torstai 11. joulukuuta 2014

Laivoja

Mersey-joella on suuri suu. Tässä meidän kohdalla, kilometrin etäisyydellä Irlanninmerestä sen leveys on yksi kilometri. Se ei kyllä näytä niin pitkältä matkalta. Veden ollessa matalimmillaan hiekkarantaa on ehkä parinsadan metrin levyisesti, mutta jotenkin tuntuu, että joki kapenisi enemmän kuin sen verran. No, ei siitä kuitenkaan kävelemälllä yli pääse, on se sen verran syvä. Ainakin laivaväylän kohdalta.

Enemmän suuria laivoja Merseyllä kulkee vuoksen aikaan. Eivät ne mene pitkälle ylävirtaan, Belfastin ja Dublinin lautat jäävät Birkenheadiin ja rahtilaivat ihan tähän joen suulle Bootlen satama-altaisiin Liverpoolin puolelle jokea. Jaa, olen kyllä nähnyt jonkun hienon risteilijän ihan Liverpoolin rannassa asti.
Pienempiä laivoja seilaa kyllä kauemmaskin ylös jokea, kerran näin kolmimastoisen, ties kuinka monipurjeisen laivan purjehtivan jonnekin kauas ylävirtaan, kohti Manchesteria.
Rahtilaivat ovat kamalan suuria. Tämä punainen ei ole niitä suurimpia, kuvasin tässä vain isoja aaltoja, laiva on vain rekvisiittaa. Mutta sen punaisen laivan takana satamassa on piilossa Aikaiso laiva. Laskin kannella olevan 12 konttia peräkkäin, 5 päällekkäin ja 6 vierekkäin. Varmaan niiden alla oli lisää kontteja. Kylläpäs merellä kulkee paljon tavaraa!

Mutta tammikuussa 1852 Birkenheadistä lähti laiva nimeltä HMS Birkenhead täynnä sotilaita kohti Eteläafrikkaa. Mukana oli parikymmentä naista ja lastakin. Mutta voih! Laiva ajoi myrskyssä karille! Kaikki tietysti ryntäsivät kannelle pelastusveneiden luokse, mutta komentaja Alexander Seton komensi sotilaat seisomaan kauniisti rivissä ja odottamaan, että naiset ja lapset pelastetaan ensin. Ja kävi sitten niin, että naiset ja lapset pelastuivat mutta melkein kaikki sotamiehet hukkuivat. Tapahtuma tunnetaan nimellä "Birkenhead Drill", ja se oli ensimmäinen kerta, kun lapset ja naiset pelastettiin ennen miehiä.Eräässä merisotamieslaulussa sanotaan, että sota nyt ei oo niin kauhee asia,"...but to stand and be still to a Birkenhead Drill is a damn tough bullet to chew!"

HMS Birkenhead oli tietysti tehty Birkenheadin telakalla, ja siellä tehtiin myös maailman ensimmäinen toimiva sukellusvene 1879, nimeltään Resurgam (latinaa, käännettynä "I shall rise again") Tässä se on, tai siis siitä tehty mallikappale. Kyllä, tämän näköinen se oli ihan aluksikin. Evät ja peräsin eivät oikein hyvin näy tässä mestarilaukauksessa. Tuo torni kuuluu takana olevaan taloon!

Tärkeitä tietoja: pituus 14m, halkaisija 3m, paino 330 tonnia, hinta 1538 puntaa. Siihen mahtui 3 miestä. Tai naista. Moottori oli closed cycle steam engine. Saatte ihan itse selvittää, mitä se tarkoittaa. Paitsi jos tiedätte ihan tältä istumalta. Se harjoitteli sukeltamista Birkenheadin edustalla ja kaikki sujui ihan hyvin, vaikka se ei kovin pitkää aikaa veden alla voinutkaan olla. Oli siis aika lähteä esittelemään vehjettä Portsmouthiin Royal Navylle. Mutta voi näitä myrskyjä! Ennen perille pääsyä meri nielaisi Resurgamin, eikä luovuttanut sitä takaisin ennen kuin 1995, hylkynä.

Semmoisia merionnettomuuksia.

Googlasin tässä, että mikä on oikeastaan erona shipillä ja boatilla. No, se on tietenkin kokoero, boat on pienempi (row, row, row your boat...), mutta raja ei ole ihan tarkkaan määrätty. Mutta siinä sattui silmiini kapine nimeltä gravyboat, siis kastikelaiva, astia, jossa kastike tuodaan, tai ainakin ennen vanhaan tuotiin pöytään. Ja siitä taas tuli mieleeni ne isot pyörillä kulkevat laivat vanhojen kartanoiden upeissa illallispöydissä. Jospa ne olivatkin gravyboateja eivätkä soupboateja niinkuin kuvittelin? Ja sitten katsoin googlen kuvia soupboateista, ja siellä oli joku itämainen vene, josta nainen myi soppaa... -kaikkea sitä löytyykin tässä maailmassa!

Kun nyt on ollut niin myrskyistä asiaa, niin laitataan tähän loppuun kuva rantatyrskyistä meidän Promenaadilla:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti