Meille nimittäin hankittiin kaappeja, mutta kahvojen kiinnitys lykkääntyi kaiken muun touhun keskellä. Niinpä sitten, kun piti ottaa jotain vaatekaapista, kumarruttiin ja avattiin ovi alareunasta. (Yläreuna on niin korkealla, ettei sinne ylety!) Ei se loppujen lopuksi niin hankalaa ollut, kun siihen tottui. Kun kahvat sitten olivat paikoillaan, aluksi ihan vahingossa jo kumartui ennenkuin muisti, että on muitakin ovenavaustapoja.
Astetta hankalampaa oli käyttää keittiön laatikostoja, siis kahvattomia nekin, kunnes löydettiin oikeankokoiset ruuvit vanhoihin kahvoihin. Ensin piti avata ylin laatikko, ja siitä sitten alaspäin niin pitkälle kuin tarvitsi. Tai voi lähteä alalaatikostakin, jos halusi kumartaa laatikoillekin. Paitsi että sitten kun saari (onko suomenkielessä sanaa työpöydälle, joka on keskellä huonetta?) sai pöytälevyn, kaikki laatikot piti avata alhaalta alkaen. Siis jos halusit lusikan ylimmästä laatikosta, avasit ensin viisi alempaa laatikkoa. Paitsi saaren toisella puolella, jossa onneksi on kaappi laatikoiden vieressä. Kun sen oven avasi, tietysti alareunasta, saattoi avata minkä laatikon tahansa. Onneksi tätä mielenkiintoista vaihetta ei kestänyt kovin kauan.
Toisaalta lattian rajassa liikehtiminen tuo uuden näkökulman huoneisiin. Sattaa löytää kissanlelun tiskipöydän alta. Huomata, että ötökännäköiset mustat pilkut lattiassa ovatkin kolhuja. Jalkalistojen välistä saattaa löytää hiuspinnejä ja lasihelmiä, tai vaikkapa valokuvan lapsesta elokuulta 2000. Niin kävi minulle. Aloin miettiä, että onkohan täma jonkinlainen ystävällisen kotikummituksen yhteydenottoyritys, niin paljon kaikkea jännää koloista löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti