keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tuumailua

Päätin rakentaa pihalle laatoitetun istuskelupaikan. Sattuipa somasti, National Trustin lehdessä oli mainos kivikauppiaasta, joka myy vanhojen kartanoiden pihojen kiviä rekonstruktioina, eli siis samantapaisia mutta "valukivestä" muotoiltuja. Valukivi lienee jotain betonin tapaista. Muun muassa Tatton Parkin ison tallinpihan kiviä.(siellä kävimme aika usein kun vielä asuimme Prestwichissä) Siispä ajoimme katsomaan, minkälaisia ne ovat luonnossa. Eipä ne ihan kiviltä näyttäneet, mutta ihan siedettäviltä. Sitä intialaista kiveä, jota kaikkialla kauheasti kaupataan ja josta tein Prestwichin pihalaatoituksen, en varmasti osta. Se on niin pehmeää kiveä, että vuodessa kivet muuttuivat vihreiksi levästä, eikä niitä saanut myrkyttämättä puhtaiksi. Siispä nyt kokeilin betonikivilaaattoja. En kuitenkaan valinnut Tatton Parkin pihaa, koska kivet olivat niin pieniä. Isoilla kivillä laatoituksesta on helpompi saada tasainen, sellainen, jolla pöytä ja tuolit eivät keiku. Siispä päädyin Lancashire Mill Stoneen, jonka 10 neliön satsissa oli kymmentä eri kokoista kiveä. Suurimmat olivat tosi suuria, 915*610mm. Mitenkähän niiden siirtely onnistuu, mietin. Artollakin juuri matkustusbuumi menossa, ettei sieltäpäin ole apua ehkä tiedossa.

Mutta tilasin sitten kuitenkin netistä sellaisen 10 neliön Project Packin, ja kolmen päivän päästä jo iso rekka pysähtyi kadunvarteen. Kuljetusliike lupasi asettaa paketin "curbside", eli jalkakäytävän viereen kadulle. Mutta kun meidän talo on mutkassa ja jalkakäytävän viereen pysäköintikin on kielletty, ja kun kauniisti pyysin, kuski lupasi yrittää saada kuorman jalkakäytävän puolelle.
Siispä rekka peruutettiin, keskellä risteysaluetta, vinottain jalkakäytävän mutkan kohdalle, niin että laskualusta osui jalkakäytävän kohdalle. Siitä oli sitten tasainen reiiti pihaportin viereen. Kivakiva! Siinä jököttää 700 kiloa kiviä. Mitäs sitten tekisi? Arto tulisi huomenna kotiin kuljetusavuksi, mutta enhän mitenkään voinut olla kurkkaamatta pakettiin. Enkä mitenkään voinut olla ottamatta yhtä pienistä kivistä esiin ja tutkimatta. Ja saman tienhän sen voi kantaa pihallekin. Ja ne 3 muutakin samankokoista. Ja nuo pitkulaisetkin saisi varmaan helposti sillä pyörävehkeellä (josta on toinen kumi tyhjänä). Ja sitten vielä nuo hieman isommat neliskulmaiset. Entäs sitten nuo vielä suuremmat, saisikohan ne kärryyn ihan vaan keikauttamalla. Ja sitten laittais nauhalla kiinni ettei ne putoa rappusissa...-niinpä alkoi lava tyhjentyä, vaikka piti vain vilkaista, mitä siellä on.

Mutta sitten tuli ongelma: kadun puolella oleva osasto alkoi uhkaavasti kallistua kaatumaan päin! Ja kun aioin ottaa reunimmaisen kiven pois, olin saada sen syliini! Ei onnistu, ei, mutta jotenkin nyt täytyy onnistua, eihän tätä huojuvaa pinoa voi jättää tähän yöksi, vaarallinen se on. Siinä sitten seisoin ja tuumailin. Kolmen ison kivilaatan takana seisoi sellaisia pienempiä, yhdellä kädellä liikuteltavia kiviä. Jospa siirtäisin ne pois sieltä välistä niin ehkä saisin isot laatat keskemmälle, turvallisempaan paikkaan. Siinä sitten temppuilin jonkun aikaa ja onnistuin! Mutta isot laatat olivat kyllä mielestäni vieläkin aika huterasti paikoilaan, ja niinpä ohimennen raijasin nekin pihan puolelle. Heh, minähän saan kaikki pihalle, ajattelin, mutta enpäs saanutkaan! Toisen puoliskon isoimmat laatat olivat kiilautuneet niin tiukasti toistensa lomiin, että en saanut niitä liikahtamaankaan. Olisin tarvinnut 4 kättä. Tai ainakin 3.

Olipa hyvä, että lopetin. Olin jo ihan tärinäkunnossa. Huomenna Arton kanssa siirretään loput.

Koska laattojen liikuttelu oli hankalaa, päätin tehdä tarkan suunnitelman niiden järjestyksestä. Ettei tarvitse sitten turhaan siirrellä paikasta toiseen.Ensin ajattelin, että olisi hyvä tehdä laatoista pienet paperineliöt ja suunnitella niiden avulla. Mutta kuka jaksaa leikellä 40 neliötä? En minä! Ja niinpä aloin vain asetella mittoja paperille ja yritin jotenkin jotain väsätä. Mutta mitä ihmeen mittoja nämä ovat? 457mm? 762mm? 305mm? Kuka mittaa isoja kivenjärkäleitä, millimetreinä, sellaisia, joiden reunat ovat kiharalla? No englantilaiset, jotka muuttavat tuumat milleiksi! Katsoin siis mittanauhasta noin suunnilleen tuumamitat, jotka tuntuivatkin ihan oikeilta ja hyviltä. 14, 12, 18, 36, paljon helpompi näillä tuumilla on toimia kuin millimetreillä. Kun kerran alunperin on tuumilla mitattu.

Mutta aika onnetonta tuumailukin olisi ollut, jollei Arto olisi tullut apuun. "Teet sen Poverpointilla!" Oli kyllä käynyt tietokonesuunnittelukin mielessäni, mutta kun en ollut sellaista ohjelmaa ennen tullut käyttäneeksi. Sain alkuopetuksen, ja sitten, ihan vain huvikseni, tein 4 erilaista laattajärjestystä. Kaikki tuntuivat kivoilta. Vaikeinta oli valita toteutettava. Valitsin sitten sen, missä jäljelle jäävistä laatoista saisimme halutessamme helposti ladotuksi terassiin lisäsuikaleen, sitten joskus, kun rakennamme sen uuden vajan.

Ja eikun laattoja latomaan! Siinä ei sattunut mitään ihmeitä. Paitsi että alushiekka loppui kesken, enkä saanut koko laatoitusta yhdessä päivässä valmiiksi. Mutta juhannuspäivänä se valmistui, ja sitten nautiskelimme keikkumattomilla tuoleilla istuen grillimakkaroita, salaattia ja viiniä, kuumassa auringonpaisteessa. Kunhan kasvillisuus alkaa kunnolla rehottaa terassin laidoilla, meillä on unelmapaikka tässä!




Petuniat ovat noin hassussa paikassa siksi, että tuossa vieressä on multaa vain pari senttiä. Sitten alla olikin vajan perustuslaatat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti