Vaikka kyllä meisnasi pupu tulla pöksyyn, kun ajoimme parkkipaikalle! Miljoonittain autoja, ainakin siltä näytti, seisoi pellolla vieri vieressä! Minkähänlainen jono mahtaa lippuluukulla olla? Mahdammeko mahtua aidan sisäpuolelle ryysimään ollenkaan? Mutta kas vain, lippuluukulle pääsi nopeammin kuin lentokentän turvatarkastukseen, ja väki hajaantui ympäri näyttelyaluetta aika tehokkasti, niin että pienikin ihminen pääsi pahemmin varvistelematta näkemään näyttelyn ihmeitä.
Perinteisiä puutarhatonttuja ei kovinkaan monessa myyntikojussa näkynyt oleva, kaikenlaisia muita koristeita kylläkin, puisia, metallisia ja muovisia, lintuja, kotieläimiä, potteja ja pyttyjä. Ja heliseviä ja kiliseviä ihmeitä, tuikkutelineitä. Ja tietysti sitten kaikenlaista Tarpeellista puutarhatavaraa, kasvitukia, pergoloita, vajoja, kalusteita, ja työkaluja jos minkälaisia. Tämä kaikki sijaitsi Pääkadun toisella laidalla, toisella puolella myytiin taimia ja sipuleita ja siemeniä.
Käännyimme sivukujalle ja menimme kahville. Ajattelimme, että kun menemme ajoissa, saamme istumapaikat ja rauhan syödä. Niinpä saimmekin, ja sitten taas jaksoimme jatkaa matkaa.
Näyttelyhalleissa oli syyskukkia: dahlioita, gladioluksia, krysanteemeja, neilikoita, ja oli siellä pelakuita ja ruusujakin, ja bonsaita kolme pitkää pöydällistä.
En osannut kuvitellakaan niin paljon erilaisia dahlioita! Lapsen pään kokoisista peukalonmittaisiin, ja jos minkä värisiä!
Myös gladiolukset olivat tosi herkullisen värisiä, pitkiä ja tyylikkäitä. Niitä voisikin hankkia pihalle, mutta mihinkähän koloon sinne vielä mahtuisi...
Jättikokoiset krysanteemipallot oli asetettu samaan halliin vihannesten kanssa. Ja sinne ne sopivatkin hyvin, ainakin kokonsa puolesta, sillä vihannekset olivat näin suuria:
Tämä oli mielestäni kuitenkin hienoin asetelma, vaikka se ei mahtunutkaan kokonaan kännykän kameraan:
Yksi halli oli täynnä erilaisia kukka-asetelmia. Oli eri sarjoja, joissa kukkien sitojat kilpailivat. Tässä muutama, joista pidin:
morsiuskimppu
kiipeileviä kasveja
villikasviasetelma
Oikeastaan halusin kaikkein eniten nähdä näyttelypuutarhoja, mutta niitä olikin Harrogatessa vain kymmenkunta:
Tämä oli sarjassa Kaupunkitalojen Etupihoja. Siellä kasvoi salaatteja ja minttua laattojen välissä, ja muutenkin se rehotti aivan eri tavalla kuin normaalit "nurmikko-ja-kukkapenkki"-pihat.
Tässä oli joka kohdassa otettu huomioon pihan pikkuötökät. Kasvit olivat joko mehiläisille tai perhosille tarkoitettuja ruokapaikkoja, tai sitten toukille syötäväksi kasvatettuja. Joka kolossa voi pikkuotus asua, ja oli pieni vesiallaskin, tuon lintualtaan lisäksi.
Nämä kaksi kuvaa ovat Lincolnin yliopistossa suunnitellusta puutarhatilkusta. Nuo ruosteiset levyt liikkuvat, menevät kiinni ja auki, ja siellä alla kasvaa varjossa viihtyviä kasveja. toisella puolella sitten kasvoi riveissä kukkia. Siinä on kuulemma kova rakennettu ympäristö ja rehevä utopia vastakkain. En oikein ymmärtänyt sitä. Tai ainakaan en siitä pitänyt.
Oli se hauska ja mielenkiintoinen kokemus. Mutta jotenkin kuitenkin tekisi mieli jonain tulevana keväänä päästä siihen Ainoaan Oikeaan Chelsea Flower Showhun.
Ihme ja kumma, selvisimme ulos näyttelystä ostamatta enempää kuin kaksi paria kasveja!
















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti