jonkun niistä yllättävistä lauseista, joita kirjassa on. Toisaalta, kun luen kirjan uudestaan, saan taas kokea niiden lukemisen riemun.
Ruuanlaiton aika: sinihomepastaa.
Mitä tänään vielä tapahtuu, en tiedä. Toivon taas yöllä kuulevani pöllöjen huhuilun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti