Oletetaan, että on englantilainen talvi. Sitten suunnitellaan kohde. Kaikenlaista maastoa on kaikkialla lähellä, niin että ajomatkojen pituutta ei tarvitse välttämättä tarkistaa.
Paras kurailupaikka on sellainen, jossa polut kulkevat pitkin laitumia, joenvarsipolkuja, metsiköitä ja nummia. Sellainen löytyy, kun ajaa puoli tuntia Manchesteristä ihan mihin suuntaan tahansa. Tai no, etelään ajaessaan ei löydä nummia.
Sitten vedetään jalkaan vaelluskengät, mieluummin ei saappaita, vaikka tuntuisi, että kurassa ne ovat paremmat. Eivät ole. Tarttuvat mutaan ja hups! olet kontillasi ilman saapasta. Kengät pysyvät jalassa, jos muistat sitoa nauhat kiinni.
Kas tästä alkaa polku: ihanan vihreä, rehevä niitty! Kipuat aidan yli, tai kivimuurin, siihen on askarreltu portaat ihan sitä varten, ja humps! olet ensimmäisessä lätäkössä. Tulet huomaamaan, että aitojen ylityspaikat ovat aika lailla parhaita kenkienkastelupaikkoja. Niitäkin parempia ovat laidunten veräjien kapeikot, joista koko lehmä- tai lammaslauma on kulkenut kerran, kaksi, kymmenen. Näissä kohdissa maa on mutavelliä, todella kuin jättimäinen mämmirove. Paitsi jos on satanut lähiaikoina. Silloin paikalla on mutapohjainen lampi.
Jos olet varma, että muta ei ylety kengänreunan yli, voit huoletta kävellä lätäkön poikki. Näillä säillä on oikeastaan aivan turha yrittää pitää kengät puhtaina. Mutta jos vesi saattaa mennä kenkään, on paras tietenkin yrittää selvitä kuivana, ettei tule varpaille kylmä loppumatkalla.
Saattaa olla, että joku on heitellyt kiviä lammikkoon, niin että voit kävellä niitä pitkin veräjälle. Tai sitten voit yrittää tasapainoilla veräjälle aivan aidan viertä pitkin, siinä on yleensä kuivempaa. Mutta älä takerru piikkilankaan! Tai sähköaitaan!
Tietenkin voit yrittää kiivetä muurin yli jostain kuivemmasta paikasta, mutta täällä Englannissa muurit ovat "dry walls", muuraamattomia, vain päällekkäin kasattuja kiviä, joten kivet eivät ehkä pysy paikoillaan ja putoat märkään heinikkoon kivet niskassasi.
Nyt kun olet päässyt läpi veräjästä ( ja sulkenut sen perässäsi), edessäsi on taas ihana vihreä rehevä niitty. Ja se onkin rinne! Jee, siinä ei voi olla niin märkää, vesihän valuu alas. Väärin. Englannissa maan vetovoima on asettunut kohtisuoraan maanpintaa vasten, joten vesi ei valu alas, vaan rinteessä on aivan yhtä märkää kuin tasaisella. Tai märempää. Jos nimittäin maassa on epätasaisuuksia, painanteita. Niitä ei näe, ennenkuin on astunut sellaiseen, koska ruoho piilottaa veden. Mutta ajatteles: vesi puhdistaa veräjällä mutaantuneet kengät. Jos nimittäin muta on ihan tavallista niittymutaa, eikä kalkkikivimutaa, joka imeytyy kengän pintaan ja kerääntyy senttien paksuiseksi kerrokseksi, niin että pian kengät painavat kilokaupalla.
Mutta kohta olemme ylhäällä nummella, ajattelet, siellä on ihanaa näin aurinkoisena päivänä, näkyy pitkälle horisonttiin asti, leppeä tuuli puhaltaa ja voi hengittää puhdasta ilmaa...Kyllä vaan, sellaisiaKIN ihania päiviä Englannin nummilla on. Mutta saat nähdä, että nummet ovat ihania, vaikka olisi minkälainen päivä, ellei sitten nouse saksilla leikattava sumu, jolloin ei kyllä tiedä suunnista mitään ilman kompassia. Mutta onhan polku, sanot. Niin. Polku.
