lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kirvakissa

 Keväällä, tai silloin kun piti olla kevät, maaliskuussa, löysin leppäkertun. Siirsin sen ruusupenkkiini. Sen jälkeen en sitä ole nähnyt, mutta en ole siinä penkissä nähnyt kirvojakaan. Pystyykö yksi leppis pitämään 8 ruusua puhtaana kirvoista?
Tässä aidan vieressä kasvavassa villiruusussa sen sijaan kirvoja riittää! Käyn joka aamu poimimassa sen niin puhtaaksi kuin vain pystyn, mutta seuraavana aamuna se taas vilisee kirvoista. Nyt viikon päästä näyttää siltä, että ne pikkuhiljaa kyllästyvät vainoamiseeni. Tai sitten ne kuolevat sukupuuttoon. Mikä olisi aika kamala juttu leppäkerttujen kannalta.

Keksin hyvän kirvanpoimimiskonstin: tartun kirvaisen kohdan alapuolelta ruusun varteen etu- ja keskisormella, ja taivutan sitä niin, että siitä putoilevat kirvat tipahtavat kämmenelleni. Ravistelen vielä hiukkasen oksaa, ja lähes kaikki kirvat putoilevat kouraani. Siitä ne on helppo nitistää, vaikka 20 yhdellä peukunpainalluksella. Sitten ei enää tarvitsekaan muuta kuin tarkistaa läheisten lehtien alustat. Mutta kyllä siinä aikaa saa kulumaan, villiruusu on viime kesästä kasvanut tosi paljon. Jokohan se tänä kesänä kukkii? Se kylläkin kasvaa juuri siinä, mihin naapurin pesukonevedet valuivat.

Useimmiten minulla on seuraa kirvanmetsästyksessä: Kirppukissa tulee viereiseen kukkapenkkiin makoilemaan, tietysti juuri kaikkein arimpien kasvien päälle. Voisikohan siitä kasvattaa kirvakissan, ajattelin eräänä aamupäivänä. Tarjosin sille kourallisen kirvoja. Se nuuhkaisi niitä, mutta pomppasi sitten kauhuissaan kauemmas. Tämän kissan kouluttaminen kirvakissaksi olisi varmaan aika vaikeata.
Myös oven vieressä kasvavassa juhannusruusussa on kirvoja, ei kylläkään ihan niin kamalasti kuin Villissä. Siinä portaalla Kirpulla on mukavampi makuupaikka, ainakin silloin, kun aurinko ei porota liian kirkkaasti. Näin aurinkoisina päivinä se mieluiten makoilee ruusupenkin viileässä mullassa helmihyasinttien päällä. Makoilee nyt sitten ne lyttyyn! Nehän ovat jo lakastumassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti