Bold City

En oikein koskaan ole päässyt "sisälle" Lontooseen, siis sillä tavalla, että se tuntuisi tutulta. Onhan siellä monta paikkaa, jotka heti tunnistan, kun sinne menen, mutta jotenkin en ole saanut niihin tuntumaa, niin että kaupungista olisi tullut kokonainen kaupunki, yksi ainoa. Se on aina koostunut pienistä osasista, paikoista joissa olemme turisteina vierailleet. Ehkä se on liian iso kaupunki kokonaisena koettavaksi.

Toissapäivänä, kun saavuin Eustonin rautatieasemalle, päätin kävellä koko matkan suurlähetystöön, olihan minulla 2,5 tuntia aikaa. Otin kännykästä "noin suunnilleen tuonnepäin" koordinaatit ja lähdin kulkemaan. Katselin, kuuntelin, haistelin. Ensin kuljin sitä isoa tietä pitkin, mutta sitten aloin kääntyillä milloin mihinkin suuntaan, kunhan pysyin auringon suhteen suunnilleen oikeassa kulmassa.

Se kaupunki on täynnä mahtavaa arkkitehtuuria! Pääni meni ihan sekaisin, kun yritin asetella talot aikajanalle rakennusvuosikymmenien mukaan. Lopulta tyydyin vain ihailemaan yksityiskohtia, niitäkin on vanhoissa taloissa ihan yllinkyllin.

Samalla vilkuilin ihmisiä. Näytti siltä, että kaikki olivat varakkaita ja hyvinvoivia, mihin rotuun ikinä kuuluivatkaan. Paitsi oli siellä joitain kerjäläisiä, mutta hekin olivat ihan katukuvaan siististi istuvia. Ihmettelin. Liverpoolin ihmiset vaikuttavat jotenkin laiskoilta, tai ehkä vain rauhallisempaan elämään tottuneilta, onhan Lontoo aika "tehokas" kaupunki kaikkine tärkeine bisness- ja politiikkalaitoksineen. Vai miksi niitä pitäisi sanoa?

Talot olivat niin hyvin hoidettuja. Missään ei näkynyt purkutuomittuja röttelöitä. Jopa pienet asunnoiksi muutetut hevostallit isojen talojen pihoissa Belgraviassa olivat kauniita valokuvauskohteita. No, tietenkin myös ne!

Kuljeskelin, ja jotenkin kaupungista alkoi aivoissani muodostua jonkinlainen kartta. Ehkä kohta opin kulkemaan siellä niinkuin kotikaupungissa. Mietin, jos pitäisi kuvata Lontoota yhdellä sanalla, se olisi Bold. Rohkea, ylpeä. Minun sanakirjassani sanassa  Bold on hyvä tunnelma. Jotenkin melkein aristokraattinen, mutta kuitenkin taiteellinen, kekseliäs, iloinen, sivistynyt.
Nyt talvella, kun siellä ei maleksinut sitä älytöntä turistilaumaa, niinkuin kesällä, se tuntui jopa ihan asumiskelpoiselta paikalta. Paitsi tietenkin rahan puolesta. Mutta ihan noin kuvitteellisesti, pystyisin varmaan elämään siellä paremmin kuin täällä Liverpoolin liepeillä. Paljon museoita, puistoja, näyttelyitä, konsertteja yms.yms.

Sitten menin museoon. Se oli Viktoria ja Albert-museo, ja siellä oli pieni valokuvanäyttely, puista, sen nimi oli, tai on vieläkin, Into The Woods: trees in photography, huhtikuun 22. päivään asti. Mutta ei se ollut sellainen tavallinen "ah, kuinka ihania kuvia!"-näyttely, vaan siinä kerrottiin erilaisia tapoja kuvien ottamiseen ja tekemiseen. Tosi mielenkiintoista.

En halunnut ottaa kuvia toisten kuvista, minusta se tuntui jotenkin varastamiselta, mutta yhden kuvan otin tietokoneen ruudulta (siksi se on niin kamalan huono) juuri äsken, Anselm Adamsin "Aspen".  Se on sellainen kuva, joita näyttelyssä ei ollut muita. Upea, musikaalinen taideteos.

 Muut kuvat oli siis valittu tekotavan tai ajankohdan tai jonkun muun erikoisuuden mukaan, eivätkä ne välttämättä olleet erikoisen kauniita. Mutta sisältöä niissä oli, ja tunnetta. Jokaisen vieressä oli tämmöisellä lappusella kerrottu ytimekkäästi kuvan tekijä, sekä mitä jännää siitä voi löytää. Oli tosi mielenkiintoinen näyttely!

 Lähdin sitten tallustelemaan takaisin kohti Eustonin asemaa, eri teitä tietenkin, mutta ensin istahdin hetkeksi Hyde Parkin penkille. Siinä penkin edessä juuri korjattiin nurmikkoa, keltainen kylvökone ripotteli ruohonsiemeniä ajaen edestakaisin laskevan auringon valossa. Sekin oli taidetta, upeat värit, taustalla metsikkö vanhoja London Plane-puita, auringon oransseiksi värittäminä. Sinne menin kävelemään. Ja koska olin juuri ollut puunäyttelyssä, kiinnitin huomioni puihin. Vaikka niinhän teen aina muulloinkin. Puut ovat myös Bold. Ja lisäksi jotain muuta, salaperäistä.