Nummet ovat turvetta. Sitä on kertynyt 10000 vuotta, joten sitä on paksusti. Kuivalla säällä sitä on mukava kävellä, kanervat tuoksuvat, kiurut ja riekot laulelevat, aurinko paistaa ja tuuli hiljaa henkäilee. Mutta nyt on talvi. Riekot kyllä lentelevät ja "laulelevat", mutta maa on Märkää. Ja kun märässä turpeessa kävelee, siihen tulee märkä jalanjälki. Kun sata ihmistä kävelee märässä turpeessa, siihen tulee puro. Mutapohjainen puro. Ihmiset siirtyvät kulkemaan puron viereen, onhan nummella tilaa. Syntyy toinen mutapuro, ja kolmas, ja neljäs, ja polkuja yhdistäviä polkuja ja kauemmas eksyviä polkuja ja väärään suuntaan meneviä polkuja. Ja kaikki kamalan mutaisia. Kinder Downfallin polulla varoitettiin kävelemästä nummella sateiden aikana; turve voi tulla niin pehmeäksi, että siihen hups! uppoa syvälle eikä pääse ylös. Siksi kuitenkin mieluummin kävelisin polulla, jolla muutkaan ihmiset eivät ole hupsahtaneet turpeeseen.
Ja näiden mustaa, märkää, ravintorikasta puutarhaturvetta olevien polkujen jälkeen, ihanalle näköalapaikalle kallioiselle rinteelle päästyäsi, et varmasti enää osaa sanoa, minkä väriset kengät kumppanillasi oikeastaan ovatkaan. Toivattavasti et saanut vettä kenkääsi. Silloin loppumatka on mukavaa litslätsittelyä, ja varpaasi muuttuvat pikkupossuiksi.
Muuten, kaikkein märimmissä paikoissa mutaan uppoamisen voi välttää hyppimällä saratuppaan päältä toiselle. Tai kanervalta toiselle, jos kanervat ovat niin pieniä, että niiden päällä voi hypellä. Niissä kohdissa ei ihan helposti uppoa.
Nyt olemme selvinneet nummesta, ja alkaa hyvän näköinen polku alamäkeen. Tosin siinä on jonkinverran kivistä mutta...-varo! kivet ovat kalkkikiveä, joista liukenee sateella jotain hirmuisen liukasta, liukkaampaa kuin märkä jää. Kivien päälle astumista kannattaa parhaansa mukaan vältellä. Ettei lennä pepulleen kalkkivesilätäkköön, joita tietenkin on siellä täällä polulla. Vaakasuoralla polulla enemmänkin. Itse asiassa koko polku saattaa olla vesilätäkköä. Tai siis puroa. Josta pistää esiin kalkkikiviä. Ja jotta "kengät eivät kastuisi", kävelet polun reunassa turveniittyheinikossa. Kuten 50 muutakin ihmistä on tehnyt. Varovasti, hitaasti tasapainotellen pääsemme seuraavaan kohteeseen: metsikköiseen purolaaksoon.
Metsissä Englannissa kasvaa enimmäkseen lehtipuita. Joista syksyllä putoavat lehdet alas maahan. Joka syksy. Ja muodostuu taas uudenlaista mutaa, paksu kerros litsahtelevan liukasta lehtimutaa. Kuivalla säällä ihan mukavaa kävellä. Mutta koskas Englannissa kuivaa olisi? Siis marssimme reippaasti, emme enää välitä kenkien kastumisesta, olemmehan kohta autolla, kuivassa ja lämpimässä. Mutta ensin täytyy kuitenkin mennä puron yli, ainakin kerran, ja saattaa olla, että puro on tulvinut läheiselle niitylle ja silta on niin muodostuneen lammen keskellä...-hih! Tämähän alkaa olla hauskaa!
Jotenkin itsemme puron toiselle puolelle keinoteltuamme pääsemmekin sitten kunnolliselle "Sunnuntaikävelypolulle", jolla 100 ihmistä yrittää parhaansa mukaan vältellä tavallisia pikkuisia kuralätäköitä. Huomaa, kuinka kauhistuneina he katselevat polveen asti mutaisia housujasi ja mutakerroksen peittämiä kenkiäsi. Hymyilet. Tunnet olevasi Oikea Tarpoja. Miten ihana päivä onkaan ollut! Niittyjä, nummea, kallioita, ihanasti soliseva puro! Huomiseksi valitaan toinen yhtä ihana polku!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti