No joo, ei se joulu minulle ihan noin suuri juhla ole. Mutta ihan kiva. Tämäkin äskeinen sujui mukavasti kahdestaan. Vähän valkeaakin saatiin joulupäivänä, kun kymmenen tai niillä main raekuuroa pyyhkäisi Wirralin niemen yli. Raekuurot ovat täällä Englannissa paljon yleisempiä kuin Suomessa, Prestwichissäkin niitä oli, enimmäkseen talvella, usein.
Kuuroilun aikana satuimme juuri olemaan kävelyllä, ja varsinkin yksi ryöppy, rakeet sormenpään kokoisia, ei ollut ihan mukava. Ryntäsin kadun yli pienen puun alle, mutta ei siitä ollut suojaksi. Onneksi oli toppatakki ja huppu.
Muuten se oli ihan mukava kävely. Lähdimme kotoa kävelemään kohti Bidston Hilliä, sitä jonka laella oleva tuulimylly näkyy vaikka kuinka kauas. Joku oli varannut osan mäestä yksityiseen käyttöön, mutta muu osa oli ihan mukavaa risukkoa ja mutavellipolkua. Siis kesällä kaunista kukkivaa pensaikkoa, linnunlauluista ja mukavia polkuja niiden keskellä. Talvella täällä pitää käyttää mielikuvitustaan, että näkee luonnon kauneuden.
Alue oli yleinen puisto, ja tuulimyllykin oli ihan ihmisten iloksi siinä seisomassa. Penkkejä oli, ja piknikkikallioita. Kiva paikka, ja mäen toisella laidalla oli vanha metsä, joka oli kaunis talvellakin, tammien kiemuraiset oksat sillä hetkellä vaaleaa taivasta vasten, oravat leikkitappelussa.
Tuntui, että emme olleet vielä kävelleet tarpeeksi, ja päätimme kävellä muutaman korttelin pituisen matkan Birkenhead Parkiin. Se on Englannin vanhin yleinen, kunnan varoilla perustettu puisto, vuonna 1847, Viktoriaanisena aikana, se valmistui. Joseph Paxton oli suunnittelija. Se perustettiin soiselle laitumelle, ja hirmuiset määrät maata ja jättimäisiä kivenmurikoita siirrettiin alueelle. Isoja lampia kaivettiin myös, että suo saatiin kuivaksi. Mutta hieno puisto siitä lopulta tuli. Tietysti se sodan jälkeen jouduttiin uudistamaan, ei siitä taida itse asiassa olla kovinkaan kauan kun se tehtiin...-joo, wikipedia sanoo, että "recently" puiston kunnostamiseen annettiin 11,5 miljoonaa, joten sen tarkemmin en tiedä. Mutta 1995 puistosta tehtiin Suojeltu Maisema.
Lammet ovat tosi kauniita riippuoksapuineen, sorsineen, kuvajaisineen. Tuo puinen rakennelma on siinä kalastajia varten; ilmeisesti siellä siis on kalojakin. Ja kun oikein kurkistin, näinkin jotain minimaalipoikasia.
Tässä kivikko: lapsista oli hirmuisen mukavaa kiipeillä ja piileskellä kivien joukossa. Itsekin vähän kiipesin, menin muka tarkastelemaan huipulla kasvavaa puuta...-taisi olla pyökki! Ihanat juuret sillä ainakin oli.
Puistossa oli tietenkin myös rakennelmia: Pääsisäänkäynti oli mahtava kivinen portti, tai siis portit olivat takorautaa siinä rakennelman keskellä. Oli joku venevajan tapainen rakennus, jonka lattia näytti tältä:
Ihanasti kivillä yms. päällystetty se oli. Lintuja, kaloja, kukkia ja kiemuroita. Sittten oli silta, joka näytti ihan kiinalaiselta, mutta joka kuulemma onkin tehty sveitsiläisen katetun sillan malliin. Sitä pitkin pääsi pienelle saarelle.
Kasvit olivat ihania, siis ne ikivihreät kasvit, ja tietysti myös mahtavat puut ilman lehtiä tai lehtien kanssa. Lintuja oli paljon, muitakin kuin vesilintuja. Pikkuinen punarinta olisi varmaan lentänyt kädelle, jos sillä olisi ollut jotain syötävää. Ja oravatkin olivat tottuneet saamaan jotakin. Täytyy muistaa seuraavalla kerralla varustautua pähkinöillä!
Puisto on suuri, n. 90 hehtaaria, ja siihen mahtuu suuuuuri nurmikenttä, lasten leikkipuisto, rugbykenttä, ja krikettikenttä. Juuri on valmistunut opastuskeskus-kahvila, jossa emme käyneet. Puisto on tosi mukava kaupunkiulkoilupaikka. Puut tekevät siitä kotoisamman huminallaan, suhinallaan. Kun täällä Englannissa ei noita juttuja, joita Suomessa kutsutaan Metsiksi, juurikaan ole.
Nämä kuvat ovat siltä kerralta, kun kävin puistossa yksin, vähän aikaisemmin syksyllä. Jouluna meillä oli tarkoitus ajaa junalla kotiin, kun oli jo aika pitkästi kävelty. Mutta eiväthän junat tietenkään kulkeneet joulupäivänä! Eivätkä bussit! No, mikäs siinä sitten, käveltiin kotiin. Ensin kamalaa muutaman kilometrin pituista tiilimuurien reunustamaa kujaa pitkin, mutta sitten Merseyn vartta, rantapärskeitä ihaillen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti