Multa on lopussa

Neljänä viime päivänä olen ollut kokopäiväisenä puutarhurina meidän pihallamme. Päivät olivat kauniita, tai ainakin sateettomia. En juuri ehtinyt vilkuilla taivaalle, oliko pilviä vai ei, oli niin paljon tehtävää. Suunnitelmat olivat kierrelleet päässäni koko kesän, mutta aina oli jotain muuta, tai sadetta. Kunnollista pitkän tähtäyksen puutarhanhoitoa ei tullut tehdyksi.

Kerronpa nyt jotain syysaherruksestani puutarhuriystävilleni, jotka aina joskus jotain kyselevät. Muutkin saavat lukea jos jaksavat, ja katsella kuvia.

Aloitetaan vaikka tästä. Eikö olekin aika kamalan näköinen?

 Se on hosta, suomeksi kuunlilja, ja nyt se on yöpuulle menossa, ihan pian se ei enää ilahduta silmiäni upean keltaisella värillään. Tämä oli oikeastaan ainoa kasvi, joka tällä pihalla kasvoi,kun ostimme talon. Oli kevät, ja siinä pihalla törrötti kaksi rikkinäistä savupiippua, tiedättekö, sellsita tiiliputkenpätkää, joiden reunat on muotoiltu kauniisti. Niissä oli jotain kasvia, sen ymmärsin, mutta en tiennyt mitä ne olivat, ennenkuin niihin ilmestyi lehdet. En ollut niin kamalan innostunut niistä, vaikka kotona Pasilassa meidän kotitalon torinpuoleisella varjoisalla kujalla niitä kukki pitkä penkillinen. Kun niistä pitävät etanat! Apua! Se tarkoittaa, että pitää hankkia siilejä, mustarastaita tai sammakoita, jotka söisivät ne. Mustarastaita täällä kyllä on, mutta enpä ole nähnyt niiden syövän muuta kuin ötököitä sen sammaleen alta, jonka siirsin betoniportailta "japanilaiselle polulleni" vajan taakse.

Mutta siis, en niin kamalasti tykännyt rikkinäisistä savupiipuista pihallamme, joten rikoin piippuja vielä lisää, että sain hostat siirrettyä aitoon maahan. Ehkä niissä oli vähemmän etanoita, kun ne kasvoivat korkealla, en tiedä, mutta tein nyt niinkuin tein.Viime syksynä sain toisen hostan jaetuksi, eli siitä tuli 4. Tein niille isomman penkin, ja ne kasvoivat ja kukkivat iloisesti. Suurempaa hostaa en saanut jaetuksi mitenkään. Ajattelin yrittää uudelleen tänä syksynä, mutta nyt on siis multa lopussa, eikä uutta penkkiä voi tehdä ilman multaa...

Hostapenkin vieressä kasvaa siankärsämöä -täällä sitä sanotaan achilleaksi- ja kellukkaa, geumia. Siankärsämöt olivat humahtaneet kamalan pitkiksi ja olivat jo kukkineet, joten revin niitä irti, osan ihan juurineen, kun ovat niin kovia leviämään. Ja sieltä alta löytyi tämä jouluruusu, joka on tehnyt nuppunsa jo valmiiksi odottamaan joulua. Joku pikkuelävä on käynyt jo etukäteen maistelemassa tulevia ihanuuksia!

Meidän ja naapurin välissä on tällainen aita. En oikein ole löytänyt siihen sopivia kasveja. Tänä syksynä kitkin pois kaikki keltaiset lupiinit, jotka siihen istutin Uuden Seelannin matkan muistoksi, siellä kun niitä kasvoi silmän kantamattomiin jokien varsilla. Tässä penkissä ne eivät kasvannet, joten sanoin niille Hyvästi. Niiden lisäksi siinä oli krasseja, jotka kasvoivat ja kukkivat ihan kivasti, sitten kun pääsivät alkuun. Sekä nuo heinän näköiset tupot, Red Hot Poker nimeltään, joihin kasvoi komeat pitkät keltaoranssit pampputähkät. Saa nähdä, mitä mustiin kohtiin ensi kesänä ilmestyy.

 Kissat leikkivät kuurupiilosta milloin missäkin.

 Tuolla aiemmassakin kuvassa jo vilahti rudbeckia, päivänhattu. Niistä tykkään, kun ne ovat niin ahkeria kukkimaan, ja nuo pallerokeskustat ovat kivoja. Kauriidenkin mielestä. Toivottavasti uusi aita pitää ne poissa pihaltamme. Vaikka ne kivoja ovatkin.

 Kosmoksetkin kukkivat vielä, vaikka aika surkeilta ne jo näyttävät. Kuvittelin, etteivät ne kuki ollenkaan, kun kaksi kuukautta ne vaan venyivät ja venyivät, eikä ollut tietoakaan nupuista. Mutta sitten syyskuussa ne innostuivat kukkimaan.

 Ukonhatutkin ovat kukkineet kauan, varmaan kaksi kuukautta. Täällä ne ovat Munkinhuppuja.

Echinacea, punahattu. Sillä on tosi hauskat pallosiemenkodat! Kukatkin ovat upeita, tosin tässä kuvassa kaikki yli- tai alikukkineita.

Mutta tarkoituksenihan oli puhua niistä asioista, joita näinä päivinä olen puutarhassani tehnyt! Enimmät asiat ovat tapahtuneet etupihalla, joten mennään sinne!

Ohimennen voitte vilkaista pientä urheaa sormustinkukkaa, joka sinnittelee laatoituksen raossa öljypolttimen vieressä.

Jo keväällä terassoimme kaltevan pihan puisilla muurintapaisilla. Tässä oikeassa ylänurkaassa, missä kasvaa lobelia, on ylin taso, vasemmalla ruusutarha alimmalla tasolla, ihan kadun vieressä, jonne kauriiden oli helppo hypätä gourmetruusuja napostelemaan. Keskellä sitten kasvaa havupuumetsikkö ja kissanmintturivistö. Jotain siitä vielä puuttuu...

Siinä ruusut. Vain muutama niistä ehti avautumaan, ennenkuin joutuivat ahneisiin kauriinkitoihin. Mutta ensi kesänä sitten yritetään uudelleen, sillä meillä on nyt aita:

Se näyttää aika matalalta, mutta säleaidan alareuna on 60cm katutasoa korkeammalla, joten aita on minua leukaan asti, jos seison sen vieressä kadun puolella. Varmuuden vuoksi rakensimme tuon pergolamaisen lisäkkeen. Ehkä kauriit eivät tuosta välistä viitsi hypähtää pihan puolelle? Ja osaatteko kuvitella, miten kaunis aita on sitten, kun köynnökset rönsyilevät sitä pitkin?

Tässä ensimmäinen, valkoinen köynnösruusu Rambling Rector, joka on tosi nopeakasvuinen. Toin sen oksankappaleena Wallaseystä, ja ensin se yritti kasvaa hajuherneiden varjossa muttei onnistunut. Nyt se alkoi heti kasvaa, kun siirsin sen tähän.

Toinen tulokas on köynnöskuusama, joka sekin oli piiloutunut hajuherneiden sekaan. Se tosin oli kasvanut tänä kesänä lähes kahden metrin pituiseksi, mutta ajattelin, että se ehkä mieluummin haluaa kasvaa vähän vähemmän tukalassa paikassa. Saas nähdä!

Siirtelin sitten takapihalta etupihalle muitakin kasveja: nämä irikset, tai siis saksankurjenmiekat, näyttävät aika surkeilta rankkojen jakotoimenpiteiden jälkeen, mutta tiedän, että ne ovat kesällä jo ihan kunnossa. ehkä eivät vielä kuki, mutta jaksan odotella.

Surkeita ovat pionitkin! Ne olivat kyllä ihan kauniita, kun istutin ne, mutta sitten tuli kamalan tuulinen sää, ja jouduin ahtamaan ne noiden tukien sisälle. No, ne kasvattavat kevääksi uusia juuria  ja uudet lehdet ja sitten nähdään jaksavatko ne jo kukkiakin.

Tosi pirteitä, vaikka lilliputteja, ovat nämä Aino Sibeliuksen akileijapuutarhan siemenistä kasvatetut taimet. Olin jo melkein unohtanut ne ruukkuunsa, mutta sitten huomasin, että niiden juuret kasvavat jo ulos ruukusta, ja uskaltauduin istuttamaan ne. Eivätköhän nekin siitä voimistu.

Hajuherneet, tai niin, tuoksuherneet, jatkavat kasvuaan, vaikka ovat jo kasvaneet yli tukiristikkonsa. Pelkäsin, että ne lopettavat kukintansa, kun olimme kesällä lomalla, mutta sitten naapurin Tracy lupasi käydä poimimassa niitä, että ne jatkavat kukintaansa. Ja aina ne vaan jaksavat! vaikka eivät enää niin upeasti kuin aiemmin.

Tämä on meidän pihan Holly. Siinä on ihan kamalan paljon marjoja. Kun olimme molemmat, Arto ja minä poissa pari päivää ja ajoportti oli auki, joku kauris oli tullut tähän pihagourmetravintolaan, ja maistellut lintujen ruokinta-automaatin tarjoomuksia, joita olin ripustanut hollyyn. Mutta voih! -varmaankin kauriin sarvet olivat takertuneet puun oksiin, koska niitä oli katkeillut ja levinnyt ympäriinsä. Keräsin oksat sisälle maljakkoon ja suljin portin. Sen jälkeen ei kauriista ole näkynyt mitään jälkiä.

Kauriit ovat kyllä hirveän kauniita ja söpöjä. Jos näen niistä jonkun nakertavan kasvejani, en raaski ajaa sitä pois, vaan tuijotan ihaillen. Ja kun se on mennyt, valitan. Olenpas omituinen.

No, eipä tässä jutussa nyt kovin paljon pihatöistä kerrottu. Kaikki neljä päivää minä kauheasti jotain puuhasin, mutta ihankuin kaikki olisi ennallaan. No, ainakin on siistimpää. Vähemmän rikkaruohoja. Ja multa lopussa.