(N)IMB

Istuskelin taas kerran eräänä päivänä pihalla, taisi olla iltapäiväkahvin aika. Luin kirjaa, sen oli tehnyt joku vanhempi West Kirbyssä asuva nainen, piirtänyt kasveista kuvia, niinkuin niissä kasvistossa, joita muinoin kouluun kerättiin. Hän kertoi, mitä kaikkea on nähnyt dyyneillä ja luonnonsuojelualueilla oman kotinsa ympäristössä retkeillessään. Se oli hauskasti kirjoitettu kirja, mutta vähän siitä suuresta tietomäärästä jäi mieleen siinä helteessä uinahdellessani.

Aloin miettiä tätä meidän pihan luontoa. Kaikkein näkyvin osa siitä ovat linnut, jotka käyvät syömässä ruokintapuussa. Tikliperhe on ottanut tavakseen käydä siinä vähäintään pari kertaa päivässä. Niitä on enemmän kuin pöydän ääreen mahtuu istumaan! Tiklit saivat ainakin kolme vähintään viiden lapsen poikuetta tänä kesänä, joten hulinaa on riittänyt.

Hyvä, että niitä on niin paljon, ajattelin, niin kissoillekin riittää muutama herkkupala silloin tällöin. Sillä kaksi kissaa käy tässä säännöllisesti tarkistamassa ruokatilanteen. Ensin Kulta (joka sai nimensä kultaisesta kaulapannastaan) kyyhötti pensaan alla ja kyttäsi puluja, jotka saivat naapurista paahtoleipää aamuisin. Niitä oli iso parvi, joka päivä ne istuivat rännien päällä ja ikkunalaudoilla ja katoilla. Kun piha oli vielä nurmikkona, ne lensivät ruokapuun alta popsimaan sen mitä tiklit heitttelilivät alas. Ainakin pari puluakin Kulta, tai se toinen musta kissa, sai päivällisekseen. Istuttelin sitten kasveja sinne ja tänne, niin että nyt vaanimispaikka ei ole enää niin hyvä, mutta kyllä noita irtohöyheniä ja syömättömiä linnunosia vieläkin joskus ilmestyy pihamaalle.

Pulut ovat nyt melkein kokonaan häipyneet. Naapuri on ilmeisesti lopettanut niiden ruokinnan. Me puolestamme laitoimme viemäriputken päälle ja ikkunalaudoille pulupiikit, niin että niillä ei enää istuskella. Eikä tarvitse joka viikko pestä pihaa pulunkakasta.

Sellaista sotkua meidän idyllisessä pihaparatiisissamme. Lintulajeja tietysti olisi enemmänkin, jos tiklejä ei olisi niin paljon. Tiaiset, varpuset, viherpeipot ja punarinnat ovat käyneet näyttäytymässä. Mustarastas käy keräilemässä matoja kukkapenkeistä, kun kissat eivät ole paikalla.

Eräänä päivänä revin seinänvierustalta irti loppuunkukkineen villin unikon, ja hups! siitä putosi kivetykselle ainakin 5 perhostoukkaa! Oihvoih! Nyt tuhosin niiden ravintolan! Onneksi pensaan vieressä kasvoi vielä aika hyväkuntoinen unikko, niin että siirsin toukkaparat sinne. Ei niitä ole enää näkynyt. Ehkä ne ovat koteloituneet. Ehkä ensi kesänä näen, mitä perhosia niistä tulee.

Keväällä keräsin penkeistä ja säleiköiden raoista 32 kotiloetanaa ja kuljetin ne Tower Grounds-puistoon. Pitäisi ennen talven tuloa tehdä sama uudestaan. Jos laittaisin kukkapurkin jonnekin pensaan alle alassuin, ne varmaan kerääntyisivät sinne talviunille. Siinä ne olisi helppo kuljettaa poiskin!

Kun vähän muuttomme jälkeen siivosin vajan takaa pois kaikenmaailman rojuja, sieltä hyppäsi esiin kaksi sammakkoa. Kivaa, ajattelin, etenansyöjiä! Laitoin niille pesuvatiin vettä, ja asetin keraamisen sammakkomökin vajan taakse. Eivät ne piitanneet mokomista! Onneksi pihassa kuitenkin oli paljon kasveja niille piilopaikoiksi. Mutta voih itku! Eräänä aamuna löysin pihapolulta puoliksi syödyn sammakonraadon! Melkein itkuun pillahdin! Pahuksen kissat! Ikinä ette enää saa kissannamuja! Paitsi että samana iltapäivänä Kulta kuitenkin sai namunsa. Eihän se tehnyt mitään väärää. Ei syöminen ole väärää. Mutta siltikin vielä suren omaa pikku sammakkoani. Toivottavasti niitä tulee lisää ensi kesänä.

Aluksi olin oikein iloinen siitä, että täällä kissat kuljeskelevat irrallaan ja tulevat silloin tällöin "tervehtimään" (niinkuin ajattelin). Mutta nämä tapahtumat ovat saaneet minut toisiin ajatuksiin. Olisi hurjan paljon mukavampaa, jos kissat pysyisivät omilla pihoillaan. Tai eivät ainakaan saalistaisi sammakoita minun takapihani.