Under water

"I knew there is life under water!"
Niin kirjoitin, kun katselin Bored Pandan sivuilta Jason Mc Groartyn kuvia raskaana olevista naisista veden alla leijumassa. Samalla hetkellä tuli mieleeni kirja, jota parhaillaan olen lukemassa. Se on niin mielenkiintoinen ja hauska kirja, että on pakko esitellä se teille:

Hups! Kuva onkin vähän vinossa, eikä kirjailijan nimikään näy kunnolla. Se on Jan Zalasiewicz, hän on Oxfordin yliopistossa luennoiva geologi, paleontologi ja "stratigrapher", olisikohan se "maahistorioitsija" tai jotain sinnepäin. Tosi hauskasti hän osaa kirjoittaa, ja sillä lailla, että meikäläinenkin ymmärtää, ja haluaisi lukea samaa kirjaa aina vain eteenpäin, ja varmaan sitten uudestaankin, kun pääsee loppuun. Asiaa on kirjassa niin paljon, että entiset eivät ehdi sulaa ennenkuin tulee taas lasti uutta tietoa. Mutta niin mukavasti kerrottuna, että välillä nauraa itsekseen!

Kirjassa siis kerrotaan, mitä kaikkea rantakivi on saanut kokea, ennenkuin on rantakivi. Siis, niinhän se on, että meren pohjaan kasautuu kaikenlaista ainesta, joka paineessa ja lämmössä muuttuu kallioksi, joka rapistuu, ja jonka aallot pyöristävät rantakiveksi. (Onkos suomenkielessä sellaista hauskaa sanaa kuin Pebble? Google kääntää sen vain kiveksi.)
Mutta mitä kaikkea hauskaa ja ihmeellistä siellä veden alla tapahtukaan! Siinä on kemiaa ja mineralogiaa ja fysiikkaa ja mitähän vielä tiedettä. Tiesittekö esimerkiksi, että kivessä on enemmän happea kuin ilmassa? Outoa!

Tällä sivulla kerrotaan kuinka monaziittikristallia tutkimalla voi yrittää määritellä sen ikää. Se on niin hauskasti kerrottu juttu, että yritin kuvata sivun teille kaikille innokkaille merenpohjatieteilijöille luettavaksi. Ehkä siitä saa jotenkin selvää suurennuslasin avulla?

Kaikkihan eivät ole geologeja eivätkä halua ollakaan. Minäkään en. Mutta tämä nyt sattui kiinnostamaan, varmaankin siksi, että kesälomalla Skotlannissa satuimme rannalle, jossa oli enemmän erilaisia pikkukiviä kuin olen koko elämässäni nähnyt. Jotenkin siellä alkoi mietityttämään, että mistä tämä maailma oikein on tehty. Ja kun ihan ohimennen sattui tämä kirja kirjastossa silmään, tarrasin siihen heti. Enkä pettynyt. Ei minusta geologia tule, eikä paleontologia, eikä stratigrapheriakaan. Ja varmaan viimeistään vuoden päästä muistan kirjasta vain: kivessä on enemmän happea kuin ilmassa. Mutta joku viisas sanoi: asiat, jotka on oppinut ja sitten unohtanut, ovat sivistystä. Tai jotain sinnepäin. Minusta tuntuu, että olen tutumpi maankamaran kanssa nyt, kuin ennen tuon kirjan lukemista. Onko sitten tarpeellista olla tuttu maankamaran kanssa, on ihan eri asia. Kannattaisikohan sellaista asiaa tutkia, tai ajatella hassussa mielessään?