Birkenhead on ihan kamala sekasotku! Kaksi kertaa olemme eksyneet siellä autolla ajellessamme, niin että jouduimme Queensway Tunneliin, joen ali Liverpooliin ja sitten takaisin Wirralin puolelle Kingsway tunnelia pitkin! No, nyt osaamme jo varoa väärää risteystä, mutta kuitenkin vielä vähän arveluttaa ajaa sitä kautta mihinkään.
Jotenkin minua kuitenkin kiehtoi se paikka. Tiesin, että autoteiden varsilla ei yleensä ole mitään mielenkiintoista tai kaunista, koska niitä pitkin vain ajetaan. Jos haluaa nähdä jotain kaunista tai mielenkiintoista, täytyy aina kääntyä jollekin minimaalisen kapealle kadulle. Lähdin siis etsimään kapeita katuja. Koska oli kaunis päivä, vaikka märkä ja kylmä, päätin kävellä koko matkan joen vartta etelään. Vesi oli nousemassa, mutta ehdin kulkea hiekkarantaa pitkin ainakin pari kilometriä. Sitten piti nousta Promenaadille, jota pitkin pääsin melkein Birkenheadiin asti. Enpä kyllä voi sanoa, että kylä/kaupunki on yhtään sen mukavampi kävelijän perspektiivistä kuin autoilijan. Paitsi että oli ruusu. Keskellä varastorakennuksia.
Ei tuntunut oikein mukavalta kävelypaikalta, joten päätin lähteä kohti Birkenhead Parkia; siellä on ainakin puisto. Mikähän suunta olisi oikea? Retkeilykartassa ei ollut katujen nimiä, mutta päätin sitten lähteä noin suunnilleen itää kohti, ja äkkiä näinkin tienviitan: Birkenhead Priory. Ai niin, luostari! Tiesin kyllä, että täällä keskellä teollisuusaluetta on ikivanha luostari, mutta olin unohtanut. Siis sinne!
1150 perustettiin Birkenheadin niemelle benediktiiniluostari. Paikka oli rauhallinen, mitä nyt joitakin viikinkejä asui siellä täällä. (Kuten Birkenheadin nimestä voi arvata: birk=björk.) Luostarissa vietti 16 munkkia leppoisia päiviä. Joskus sentään arjen rutiinit rikkoi joku muukalainen, joka halusi joen yli. Munkit kuljettivat mielellään ihmisiä joen yli, soutaen tai purjehtien. Itse kuningas Edward III oli antanut heille luvan toimia lauttureina, olipa hän itsekin ollut lautan kyydissä.
Luostarirakennuksista on jäljellä vain kaksi rakennusta: The Chapter House, munkkien kokoushuone, joka nykyään toimii jonkunlaisena kappelina, sekä The Undercroft, kellari, jonka yläkerrassa on ollut ruokasali. Se on nyt uuden katon alla museona. Muutamia kauniita paikallisesta punaisesta hiekkakivestä muurattuja seiniä on myös pystyssä.
Munkit elelivät luostarissaan 400 vuotta, vihreiden niittyjen ympäröidessä kauniita joenvarsia. Vähitellen asukkaita tuli lisää, kunnes 1881 Francis Price päätti, että kylän 800 asukasta tarvitsevat oman kirkon.
St.Maryn kirkko perustettiin luostarinraunioiden viereen. Birkenheadiin oli muuttanut hienoa väkeä, monta upeaa kartanoa puistoineen oli rakennettu. Sitten tulivat Wallasey Pooliin ja Tranmere Pooliin, Birkenheadin niemeä ympäröiviin lahtiin, telakat, ja telakoiden mukana monenmoisia tarpeellisia tehtaita. Ja tehtaiden työntekijöitä. Hieno väki muutti kauemmas, ja maisemat kirkon ympärillä muuttuivat. Kirkontornin ikkunoista voi nykyään ihailla laivanrakennusta.
Istahdin hetkeksi luostarin puutarhan puutarhan penkille miettimään maailman menoa, muuttumista. En osannut päättää, ollaanko menossa parempaan vai huonompaan suuntaan. Ehkä ollaan tällä hetkellä pahan suunnan ja hyvän suunnan vaihteessa. Ainakin toivon niin, vaikka välillä toivoa ei tunnu olevan.
Sitten lopetin ajattelun, ja menin uudestaan museoon katsomaan hirmuliskon jalanjälkiä. Sellaisiakin täältä ihmemaasta löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti