Yhtä juhlaa

Kävin Suomessa. Siellä oli, varmaankin käyntini kunniaksi, maailma koristeltu valkeaksi, tuiskuiseksi, aurinkoiseksi, pakkaselliseksi. Juuri sellaiseksi kuin toivoin. Lapsuuden talveksi.

Sain ulkoillessani punaiset posket. Tunsin itseni kevyeksi, vaikka kaikki pöydät katettiin kukkuroilleen monta kertaa pävässä.

 Hups! Ruokapostauskuvaus onkin unohtunut, vain ensimmäiset herkut Emäsalon nuotiokatoksessa tulivat  tallennetuiksi. Mutta mitä muita herkkuja sainkaan: karjalanpiirakoita, ruisleipää, oltermannia, hirvipitsaa ja kyllä, kahvia, joka sekin on Suomessa herkkua.

Kaikkein parasta oli kuitenkin nähdä, kuulla, paijata kaikkia rakkaita ihmisiä siellä lumihiutaleiden maassa. Kun kysyin "mitä kuuluu", sain vastauksen "mitäpä tässä", ja sitten alkoikin kuulua vaikka minkälaisia mukavia kuulumisia. Se oli hauskempaa kuin facebookin selaaminen! Niin hauskaa, että unohdin ottaa kuvia ihmisistä! No, onpa kuitenkin sieluni negatiiville piirtynyt positiivisia kuvia kaikista, joten eivät pääse unohtumaan, rakkaat.

Ympäri lumisia maisemia huuhaillessani kuitenkin joitakin ihania näkymiä sain tallennetuksi:

 

 Lumisateen Emäsalon kärjessä

 Larin Parasken lumessa kyyröttämässä 

 Marjatertuiksi naamioituneet tontut pensaassa roikkumassa

Souda, souda sille maalle,
missä puut punalle paistaa,
hopialta hongan oksat,
kullalta kukat kanervan.

Vuosaaren rannikon kaislat

Helsingin keskuspuiston lumipinokkion

Talvi tuoksui tutulta ja narisi kenkien alla. Ilma oli kevyttä ja kuulasta. Kuin silkkiä. Olin kuin kotonani. Mutta lumienkelin unohdin tehdä.