Talven mittaan hissuksiin sain Jokivarren pihalle kasvilavat aikaiseksi. Ja sitten olikin kamala kiire saada jotain niihin kasvamaan, että näkisi, toimivatko ne. Olin tietysti liian ajoissa. Siemenpusseissa kun sanottiin, että voi kylvää maaliskuussa, ja uskoin niitä, vaikka olinkin sitä mieltä, ettei ole mitään mieltä kylvää siemeniä niin aikaisin, Skotlannissa! Ehkä jossain Eteläenglannissa, mutta kylvin kuitenkin. Siellä ne sitten odottelivat kylmässä mullassa täristen. Istutin myös joitain ikkunalla kasvattamiani taimia, ruusukaalia ja mansikoita yms. ja istutin perunoita. Sitten lähdin Hollandroadille ja jätin ne raukat sinne Skotlantiin yksinään selviytymään.
Täällä Wallaseyssä olikin erilaista puuhaa. Kaivoin kamalan isoksi kasvaneen Ceanothus-pensaan ylös maasta ja kompostoin. Se kun varjosti niin koko kukkapenkin, ettei siinä kukaan muu viihtynyt. Hankin sen tilalle pienempänä pysyvän Rhododenronin.
Kaivelin myös muutamia muita pienempiä pensaita ylös ja asetin ruukkuihin seinän vierustalle odottelemaan muuttoa Skotlantiin. Siinä nökötti kymmenittäin muitakin ruukkuja ja pieniä taimilavoja. Joitain olin kylvänyt, joitain kasvattanut oksista ja versoista, tai vain siirtänyt kukkapenkeistä. Ihmeellistä, miten kasvit alkavat kasvaa ihan vain pienestä rungon pätkästä! Upeaa!
Sitten piti tietysti tehdä kaikki puutarhan keväthommat, kuolleiden kasvinosien poistot ja lannoittamiset ja nurmikon elvytys ja altaan kunnostus ja polkujen puhdistus ja rikkaruohojen poisto ja ja ja... -sainpa kuitenkin kaiken hyväksyttävään kuntoon, ennenkuin tuli taas aika lähteä Jokivarren kotiin.
Hirmuinen kuorma kasveja ja yksi puolet tavaratilasta täyttävä puumainen otus oli seurassamme kuuden tunnin automatkan ajan. Perillä menin heti kasvimaalle katsomaan, kuinka siellä poloiset jaksavat. Ja kas vain jokakeväistä ihmettä: siellä oli kasveja! Ei tosin kovasti paljon, taimet eivät olleet kasvaneet juuri yhtään, mutta perunat seisoivat tukevasti rivissään, salaateista, porkkanoista ja palsternakoista ja retiiseistä ja punajuurista tunnisti hyvin, keitä he olivat. Vadelmavarsista oli alkanut jotain vihreää ilmaantua, ja ruokakaupasta ostettu persiljaruukkukasvikin oli juurtunut. Mutta papuja ei näkynyt ja vain kaksi herneentaimea uskalsi nostaa päänsä mullan ylle.
Oikeastaan en ollenkaan ihmetellyt, sillä Kinlochlevenissä oli ollut sateetonta muutaman viikon. Ja kuiva keli jatkui vielä senkin viikon, kun siellä vietin, joten tunti kastelua aamuin tai illoin kuului päivärutiineihin. Ihan kuin kasvit olisivat heränneet henkiin. Nostivat päänsä pystyyn. Vihersivät enemmän. Ehkä niistä vielä jotain tulee. Kuukauden päästä se sitten nähdään, sillä ennemmin en pääse niitä hoitelemaan.
Koska oli niin kauniit ilmat, päätin joka toinen päivä kivuta jonnekin korkealle, ja joka toinen tehdä pihahommia. Oli tosi mahtavaa kiipeillä, ilma oli upea, 15 astetta lämpimimmillään, aurinko punastutti, tuuli hiljaa henkäili. Sainpa Munrolistallenikin yhden lisäyksen: Stob Coire Chairn:
Sitten oli lukuisa määrä kasveja istutettavana. Pikkuisia mansikantaimia oli kymmenittäin, kun luulin, että siemenet eivät oikein idä kun olivat vanhoja. Niitä nyt sitten kasvaa vähän joka paikassa. Jos jaksavat kasvaa. Parsan juurakoitakin asettelin multaan, mutta en oikein usko, että ne onnistuvat, sillä luin jälkeenpäin lehdestä, että tein kaiken aivan väärin. Ja että satoa saa vasta neljän vuoden päästä. He, siihen mennessä olen jo moneen kertaan unohtanut, että tuossa mustassa kasvittomassa kohdassa pitäsi olla parsanvarsoja. Eikun versoja.
Mutta päivät kuluivat niin nopeasti, että paljon jäi tekemättä. Clematikset olisivat tarvinneet tukiristikot, olivat kasvaneet niin paljon, että kaksimetriset kasvikepit jäävät varmasti pieniksi ennenkuin taas näen ne. Olen rakennellut kaikkea vähän kerrallaan, nautiskellen, ja kaikki on keskentekoista. Mutta sitähän varten puutarhat kai ovat, että on aina jotain hauskaa puuhailua. Kylvämistä, siirtelyä, jakamista, tukemista. Ja ehkä sitten ensi kerralla retiisin napostelua ja kukkien tuoksua.
Vielä ensi kerralla autokuormassa on kymmenittäin ilmaistaimia, joita sain puutarhalehden kautta. Sitten saattaa piha näyttää jo hiukan puutarhalta. Vaikka nurmikkoa on kyllä hirmuisen paljon, kun vertaan tähän Holland Roadin pikkupihaan. Ehkä on jo aika hankkia lepotuoli ja riippukeinu. Mutta ennen keinua pitää rakentaa pergola, johon keinun ripustaa...
Aina riittää puuhaa! Kivaa!
Ps. Jokivarren pihasta ei näköjään tullut otetuksi yhtään kuvia! Sori! Sitten ensi kerralla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti