Manchesterissä puhutaan lanchashiren murretta. Aluksi sitä oli tällaisen 50 vuotta sitten englannin oppineen välillä vaikea ymmärtää. Varsinkin työmiehet ja tavarantoimittaja-autokuskit puhuivat niin nopeasti sanoja lyhentäen, että he ehtivät sanoa kolme lausetta siinä ajassa kun minä ymmärsin yhden. Mutta siinä kielessä on paljon hauskoja piirteitä. Esimerkiksi tervehtiminen: vahvasti K-loppuinen "moonink", tai sitten ihan vain niinkuin suomessa "moi". Hauskinta on kenen tahansa vastaantulijan tai kaupanmyyjän käyttämä puhuttelusana "luv", lausutaan kuten love, rakas. Aluksi se tuntui vähän tunkeilevalta ja oudolta, mutta lopulta opin pitämään siitä kovasti, vaikka itse en oppinutkaan sitä käyttämään.
Ensimmäiseksi, kauan sitten, kuuntelin englantilaista murretta Dick van Dyken puhumana Mary Poppins -elokuvassa. Se kuulosti heti mukavalta, vaikka en sitä ymmärtänytkään, ennenkuin sain luettavaksi laulujen sanat samalla kun kuuntelin musiikkia. Cockneyssa on jotain samanlaista pehmeyttä ja iloisuutta kuin Yorkshiren murteessa, jonka nimi on tyke. Sitä kuulee Suomessakin telkkarisarjassa Heartbeat, mmm, suomeksi kai jotain Sydämen Asialla? Minusta se on kaunein kuulemani englantilainen murre. Pehmeä ja taipuisa. Jotenkin maalaisen rauhallinen.
Tällä Merseysidessa puhutaan scousea. Sen nimi tulee merimiesten pataruuasta, jota Suomen merimiehet kutsuivat lapskoussiksi. Sitä puhuivat aluksi Liverpolin köyhät ihmiset, jotka söivät halpaa scoussia. 1950-luvulla hienommatkin ihmiset alkoivat sitä käyttää, koska kotipaikka, synnyinkaupunki, oli tärkeä. John Lennon ja George Harrison puhuivat sitä elokuvassa Hard Days Night, jos haluatte kuunnella otteen murteesta.
Vaikka olin jo oppinut kuuntelemaan erilaisia englantilaisia murteita, scouse menee kyllä vieläkin yli ymmärryksen. Pari outoa juttua olen täällä oppinut: next friday tarkoittaa ensi viikon perjantaita. Tämän viikon perjantai on this friday. Ja half eight tarkoittaa puoli yhdeksän. Siinä oli mennä hammaslääkärin ajanvaraus pieleen. Scouse kehittyy jatkuvasti, ja eri scousen puhujat saattavat lausua sanat aivan eri tavalla. Ehkä täytyisi alkaa käydä Liverpoolin pubeissa salakuuntelijana, jotta edes vähän oppisi ymmärtämään...
Kun kuljin Liverpool- Leeds kanavapolkua, osui matkan varrelle kolme murretta: scouse, lancashire ja tyke. Jossain Wiganin paikkeilla kuulin ensimmäisen "moonink" -tervehdyksen ja ihastuin ikihyväksi. Aivan kuin olisin tullut kotiin! Sen verran kauan kuuntelin tuota lancashiren murretta, että se kuulosti kotoisalta. Ja sitten Yorkshiressä koirantaluttajat ja poluntallaajat puhelivat enemmänkin kanssani, ja sain nauttia tykestä. Se kuulostaa aaltoilevalta, vähän niinkuin Yorkshiren nummet.
Älkää nyt kuvitelko, että olen joku murreasiantuntija! Olen vain kuuntelija, enkä tiedä, ovatko kaikki havaintoni ihan oikeita murrejuttuja, vaiko vain eri ihmisten omia tapoja puhua. Mutta uskoisin, että olen jonkinlaisen aavistuksen murteista saanut. Skotlannin keinuvaa murretta haluaisin kuulla enemmän. Siinä on samaa pehmeyttä kuin tykessä, mutta se on rajumpaa ja kovempaa, pehmeästi kovempaa, jos ymmärrätte.
Itse kuitenkin puhun ihan suomenenglantia 1960-luvulta. Sitä ymmärretään aika hyvin kaikkialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti